tiistaina, kesäkuuta 12, 2012

Neuleretkellä Tallinnassa



Minä olen vielä ihan untuvikko näissä kansainvälisissä neuleseurapiireissä, mutta lauantaina pääsin Helenan ja Mian mukaan Tallinnaan virolaisia neulojia tapaamaan. Jännää! Ensin me suomalaiset kiertelimme kolmisin paratiisissa (tai helvetissä, miten vaan) eli Karnaluksissa, ja sitten tapasimme Annan ja Aven Wool & Woollen -kaupassa lähellä Karnaluksia. Hypisteltyämme aikamme häkellyttävän ihanan Wool & Woollenin tarjontaa, hurautimme raitiovaunulla Viru-keskuksen kirjakaupan kahvilaan, jossa joukkoon liittyi vielä Kristiina. Puikot suihkivat ja juttua riitti viroksi, suomeksi ja englanniksi. Ensimmäisen kuvan keltainen kerä on minun, mutta minun puikkoni eivät suihkineet samaan tahtiin kuin muilla, koska olin juuri aloittanut uuden pitsihuivin ja piti tuijottaa ohjetta kieli keskellä suuta. Sitten siinä kävi vielä niin, että paluumatkalla laivalla tajusin tehneeni pöhkön virheen jokaisella nurjalla kerroksella, joten purkuunhan se meni. Ehkä aloitan joskus uudestaan samasta langasta tai jostain muusta.


Iloiset kiitokset Helenalle ja Mialle ulkoilutuksesta ja Annalle, Avelle ja Kristiinalle virolaisista tuulahduksista!



Entä ne lankaostokset? Noh, tunnustukset tulevat tässä: mustaa, harmaata ja mustanharmaata villaa, kaikki Karnaluksista. Wool & Woollenistakin olisin halunnut ostaa jotain, mutta en kyennyt, pieni pää meni sekaisin eikä etukäteissuunnitteluista ollut mitään hyötyä. Sinne pitää palata.

6 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Kiitos itsellesi! Uusitaan reissu, kunhan ollaan ensin neulottu lankoja vähän vähemmäksi ;)

Nuo liettualaiset harmaat ovat kauniita!

Tuija kirjoitti...

Mia, ihan kuin niiden liettualaisten hajukin olisi jo vähän pehmentynyt, laimentunut. Tai sitten olen vaan tottunut. :) Mutta juu, lähden mielelläni uudelleen reissuun, kunhan aika on kypsä.

helena kirjoitti...

Kiitos seurasta Tuija! Sinua jäivät selvästikin ne W&W:n shetlantilaiset hieman vaivaamaan...

Tuija kirjoitti...

Helena, shetlantilaiset vaivaavat juu ja akuutisti ehkä vielä enemmän pellavat. Minulla kun yhä on päässä jokakesäinen haave ja visio siitä viileästä, enemmän tai vähemmän hulmuavasta pellavaneuleesta. Siihen tyyliin kuin se, jota sinä olit kutomassa, heh. Miksi oi miksi se ei meinaa onnistua minulta niin millään? Ei voi olla näin vaikeaa. Asialle on nyt ihan pakko tehdä jotain.

Anna kirjoitti...

Tuija, kiitos seuarasta! Kävin tänään W&W kaupassa. Ohuempaa pellavaa sekä viskoosi-pellavan sekoitusta on vielä jonkun verran. Shetlannit ovat kaikki olemassa. Myyjä sanoi, että tuosta ranskalaisesta firmasta on tilattu uusia laatuja, talvilankoja. Emme tiedä, millaisia, mutta saapuu ehkä jo pian. On syytä taas tulla Tallinnaan!

Tuija kirjoitti...

Anna, kiitokset itsellesi mukavasta seurasta! Ok pellaville ja muille W&W:n langoille. Kieltämättä haaveilen uudesta Tallinnan-retkestä. :)