Joskus ihmisen pitää saada tehdä hulluuksia... Käyn yleensä joulunaikaan kuuntelemassa jonkin konsertin ja tänä vuonna yksi musiikki iski jo lokakuussa niin, ja olin mennyttä naista. Ihan sattumalta tulin nimittäin katsoneeksi Stingin kotisivuja ja huomasin, että miekkoselta on tulossa talvilevy; ihanaa että nimenomaan talvilevy, koska minullekin joulunaika on enemmän talvimielialaa kuin ihan sitä jouluisinta joulua, sen keskitän mielessäni joulun ydinpäiviin. Ja aah, mitä talvimusiikkia! Silloin lokakuussa löysin ensin vain biisinpätkiä Amazonin sivuilta ja vain yhden biisin kokonaisena ja vanhempana versiona, mutta heti kolahti. Osan biiseistä tunsinkin, koska olen itsekin niitä joissakin kokoonpanoissa laulanut. Pidin jo Stingin Dowland-levystä aivan älyttömästi: John Dowlandin musiikki on vanha rakkauteni ja Stingin versioita kuunnellessani tuli olo, että juuri näin niitä pitää laulaakin, pelkistetysti ja tavallaan rujostikin, mutta aidolla tunteella, "kukin äänellään" -meiningillä. Sting piti levyn tiimoilta muutaman konsertin ja olin ihan hollilla päästä edes samaan kaupunkiin yhden konsertin aikoihin, olin nimittäin silloin muutaman päivän Pariisissa ja jotakin kivaa konserttia etsiskellessäni huomasin, että Dowland-konsertti olisi ollut kotiinlähtöäni seuraavana päivänä. Harmitti aivan kauheasti, vaikka tuskin konserttiin olisi saanut enää lippujakaan, vaikka kuinka olisin pystynyt omia matkasuunnitelmiani muuttamaan. Siitä asti on kuitenkin kytenyt mielessä päästä kuuntelemaan Stingiä ns. taidemusiikin kimpussa, joten en pystynyt pitämään itseäni erossa tutkimasta, josko olisi mitään mahdollisuuksia päästä kuuntelemaan tätä musiikkia livenä. Euroopassa oli konsertit Pariisissa ja Saksan Baden-Badenissa, ja koska Pariisin liput myytiin loppuun asiaa jahkaillessani, klikkasin kiireen kaupalla itselleni - kädet täristen ja pieni hiki päällä - lipun Badenin konserttiin. Sitten vasta rupesin miettimään, että missäs kummassa se Baden-Baden oikein onkaan - ai Schwartzwaldin liepeillä... No miten sinne pääsee, missä asun... Kaikki selvisi, ja tämän viikon keskiviikkona lennähdin Frankfurtiin ja könysin sieltä junalla konserttipaikkakunnalle.
Ennen h-hetkeä ehdin tutustua paikallisiin joulumarkkinoihin ja tutkailla maisemia. Säätila sopi levyn teemaan hyvin, oli pikkupakkasta ja karua, pikku vuorella jopa lunta.
Opin myös, että Baden-Baden on paitsi vanha roomalainen kylpyläkaupunki ja konserttikaupunki, myös kasinokaupunki. Tuon minusta johonkin toiseen maailmaan kuuluvalta näyttävän paikan lisäksi kaupungissa oli pienempiä "kasinoja" vähän joka kulmalla, ja vähintään samassa suhteessa kultasepänliikkeitä, joista osa todella eksklusiivisia: yhden ikkunassa oli esimerkiksi kaulakoru, joka maksoi noin 17 000 euroa. Kasinovoittajatko tulevat hövelille tuulelle voittorahansa kahmittuaan?
Torstai-iltana päästiin sitten asiaan! En meinaa löytää sanoja, kaikki mieleentuleva tuntuu latistavalta: yksi elämäni mahtavimmista musiikki- ja konserttielämyksistä! Stingillä oli mukanaan yli 30-jäseninen muusikkoryhmä, jossa oli pieni jousiorkesteri (kapellimestareineen), puhallinryhmä, kolme lyömäsoittajaa, kolme naislaulajaa, kelttikansanmuusikoita, kuten kaksi viulistia, joista toinen soitti välillä myös säkkipilliä, kelttiharpisti ja haitarimies, sekä Stingin yhtyeen (ah, niin cool) luottokitaristi Dominick Miller. Ja muutama muu päälle. Ja kaikki musisoivat omalla persoonallaan ja tyylilleen uskollisesti, ja silti kaikki loksahti mahtavasti yhteen. Myös Sting paljastui tarkaksi ja aidosti musikaaliseksi muusikoksi ja nimenomaan yhtyemuusikoksi, joka osaa kuunnella muita, korjata virheensä (juu, oli paikoitellen ääniongelmia korkeissa sävelissä, mutta ei todellakaan haitannut) ja antaa tilaa toisille ja toisaalta ottaa oman paikkansa tarvittaessa. Ja oli hauskaa nähdä, kuinka hän seurasi kiltisti kapellimestaria, joka huitoi parissa biisissä koko revohkan edessä. Paljon liikkuvia osasia, rikasta musiikkia!
Konsertti oli myös rakennettu levyä paljon kuunnelleelle miellyttävästi. Biisien järjestys ja osittain myös sovitukset poikkesivat levyllä kuulluista ja joukossa oli kappaleita myös levyn ulkopuolelta. Stingin jutustelut olivat mukavia ja niistä välittyi ainakin minulle aito innostus kyseistä musiikkia ja juuri tämän porukan kanssa tapahtuvaa musisointia kohtaan. Hän kertoi myös säveltäneensä yhden levyn deluxe-versiossa olevista kappaleista erään Bachin soolosellosarjan tietyn osan pohjalta, mikä sekin kertoo minusta jotain Stingin muusikkoidesta. En sano, että kaikkien hyvien pop-muusikoiden tarvitsisi haalia vaikutteita samoista lähteistä, mutta kun Stingin lähteet tuntuvat ainakin osittain olevan sellaisia, jotka ovat kautta vuosien kolahtaneet minuunkin, tuntuu hyvältä.
(Tässä pieni maistiainen ilmeisesti joltakin tv-keikalta. Samoja muusikoita kuin konsertissa, mutta pienempänä kokoonpanona.)
Muusikot toivoivat, että konsertissa ei kuvattaisi, mutta silti salamat räiskyivät konsertin alussa ja lopussa. Minä olisin halunnut ottaa pienen videonpätkän ja yritinkin heti ensimmäisen kappaleen aikana, mutta pahus, istuin penkkirivin päässä muutaman metrin päässä paikannäyttäjähaukasta ja eikös hän kiirehtinyt koputtelemaan selkääni, että verboten, kun kaivoin kamerani esille. Ja tädin hyppysten ulottumattomissa olevat jatkoivat räiskintäänsä... Mutta ihan lopuksi, vihonviimeisen kumarruksen aikana päätin, että vieköön vaikka vankilaan, tämän minä kuvaan, joten tässä Stingin viimeinen kumarrus:
4 kommenttia:
Oi, voi mikä tarina!
Stingin edellinen levy on kyllä huikaiseva. Sitä tuo uusikin varmasti. Hankkinen joulun jälkeen, ellei pukki tuo.
Uskon konsertin olleen elämys. Ja Frankfurt... sydämeni jäi siihen kaupunkiin.
Ihana tarina ja varmasti hieno kokemus.
Luin ahmien selostuksen, kiitos kaikesta!
Olen niin iloinen puolestasi että pääsit tuonne.
Oi oi oi .
Olen nähnyt Stingin aikaa sitten Helsingissä, mutta se oli silloin se.
Hän on vain parantunut noista ajoista.Haluaisin vielä joskus nähdä.
Näin tv:ssä yhden aika pitkän haastattelun tähän uuteen levyyn liittyen ja ihailin taas kerran sitä miten Sting tuntuu niin luonnolliselta, rennolta, mukavalta...ihan kuin joku vanha tuttu, jos ymmärrät.
Pidän myös siitä miten hän suhtautuu kanssamuusikoihinsa ja ylipäätään asenteeseen millä hän näyttää suhtautuvan julkisuuteen, yleisööön jne...
Herrasmies.Olen varma.(ja oi millaista englantia hän puhuu;-))
Olen vieläkin vähän sekaisin konsertista ja koko reissusta... Kirjoittaessani tuntui, että en osaa sanoa yhtään mitään, mieluiten olisin kirjoittanut vain, että IHANAA ja laittanut oheen itsestäni kuvan, jossa katselen kaukaisuuteen lasittunein katsein ja tyhmä hymy naamalla. Vieläkin on oikeasti vaikea eritellä. Mutta juu, en ollut nähnyt Stingiä aikaisemmin livenä, mutta minustakin tuntuu, että hän on parantunut ja kypsynyt, ja hän tuntui todella "yhdeltä meistä", hänellä oli käsityöläisen asenne musiikin tekemiseen, jollaisesta tykkään tosi paljon. Saan näppylöitä Suurista Solisteista, jotka pyyhältävät paikalle häthätää ajoissa ja jyräävät sekä muut muusikot että yleisön. Sting oli todella toista maata, nöyrä sekä musiikin että kanssamuusikoiden ja yleisön edessä. Ja avoin. Ja minusta on myös tosi rohkeaa hypätä tekemään ihan toisenlaista musiikkia kuin mihin on totuttu, vaikka ilmeisesti hyppy ei ole hänelle itselleen ollut niin suuri ja erikoinen kuin miltä se faneista on ehkä vaikuttanut, hän on ilmeisesti vähintäänkin kuunnellut monenlaista klassista musiikkia kautta aikojen ja luultavasti myös soittanut ja laulanut, vaikka onkin vasta nyt tullut ulos kaapista. Niin ja minäkin tykkään hänen englannistaan. Olen englantifani muutenkin, siellä asuessani kuuntelin aksentteja korvat höröllään ja tuntui, että kaikki tapaamani ihmiset puhuivat vähän eri tavalla. Asiantuntija en kuitenkaan tosiaankaan ole, mutta olen kuulevinani hänen aika "yleisenglantilaisesta" puheessaan kaikuja newcastlelaisesta puheenparresta, vokaalien värissä ja sellaisessa, mutta selvää aksenttia hänellä ei ainakaan enää ole.
Lähetä kommentti