Hurraati hurraa!

Tämä neule kuuluu siihen sarjaan, jossa suunnitellaan yhtä, tehdään toista ja lopuksi joku yllätysmomentti loksauttaa koko keitoksen kohdalleen. Viime syksynä ihastuin Wanhan sataman Kädentaitomessuilla Cascade 220:n sävyihin ja erityisesti tähän tummanturkoosiin Heather-sävyyn, ja ostin itselleni kauppiaan hyllystä löytyneet kolme viimeistä vyyhteä. Väri yhdistyi mielessäni heti Sylviin ja lähdin selvittämään, josko samaa väriä olisi saatavissa paksummasta Cascade-laadusta. Eipä ollut, joten testailin, saisinko aikaiseksi oikean tiheyden kaksinkertaisesta langasta, ja kun se ihme kyllä onnistui suurinpiirtein, matkaan lähti tilaus isosta säkillisestä tätä ohuempaa versiota. Mutta neulojan mieli on joustava tai ailahtelevainen, miten sen haluaakaan tulkita. Kun olin saanut lankasäkkini turvallisesti kotiin, ilmestyi 100% rain -blogin Veeralta Hoorayn ohje, ja kun tiheys tuntui täsmäävän, heivasin kaksinkertaisen langan tiheys- ja tuntumaihmettelyt ja päätin iskeä sikana limppuun.

No eipä kutominen tietenkään ihan suoraviivaisesti sujunut, pitäähän neule-elämässä edes pientä jännitystä olla. Liekö käsialani oikeasti kiristynyt, mutta jossain vaiheessa huomasin, että neulos on tiheämpää kun samoilla puikoilla kutomassani koetilkussa (sama ilmiö muuten tapahtui Still Light -tunikaa kutoessani, joten täytynee tutkailla asiaa). Siitä sitten seurasi, että ensimmäinen hiha, jota olin siinä vaiheessa ehtinyt kutoa yli puoleen väliin, oli aivan liian kireä. Hiha oli siis pakko purkaa ja päädyin sitten kutomaan hihat ilman mitään kavennuksia. Niin ja kudoin niistä täysipitkät, mutta se oli suunnitelmissa jo alunperin. Ja koska neulos oli suunniteltua tiheämpää, koko neulekin oli sitten tietysti aiottua kapeampi, ja sitä yritin paikata pingottamalla neuleen niin leveäksi kuin kykenin. No kyllä se nyt mahtuu hyvin päälle, mutta pingotus taisi vaikuttaa samalla jo valmiiksi ohjettä isompaan korkeussuuntaiseen tiheyteen, joten vähän lyhythän tästä tuli. Hetken mietitytti, mutta äh, en jaksa välittää, tykkään tästä neuleesta kyllä tosi paljon. Malli on kiva, lankaa oli mukava kutoa ja neule tuntuu tosi miellyttävältä päällä. Piste iin päällä ovat kauniit ruskeat napit, joiden olemassaolon muistin viime tipassa nappiasiaa pohtiessani. Serkkuni teki pari vuotta sitten maailmanympärysmatkan ja lähetti napit joulukortin mukana jostakin päin Etelä-Amerikkaa. En tiedä, ovatko napit puuta vai kookosta vai mitä, mutta pidän todella paljon niiden käsin tehdystä, yksinkertaisesta ulkonäöstä. Ja niitä oli juuri oikea määrä tähän neuleeseen.



Nyt on enää mietittävänä, miten käytän loput 11,2 vyyhtiä tätä samaa värierää + ne kolme ensiksi ostamaani. Neulepaita + villahousut + pipo + kauluri + lapaset ja jämistä verhot kenties? Tai matto. Näin voi käydä. Tulee mieleen nuorena lukemani Ephrain Kishonin kirja (Hullu perhe?), jossa paikkamaalataan hanaa tms. hopeanvärisellä maalilla, sitten maalia roiskahtaa muualle ja sekin kohta pitää maalata. Pian löytyy joku muu kulunut kohta ja ihan hyvinhän sekin voi olla hopeanvärinen ja loppujen lopuksi koko koti on jotakuinkin hopeamaalin peitossa. Niin, että jos näette yltä päältä petroolinväristen neuleiden peitossa olevan tädin tallustelemassa jossakin, suhtautukaa ymmärtäväisesti. :)




Malli: Veera Välimäen Hooray Cardigan
Lanka: Cascade 220 Heathers, väri 9546 (100 % perulainen Highland-villa), vajaat 5 vyyhteä
Puikot: Addin pyöröt 3,0 ja 3,5 mm
Ravelryssä