sunnuntaina, toukokuuta 24, 2009

Missä sukka luuraa?

Vaikea oli etukäteen kuvitella, että kun mies vie naapurin miehen 50-vuotislahjaksi toisen naapurin miehen kanssa Tallinnaan, niin se soittaa sieltä perjantaiaamupäivänä, että "mä olen nyt täällä taimimyymälässä, mitäs haluaisit?". Piti pariin kertaan tarkistaa, olinko kuullut oikein. Kyllä, he olivat todellakin ostamassa rehuja, joten tilasin vähän kaunistusta pihalle.



Sireeneitä. Tilasin 3 valkoista pihakeinun taakse, mutta kyllä lapuissa lukee lilac. Lajista kertovan lapun kuvassa oli valkoinen sireeni, puolustautui mies. Totuus paljastunee aikanaan. (P.S. Tuija juuri kertoi, että sireeni on lilac englanniksi, joten unohtakaa edellinen.)



Jotain kuristajaköynnöstä, japaninjoku, unohdin jo. Tämä oli miehen idea. Kuristakoon sitten vaikka grillikatosta.



Alppikärhö. Minulla on jo yksi, joka ei ole koskaan kukkinut. Viime keväänä siirsin sen uuteen paikkaan ja silloin se suuttui. Tänä keväänä se näkyy tekevän ainakin lehtiä. Toivottavasti tämä uusi on suopeampi huonolle hoidolle.



Auringonkukan mies halusi itse. Se onkin kaunis yksilö. Pistin sen ruukkuun, mutta jos se ryhtyy kovasti kasvamaan vartta, se täytynee siirtää maahan.

Ja koska tämä on neuleblogi, luuraa joka kuvassa myös sukka. Odottelemme, että miehestä tulisi eno ihan näinä päivinä. Puran odotusjännitystä vauvan sukkiin. Vauvan hattuunkin ostin langat Turun reissulta, ihanaa silkin ja alpakan sekoitusta, mutta ehkä sittenkin liian paksua. Lanka saattaisi olla passelia virkattua kukkaroa varten...


Ei kommentteja: