maanantaina, toukokuuta 25, 2009

Teetä ja tuunausta


No nyt on niin tunteeseen käyvä aihe, että en edes tiedä, mistä päästä lähtisin liikkeelle. Olen nimittäin sydänjuuriani myöten teeihminen ja saatan heittäytyä rönsyilemään ja koukeroimaan. Pidän kahvinkin mausta, mutta suomalainen peruskahvi saa minut horkkaan ja hyppimaan seinille. Ja sen jälkeen vessaan. Mutta tee, se ilahduttaa ja virkistää aamulla, viihdyttää töitä tehdessä, lämmittää kylmällä ja viilentää kuumalla, lohduttaa ja tyynnyttää surussa, ja samalla se hivelee makunystyröitä ja sulostuttaa nenää tuoksullaan. Mutta tämä pätee parhaimmalla tavalla vain oikeasti hyvään teehen, millaisen valmistamiseen kuuluvat paitsi hyvät teelehdet (teepölypussukat voi suosiolla unohtaa), myös herkkää raaka-ainetta kunnioittava valmistustapa.


Ja tuossa etiketissähän ne olennaiset sanotaan, eli sekä veden lämpötilalla että haudutusajalla on todellista merkitystä teen makuun. Juuri millekäään teelle ei kannata kaataa kiehuvaa vettä, sillä se "polttaa" teen, tekee mausta terävän ja oikeastaan mauttoman. Perusnyrkkisääntö on, että mustalle teelle kannattaa kaataa noin 95-asteista vettä ja vihreälle teelle sopii usein noin 80-astetta, mutta on olemassa vihreitä teelaatuja, joille suositellaan esim. 65-asteista tai jopa 40-asteista vettä. Veden voi kiehauttaa ja jäähdyttää sopivaksi (vesilämpömittari!), mutta minun teepuuhani siirtyivät hiljattain aivan uusiin sfääreihin, kun hankin vedenkeittimen, jossa on lämpötilan säätö 5 asteen välein, mikä on juuri sopiva tarkkuus teen hauduttajalle. Ja sitten kun on ensin saanut vaivalla lämpötilan oikeaksi, kannattaa noudattaa myös haudutusaikasuositusta, sillä muuten voi tuloksena olla kitkerää myrkkyä, jollaista teen ei ole tarkoitus olla. Teelehtiä ei siis pidä jättää lillumaan pannuun.

Tämä hehkutus oli johdantona sille, että sain äitienpäivälahjaksi uuden teepannun. Uusi teepannu puolestaan tarvitsee uuden pannumyssyn, ja se taas luo tuunaajalle oivallisen tilaisuuden tuunata lukioaikoina neulomansa villapaita uuteen uskoon. Siis pesukonehuovutusta + leikkelyä + ompelua + virkkausta + hieman kirjontaa.




Pannu mahtuu mössykän alle hyvin, mutta en silti ole aivan tyytyväinen sen leveään ja matalaan muotoon. Mutta kun olin kutistanut villapaitaa 1 x 40 asteessa + 2 x 60 asteessa, tuloksena oli myös korkeussuunnassa niin pieni paita, että vaihtoehtoja ei kauheasti ollut. Suunnittelin sitä paitsi alun perin tekeväni sellaisen lämmittimen, joka ikään kuin puetaan pannun päälle ja jossa on aukko nokalle niin, että sitä ei tarvitse riisua kaatamisenkaan ajaksi, mutta huovasta tuli loppujen lopuksi niin paksua, että ei se olisi onnistunut. Pitänee siis joskus yrittää kutoa moinen pannuvillapaita. Koristeisiinkaan en ole täysin tyytyväinen, mutta jos olisi edes tarpeeksi lämmin pitämään vilun kaukana kallisarvoisesta teestäni?

Tyttäreni lahjaksi tekemä pannunalusta on kuitenkin minusta tosi kaunis. Ja ensisadon Darjeeling kukkeaa ja suloista.



sunnuntaina, toukokuuta 24, 2009

Missä sukka luuraa?

Vaikea oli etukäteen kuvitella, että kun mies vie naapurin miehen 50-vuotislahjaksi toisen naapurin miehen kanssa Tallinnaan, niin se soittaa sieltä perjantaiaamupäivänä, että "mä olen nyt täällä taimimyymälässä, mitäs haluaisit?". Piti pariin kertaan tarkistaa, olinko kuullut oikein. Kyllä, he olivat todellakin ostamassa rehuja, joten tilasin vähän kaunistusta pihalle.



Sireeneitä. Tilasin 3 valkoista pihakeinun taakse, mutta kyllä lapuissa lukee lilac. Lajista kertovan lapun kuvassa oli valkoinen sireeni, puolustautui mies. Totuus paljastunee aikanaan. (P.S. Tuija juuri kertoi, että sireeni on lilac englanniksi, joten unohtakaa edellinen.)



Jotain kuristajaköynnöstä, japaninjoku, unohdin jo. Tämä oli miehen idea. Kuristakoon sitten vaikka grillikatosta.



Alppikärhö. Minulla on jo yksi, joka ei ole koskaan kukkinut. Viime keväänä siirsin sen uuteen paikkaan ja silloin se suuttui. Tänä keväänä se näkyy tekevän ainakin lehtiä. Toivottavasti tämä uusi on suopeampi huonolle hoidolle.



Auringonkukan mies halusi itse. Se onkin kaunis yksilö. Pistin sen ruukkuun, mutta jos se ryhtyy kovasti kasvamaan vartta, se täytynee siirtää maahan.

Ja koska tämä on neuleblogi, luuraa joka kuvassa myös sukka. Odottelemme, että miehestä tulisi eno ihan näinä päivinä. Puran odotusjännitystä vauvan sukkiin. Vauvan hattuunkin ostin langat Turun reissulta, ihanaa silkin ja alpakan sekoitusta, mutta ehkä sittenkin liian paksua. Lanka saattaisi olla passelia virkattua kukkaroa varten...


maanantaina, toukokuuta 18, 2009

Taikatakki vielä kerran





Minäkin sain viisuneuleeni valmiiksi finaalin (Heja Norge!) aikana: kudoin hihat valmiiksi ja ompelin kiinni. Anoppi ja tipsuntapsu voivatkin ensi talvena ulkoilla samanvärisissä asuissa, kuten toive oli.

Tänään veistelin vielä takkiin suuren napin
katajasta. Napin kiinnitän, mikäli takin saaja tykkää ja löydämme sille sopivan paikan. Koska taikatakissa ei ole minkäänlaisia muotoiluja, napin paikka täytyy miettiä tarkkaan ja niin, että takki on kantajansa päällä. En myöskään tiedä vielä, kiinnitänkö napin nahalla ja teenkö myös napinläpisilmukan nahasta vai ompelenko napin ja napinläven langalla. Takin saaja saa päättää.



sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

Eka kolmiohuivini

Huivikuumetta olen potenut jo pitkään ja kun Saija toi minulle taannoiselta Lontoon matkaltaan Habun ohutta ja kaunista silkkilankaa (olen heikkona Habuihin, jokin niissä karkean askeettisissa, selvästikin tosi epäkäytännöllisissä langoissa houkuttelee), päätin että nyt se tapahtuu. Ohjetta haeskelin muun muassa Nancy Bushin uudehkosta virolaishuivikirjasta, mutta kun näin kauniita toteutuksia kevään IK:ssa olleesta Fountain Pen Shawlista (esim. täällä) ja ohetta mainostettiin helpoksi, päätin yrittää sitä. Olen ihan untuvikko huivineulojana enkä ole ylipäätään tehnyt paljon pitsineuleita, joten halusin jotakin idioottivarmaa.

Aloitin työn Ravelryyn tekemäni merkinnän mukaan 11. huhtikuuta, joten aika pitkään tätä tikuttelin (tosin kudoin samaan aikaan muutakin). Vaikka ohje oli aloittelijallekin helppo, huolimattomuusvirheitä tuli matkan varrella tehtyä ja harmillisin oli yksi, jonka takia jouduin purkamaan työtä noin 10 silmukan leveydeltä kuuden kerroksen verran ennen kuin löysin kohdan, jossa olin tumpeloinut. Mutta tulipahan sitten tutustuttua ohjeeseen perin juurin ja ehkä jopa ymmärsin jotain itselleni uutta kolmiohuivien anatomiasta. Lanka ei myöskään ollut ehkä kaikkein helpointa (silmukat takertuivat toisinaan toisiinsa niin, että kaksi viereistä silmukkaa saattoi kutoa epähuomiossa yhtenä) ja sutjakkainta (täysin joustamatonta), ja pistin terävälä pitsipuikolla etusormeeni reiän ja kun siihen sattui pistämään uudelleen, kylläpä vihlaisi.


Vastoinkäymisistä kuitenkin selvittiin ja viimeiset kerrokset kudoin Turun junassa ja päättelyn tein euroviisuja katsoessani ja jes, eka kolmiohuivini on valmis! Huivi on todella kevyt ja ilmava, ja sopii jos mikä kesäiltojen lämmikkeeksi.



Ohje: Fountain Pen Shawl, suunnittelija Susan Pierce, Interweave Knits, Spring 2009
Lanka: Habu Textiles A-1 2/17 Tsumugi Silk, väri 52, yhteensä 72 g eli 1,5 kartiota
Puikot: Addin pitsipyöröt, 3 mm

lauantaina, toukokuuta 16, 2009

Terveisiä Turusta


Vietimme Tuijan kanssa aurinkoisen shoppailupäivän Turussa. Siellä oli kaunista, leppoisaa ja aurinkoista. Ja hyvää italialaista ruokaa Sergion ravintolassa. Kävimme myös Lankabaarissa ihastelemassa Puhdin huopaeläimiä ja -maisemia.


Vartti aikaa ennen euroviisufinaalia. Ehdin käydä sanomassa hyvät yöt lapsukaiselle sekä hakea neulomuksen ja kuohuviinin telkun ääreen. Toivon yhä, että Norja voittaa. Sen sanon vielä, että ironiaa tai ei, en ehkä kestä enää kolmatta iltaa balettikansantanssia. Toivottavasti ovat keksineet jotain muuta tähän iltaan. Antoisaa euroviisuiltaa!


torstaina, toukokuuta 14, 2009

Vuonna 1996

Asuimme 1990-luvun puolivälissä Britanniassa, kuten on tullut muutamaan kertaan täällä mainittua, joten missasin vuoden 1996 Suomen karsinnat. Englannin karsintoja kuitenkin seurasin ja esiintyjät ja koko tapahtuma tuntui olevan ammattitaidossa valovuosien päässä Suomen menosta. Odotukseni eivät siis olleet Suomen suhteen kauhean korkealla muutenkaan, mutta silti leukani loksahtivat, kun euroviisuiltana kyyhötin pienessä hotellihuoneessa Walesissa - olimme matkalla Irlantiin ja autolautta oli lähdössä aikaisin seuraavana aamuna - ja Suomen edustaja asteli estradille. Kuka? Mistä? Keltaisessa koltussaan.



Kukin tavallaan ja äänellään, epäpuhtaudet ja väärä lähtö sinne tai tänne, vai? Juu ei i detta sammanhang, kuten ruotsalaiset viisuraatilaiset tietävät. Englantilainen tv-kommentaattori sanoi, että well, at least she had fun, ja viimeiseksihän tämä jäi.

No entä se englantilainen laatu sitten? Päätelkää itse (ja varokaa päitänne).



Voiton vei Irlanti, mutta ei siellä mitään suurta juhlintaa näkynyt. Taisi olla viisuvoitto niille niin tavallista kauraa, jo neljäs 90-luvulla.



Kaunishan tuo on ja tekee mieli itsekin huhuilla huiluna, mutta olikohan niillä huonot monitorit, kun kaikki laulajat järjestään vetelivät enemmän tai vähemmän vierestä? Tätä kuunnellessa tulee muuten ikävä vanhoja hyviä aikoja, jolloin slaavilaisdraama tai rummunjytke ei vielä jyllännyt euroviisuissa ja kisan pystyi voittamaan aika eleettömälläkin esityksellä.

tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Välipäivä

JESH! No niin, pahin on ohi, 1. semifinaalin tulos on selvillä ja tästä jatketaan huomenna. Iloitsen Suomen jatkopaikan lisäksi erityisesti Islannin Yohannan ja miksen Maltan mahtituutan Chiarankin puolesta.

Pari huomiota vielä eilisillan showsta. Suuret on puitteet ja komiat on lavan taustafilmit, mutta kuka oli se tumpelo, joka ohjasi kuvauksen?!? Aivan järjetöntä toimintaa. Kenelle tulee mieleen kuvata laulajan ihohuokosia (Islannin Yohanna)? Esitykset saatiin tv:ssäkin näyttämään epämääräiseltä haahuilemiselta valtavalla lavalla. Ja entäs sitten se väliaikanumero. Viuuuuuh aikamatka suoraan 1970-luvulle neuvosto(inho)realismiin. Mai gaaad, olikos tämä nyt se uusi moderni Venäjä? No tankki oli pinkki...

Viisutakki eli anopin taikatakki, jota olen jo pariin otteeseen esitellyt, eteni ratkaisevasti illan semifinaalin aikana. Ompelin ala- ja yläosan kappaleet toisiinsa ja pääsin sovittamaan ensimmäistä hihaa paikalleen. Hiha vaikuttaa sopivan mittaiselta, joten viimeistään torstain semifinaalin aikana tikutan toisenkin hihan valmiiksi ja ehkä finaalin aikana sitten valmistuu koko takki. Melkoinen teltta se on enkä oikein ymmärrä takin syvintä olemusta, mutta luulen sen sopivan anopille hyvin.



Vieroitusoireiden tänään välipäivänä uhatessa voi vaikka sukeltaa euroviisuhistoriaan YouTuben avulla ja yhtäkkiä ilta onkin taas pelastettu. Tässä muutamia vinkkejä.

Voittajakappaleet Saijan TOP 10 (järjestys mielivaltainen)

1. Irlanti: Johnny Logan, What's another Year (1980)
2.
Tanska: Olsen Brothers, Fly on the Wings of Love (2000)
3.
Iso-Britannia: Katrina and the Waves, Love Shine a Light (1997)
4. Suomi: Lordi, Hard Rock Hallelujah (2006)
5. Ranska: Marie Myriam, (L'oiseau et l'enfant (1977)
6.
Ruotsi: Carola Häggvist: Fångad av en stormvind (1991)
7. Irlanti: Niamnh Kavanagh, In Your Eyes (1993)
8.
Irlanti: Eimear Quinn, The Voice (1996)
9. Norja: Secret Garden, Nocturne (1995)
10. Irlanti: Johnny Logan, Hold Me Now (1987)

Ja hei, huomasin, että osaan hyräillä lähes kaikki vuoden 1980 euroviisukipaleet tostnoinvaan. Mulla oli ne kasetilla, jota taisin kuunnella ja laulaa aika monta kertaa (päivässä) silloin lapsena. Anteeksi naapurit!

Puikoille tahtia!

Jos sitten menisi tänä iltana kaikin puolin paremmin? Sellaista ovat kovasti lupailleet. Kätevää kudontaviihdettä joka tapauksessa tiedossa, ei tarvitse seurata liian tarkkaan. Popcornitkin säästän vasta varsinaiselle illalle, oli Suomi silloin mukana tai ei, joten kätöset pysyvät rasvattomina. Olen mainostanut silkkihuiviani jo ihan riittämiin, mutta sanon nyt vaan vielä ennen sen valmistumista, että reunuspitsi menossa. Sitten on tiedossa se vaikea eli pingotus. Mahtuukohan vieraspatjalle?

maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Euroviisumuistelua






Tästä lähtee käyntiin Mustikan ja tyrnin euroviisuviikko (*pitikö nyt tämäkin... siis luurangot kaapista -viikko). Olen katsonut euroviisut uskollisesti aivan pienestä asti, tietenkin isosiskon esimerkin (kröhmph) siivittämänä. 1970-luvulla jopa nauhoitimme kappaleet tv:stä. Kasettimankka piti asetella tuolille telkun viereen, mikrofoni tarkasti kohti telkun kaiutinta. Kasetti oli kovassa käytössä seuraavan vuoden kun hoilotin ja tanssin abanibit, hallelujat ja amsterdamit. 80-luvulla nauhoitin kappaleet radiosta suoraan kasetille (en MINÄ tuolloin enää...). Johnny Logan oli iki-ihana ensimmäisen kerran voittaessaan, ja kai myös toisella kerralla.

Ensimmäinen Suomen euroviisu, jonka ihan oikeasti muistan taitaa olla Pihasoittajien Viulu-ukko. Marion oli laulanut Tom tominsa pari vuotta aiemmin, olin silloin 4-vuotias, mutta en voi sanoa muistavani esitystä (Tuija muistaa, mustavalkoisena, väritelkka meille hankittiin vasta 80-luvulla). Carita Holmströmin Älä mene pois -laulun muistan seuraavana vuonna Suomen karsinnoista kappaleena, josta tykkäsimme eniten. Niin, itse laulusta en muista mitään, mutta esittäjä jäi mieleen (Tuija muistaa sekä sävelen että Caritan totisena pianon ääressä: Ystäväin, älä mene poooois, tästä jotakin tulla voooois... Paitsi että se lauloi varsinaisissa kisoissa englanniksi, tarkistin juuri Youtubesta. Biisin oli näköjään tehnyt jazz-mies Eero Koivistoinen ja alkuperäissanat Hector, mikä ei olisi silloin voinut kiinnostaa vähempää, vaikka Hectorista pidinkin.)

Vuonna 2006 innostuin pitkästä aikaa Suomen edustajasta. Ajattelin, että loistava vitsi lähettää möröt kisaan. Itse biisi oli mielestäni heviverhoon kiedottu täydellinen eurohumppa (samaa mieltä, mutta silti katselin alta kulmain). Kaiken kaikkiaan loistava paketti! Euroviisujen finaalilähetys jäi väliin kuoron vuosijuhlien vuoksi (minä lipesin juhlista kotiin ennen Saijaa...). Tieto Lordin voitosta kantautui tekstareilla (näpytinäpyti) kyllä meille juhlijoillekin ja vetäisimme tunnekuohun vallassa spontaanisti Maamme-laulun kesken muun juhlinnan. Ja sitten lähdinkin kiireen kaupalla taksilla Tuijan luokse katsomaan finaalin nauhalta, keskellä yötä. (Kuohuviinipullo jo odotteli korkkausta...). Ja tietenkin olin Senaatintorilla juhlimassa sankareita.



Vuosi 2007 oli erilainen viisuvuosi siksi, että mekin pääsimme vihdoin kokemaan juhlahumun aivan läheltä. Sain metsästettyä Tuijalle ja minulle liput finaalin toiseksi viimeisiin harjoituksiin ja jo se oli tarpeeksi jännittävää. Euroviisupaita esiin, siskoseni! (Missäs se riepunen... Pakko sanoa, että show oli pettymys, mitä ikinä sitten odotinkaan. Koko hommahan nääs tehdään vain ja ainoastaan tv:lle, mistään konsertista ei voi puhua. Yleisökin on paikalla vain, jotta lähetys näyttäisi hyvältä tv:ssä. Pyh ja pöh.) Minä en ole ihan noin julma euroviisushowlle: kyllä yleisö tarvitaan tunnelman luomiseksi ja se tunnelma onkin parasta paikan päällä. Mutta tunnustan: kappaleet olivat niin kammottavia, että ihan loppuun asti en jaksanut hymyillä.

Tänä vuonna petyin, kun Signmarkia ei valittu Suomen edustajaksi. Siinä oli mielestäni tuore ja erilainen esitys ja myös paras kappale. No, Waldolla mennään, mutta mennäänkö finaaliin? Mitä luulette? (No että napsahtaa... Joka vuosi jaksan kaikesta huolimatta uskoa ja toivoa, oli biisi millainen tahansa. Pakko sanoa vielä, että euroviisuhumppa iskee minuun vain tasan kerran vuodessa. Joka kevät se pieni sisäinen euroviisufanini herää kevätpörriäisten myötä ja iskee alitajunnassa vellovaan kilpailuviettiin, humppakoipeen, kepeyden kaipuuseen tai mihin lie. Vai onko minulla enemmänkin luurankoja kaapissa?)

Mutta kuka voittaa tänä vuonna? NOOORRRGEEEEEEE!!!!!


Eläköön euroviisut!



*Isosisko kommentoi

sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Vuokkoja ja muita


Iloista äitienpäivää minultakin! Kuvassa on Tuija + äiti vuotta ennen pikkusiskon syntymää. Valkovuokot kuuluvat minusta äitienpäivään.
***

Äitien lapset kasvavat ja ihan vinkkinä vain, että meillä on myynnissä kaksi Lundia-parvisänkyä. http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=105492877





***


Ihanaa, silkkuhuivi on edennyt yritysten ja erehdysten jälkeen loppukaarteeseen.

lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Vappua ja äitienpäivää

Vappu tuli ja meni. Vierailimme ystävien luona, saimme herkkuruokaa, kuohuviiniä ja innostuimme Abba Sing starista. Vappupäivää vietimme perinteistäkin perinteisemmin Linnanmäellä. Ullanlinnanmäki jäi ikävä kyllä väliin tänäkin vuonna.



Vappu jatkui ystävän kanssa Aulangolla naisten reeniviikonlopun merkeissä (olen luvannut mennä Naisten kympille...). Kyllä me treenattiinkin ja lilluttiin kylpylässä. Sunnuntaina perheemme kokoontuivat Metsänkylän navetalle alpakoita ihastelemaan ja viereiseen kahvilaan herkuttelemaan ihanilla pannukakuilla. Suosittelen. Avoinna siis vain sunnuntaisin.


Tämä on kahvilan vessa. Ottaisin tuon lattian ja nuo seinälaudat milloin vain esim. omaan makuuhuoneeseeni.



Tänään vanhemman pojan luokka pitää myyjäiset kauppakeskuksen aulassa kerätäkseen rahaa leirikouluun. Kakkujen lisäksi innostuin tekemään pieniä rintakoruja. Menivät arpajaisvoitoiksi.


Hyvää äitienpäivää!