Äidillämme oli koukkuamiskoukku, joka oli minusta lapsena jännittävä, koska se ei ollut aivan neulepuikko eikä aivan virkkuukoukku. Äiti opetti minut koukkuamaan ja muistan istuneeni pitkään vaatehuoneessamme (ikkunaton koppi, lattialla niin paljon tavaraa, että mukavan istuma-asennon löytäminen oli helppoa ja mikä tärkeintä: äitini säilytti siellä lankojaan) nysväämässä jotakin, josta muistaakseni piti tulla tyynynpäällinen, mutta jota en sitten saanut aikaiseksi muutamaan kerrosta enempää.
Ostin oman koukkuamiskoukun muutama vuosi sitten, mutta samoin minulle on myöhemminkin käynyt koukkuamisten kanssa. Saan idean, mitä tahansa pannulapun ja torkkupeiton väliltä, ryhdyn koukkuamaan ja parin kerroksen jälkeen käteni ovat niin kipeät, että lopetan enkä koskaan palaa työn ääreen.
Tänä kesänä sain taas idean ja kuin ihmeen kaupalla, ylimaallista sitkeyttä osoittaen, vastoin kaikkia ennusteita sain työni valmiiksi. Siitä ei tullutkaan housuja*, tuli tuluskukkaro, tai jotain sinne päin.
Laukkuun sopivat juuri sopivasti kännykkä, lompakko ja aurinkolasikotelo. Lanka on Pirtin kehräämöltä ostettua karkeaa ja paksuhkoa villalankaa (neuloisin sitä nelosen puikoilla). Kuvion olen kirjonut päälle jälkikäteen. Ja resorin kudoin myös jälkikäteen reunaan. Jos jotain negatiivista pitäis etsiä, niin muistin koukkuamisen ensin vähän väärin. Puolessa välissä laukkua nöyrryin, kaivoin ohjeen kirjasta ja jatkoin loppuun oikealla tyylillä.
*Opiskeluaikana 1990-luvulla sain jostain syystä päähäni, että neulotut sortsit olisivat päheet. Mielessäni siinsi kuva upeista yksilöllisistä city-sortseista. Ostin paksuhkoja punaisia, keltaisia, oransseja ja vihreitä puuvillalankoja ja neuloin raidalliset kirjoneulesortsit, joiden jokaisessa raidassa oli rivi tähtikuvioita. Vyötäröllä oli resori ja kuminauha, jotka yhdessä lähes kaksinkertaistivat vyötärönympärykseni. Ne sortsit...tuota...en näyttänyt niitä koskaan edes Tuijalle. No kerran erehdyin ja näytin ne yhdelle ystävälleni, joka oli kuolla nauruun ja muistelee niitä vieläkin. Ikävä kyllä ette tule koskaan näkemään niistä kuvaa. Ne ovat siirtyneet epäonnistuneiden neuletöiden taivaaseen.
2 kommenttia:
Kaunis laukku. Ja koukkuaminen kuulostaa mielenkiintoiselta. Herätit kyllä mielenkiinnon shorsteillasi... ;)
Kiitos kiitos. Koukkuaminen on lähinnä tylsää, ikävä kyllä, koska sillä tosiaan saa kivaa pintaa aikaiseksi. Mutta kyllä sitä kokeilla kannattaa. Mutta ei shortseja... ;-D
Lähetä kommentti