torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Pitsiä ja sinisiä aamukahvihetkiä



Kylläpäs onkin sinisiä kuvia. No juu, taannoisiin iltapukujuhliin piti valmistua tämäkin pieni laukkunen, vaan toisin kävi. Tässä vaiheessa lomaa (viimeinen viikko menossa) mielen lammikkoni alkaa olla jo sen verran tyyni, että kaivoin esiin tämän aikaa sitten virkatun laukun ja siihen leikkaamani vuorin sekä kukkaromekanismin. Ompeluosuus oli pala kakkua, mutta nuo kukkaromekanismit ovat aina häirinneet mielenrauhaani. Tällä kertaa päätin ohjeen mukaisesti liimata kankaan mekanismiin (sen sijaan siis, että puristelisin metallin kankaan ympärille aiheuttaen melkoisia epämuodostumia mekanismille) ja tietenkin kuumaliimalla, tuolla suloisen karvaalla ihmeaineella, joka polttaa kätesi mutta liimaa heti ja pysyvästi ja yleensä väärään paikkaan. Tällä kertaa lopputulos ylitti kaikki odotukseni. Kiinnostavaa tietää, kestääkö liimaus myös käytössä.

Laukku on sopivaan kokoon muokattu Kate Samphierin Butterfly-Stitch Purse Susan Cropperin kirjasta Vintage Crochet. Ihana kirja muuten. Alunperin ohje on kukkarolle. Lisäsin vain silmukoita arvioiden niin, että sain mekanismiini sopivat virkatut kappaleet. Pohja- ja vuorikangas on oranssiin vivahtavaa punaista (on se, uskokaa pois. Kuvassa punainen on jotain ihan muuta.) siksi, että laukkua oli tarkoitus käyttää oranssiin vivahtavan iltapukuni kanssa. Aika erikoinen yhdistelmä, mutta luulen, että se toimii.

Jo muutaman vuoden olemme haaveilleet aamukahvipaikasta etupihalla auringon lämmössä. Ehdin vihdoin kiertää kylän kirpputorit ja löysinkin ison ja kivan kirppiksen, Kirpputori Annulin ja sieltä kaksi vanhaa puutarhatuolia. Kadun toiselta puolelta rautakaupasta löytyi juuri oikean sinistä maalia ja nyt meillä sitten on vihdoin se toivomani sininen aamukahvipaikka. Testattu ja hyväksi havaittu.


4 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Eikös tuolla sinisen sävyllä ole ihan oma nimensäkin... Oliko se jotain Välimeren sinistä vai...?
Kiva kukkaro tuli kans!

Tanja kirjoitti...

Kiva kukkaro!

Saija kirjoitti...

Mä miellän sen Kreikan siniseksi, mutta koska mä olen yleensä eri mieltä väreistä kaikkien kanssa, ajattelin jättää väittämättä mitään ;-) Esim. anoppi oli sitä mieltä, että tuo ei ole lähelläkään Kreikan sinistä. Välimeren sininenkin kelpaa mulle.

Liivia kirjoitti...

Niin kaunis kukkaro/laukku.

Sinullahan on täällä vaikka mitä ihasteltavaa.