maanantaina, heinäkuuta 20, 2009

Lämmintä olkapäillä


Tänään sataa, mies joutui keskeyttämään lomansa ja lähtemään Englantiin, vanhempi poika lähti rippileirille. Minä ja pienempi poika kävimme papalta hakemassa astioita lainaan ensi viikonlopun rippijuhlia varten. Kotimatkalla haimme pizzan, jota emme jaksaneet syödä. Kaiken kaikkiaan: juuri sopiva hetki pienelle postaukselle.

Sain siis lomamatkalta palattua valmiiksi
Little silk shrugin Interweavesin Lace style -kirjasta. Lankana minulla oli jo kertaalleen isoilla puikoilla kalaverkkomaiseksi kolmiohuiviksi kudottu Zitronin Kokon (35% silkkiä, 35% puuvillaa, 30% polyakryyliä) ja puikot 4,5 ja 5, muistaakseni. Lanka ei ollut moksiskaan purkamisesta. Se oli yhtä sileää ja siistiä kuin ostettaessa. Lanka on ihanan pehmeää ja helposti neulottavaa. Tykkään. Itse mallikin on mielestäni kaunis. Ja kyllä tätä hartianlämmitintä vaikka tuon mekon kanssa voi Suomen suvessa käyttää. Täällä kun tahtoo kylmä jolu käydä kauneimpanakin hellepäivänä. (Vai olenko mä herkkä?)

Tuo vaaleanpunainen ruusu on muuten pihamme ruusuista suosikkini. Ruusupuskat olivat täällä jo ennen meitä, talomme paikalla sijainneen vanhan talon pihassa. Rakennusaikana likavesiputki vedettiin juuri ruusujen kohdalta ja surin niiden menettämistä. Vaan seuraavana kesänä ne nousivat taas ja tuntuvat nauttivan olostaan, vaikka en hoida niitä juuri lainkaan. Tuo vaaleanpunainen tuoksuu ihanalle, sellaiselle kuin voimakas ruusuhajuvesi, mutta ilman hajuveden raskautta ja tunkkaisuutta. En tiedä, mitä lajiketta se on, mutta kuulisin mielelläni, jos joku ruusuharrastaja eksyy blogiimme.




Ei kommentteja: