Pöllösiä

Mallit: tyttären toiveita ja rusettipöllöpiirustusta mukaillen (mitä pienempi serkkku edellä, sitä isompi perässä)
Materiaalit: Kauhavan Kangas-Aitan Melli-lankaa, 100-prosenttinen villa, yht. noin 200 g, askarteluhuopaa, kirjontalankaa
Puikot: Addin 12-milliset sukkahalot

Laulun sanat: tytär

Tarkenisikohan tytär näillä huhtikuun?

***

Saatiin muuten jo jokin aika sitten lankavimmalta tunnustus - kiitokset!

Ihan nurjaa

Törmäsin Lankakomeroon ja siellä helmikuiseen postaukseen, jossa ihmeteltiin erilaisia tapoja neuloa nurja silmukka. No tiesinhän minä, että anglosaksisissa maissa viuhdotaan sekä oikeaa että nurjaa kutoessa vallan kauheasti, mutta sitäpä en tiennyt, että Suomessakin nurjaa silmukkaa kudotaan "virallisesti" eri tavoilla. Lankakomeroon kommentoineista lähes puolet kutoi norjalaisella tavalla ja toinen puolisko mannermaisella (molemmat näytetään täällä), ja vain muutama jollakin muulla keinolla, kenties mannermaisen tyylin sovelluksella. Minulla ei ole aavistustakaan, olenko oppinut nurjan silmukan äidiltäni, tädiltäni, mummoltani vai koulussa, mutta norjalainen tapa se ei taatusti ole (tosin joskus teini-ikäisenä ihan itsekseni keksin vähän sitä muistuttavan tavan ja huvikseni silloin tällöin käytin sitäkin), mutta ei se ole tismalleen mannermainen eikä Käspaikan linkin opettama "suomalainenkaan". Onko minulle opetettu mannermainen tapa, josta olisin itse vetänyt mutkat suoriksi? Katsokaa itse, näyttääkö tämä ihan oudolta? En paina lankaa vasemman käden keskisormella enkä kieputtele sitä moninkertaisesti puikon ympäri enkä liikuttele edestakaisin puikon edessä tai takana.

Aika nopeastikin se sujuu eikä työtä kääntäessäkään tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, lanka asettuu luontevasti oikealle puolelle työtä, joko eteen tai taakse.

Olisi hauska tietää tunnistaako kukaan muu tätä tapaa omakseen ja onko tämä mannermaisen nurjan sovellus vai mikä? Entä tietääkö joku, onko Suomessa "neulemurteita" eli kudotaanko (vai neulotaanko, nämä sanat ainakin ovat murretta: olen hämäläisen äidin ja pohjoissuomalaisen isän risteytys ja minä kudon) nurjia silmukoita eri puolilla Suomea eri tavoilla vai onko vaihtelu satunnaista? Tämä on nyt ihan heitto, mutta voisiko olla niin, että Pohjois-Suomessa kudotaan nurjaa norjalaisittain ja tapa olisi sieltä valunut alaspän, ja mannermainen tapa puolestaan olisi levinnyt etelästä pohjoiseen ja kenties idästä länteen? Mitenköhän nurja silmukka tehdään Ruotsissa?

Hirviöelämää

Muistatteko vielä tämän? Tein innostuksissani heti perään toisen, keltaisen helmineuleversion. Koska ensimmäisestä Mariosta tuli loppujen lopuksi hiukan liian löysä, vähensin silmukoita. Noh, koska tein myssyä junassa enkä millään kehdannut sovittaa sitä peilin puuttuessa, siitä tuli tietenkin liian pieni. Myssy oli odottanut purkamisinnostusta jo monta viikkoa, kunnes sunnuntaina vihdoin tajusin: sehän olisi sopiva pienemmälle pojalle.

Maanantai oli sairastamispäivä ja pientä puuhaa oli keksittävä. Poika halusi myssyynsä Gormitin (lapsettomille tiedoksi: ne ovat pieniä muovisia otuksia, joita saa ostaa "sika säkissä" -meiningillä ja joita pienet pojat mielellään tietysti keräävät.), johon en suostunut. Poika yllätti minut hakemalla vihon ja piirtämällä hurjan yksisilmäisen värikkään hirviön.


Selvä se, toteuttamiskelpoinen idea. Kaivoin huovutettujen villapaitojen jämäpalat ja askarteluhuovat, napit ja langat esiin ja ryhdyin työhön. Tässä lopputulos.

Lontoo

Juuri sopivasti ennen Lontoon matkaa valmistui kevätbaskeriksi Grace Lace Beret Manos del Uruguayn Silk Blendistä. Lanka on aivan ihanan pehmeää ja miellyttävää kutoa. Ilmainen baskeriohje löytyi Raverlyn kautta Loop knits -blogista. Koneessa ehdin vielä kutoa langan lopusta kämmekkäät Liivian tapaan baskerin seuraksi. Vaan eipä näitä juuri Lontoossa tarvittu. Sää oli keväisen lämmin, aurinkoinen eikä edes satanut kertaakaan!

Perjantai-iltana kävimme kuuntelemassa Emilíana Torrinia University of London Union -salissa, joka oli yhdistelmä Tavastiaa ja Vanhaa. Paikka tuntui siis kotoisalta. Eikä Emilíana pettänyt. Hän otti yleisönsä lämminhenkisellä jutustelulla ja yksinkertaisesti taitavalla laulullaan ja eläytymisellään. Sekä Emilíana että bändi olivat livenä ehkä jopa parempia kuin levyllä. Kuulemisen arvoinen keikka. Provinssirockissa kesäkuussa olisi seuraava mahdollisuus.

Lauantaina käväisin I Knitissä, joka oli ehkä pienoinen pettymys. Ei siksi, etteikö siellä olisi ollut ihania lankoja ja kirjoja vaan siksi, että alan olla paatunut. Toki mukaan tarttui muutama lankavyyhti: lisää Manoksen Silk Blendiä, Knit Witches Yarnsin jumalaista Seriously Gourgeousia (60% kid mohair, 40% silk) ja siukulle Habu textilesin tsumugia (100% silk). Ja koska olen päättänyt lähitulevaisuudessa neuloa ensimmäisen pitsihuivini, ostin Nancy Bushin Knitted lace of Estonia -kirjan. Näillä pärjätään taas vähän aikaa.

Raahasin itseni myös julkineulontatapahtumaan Trafalgar Squarelle.

Ei, nämä eivät ole niitä. Paikalla oli jo ainakin friljoona kurdia juhlimassa jotakin. Hetken pyörittyäni löysin n. 20 julkineulojan ringin ja änkesin itseni mukaan. Aurinko paistoi, puikot kilisivät ja kaikilla oli mukavaa. Lisää tietoa tästä taideprojektista Stitch and Bitch Londonin sivulta (skrollaa alas Knit me -tapahtumaan).

Lontoosta jäi hyvä mieli.

Vielä näille lumille...

syntyi palmikolliset sormikaat. Aloitin nämä viime viikonloppuna ja viimeisen sormen kudoin ja langat päättelin tänään jalkapallohallin proosallisessa kahvioparakissa, kun odottelin poikaa harkoista. En ihan kuulunut joukkoon, sain osakseni alta kulmain tähdättyjä vilkaisuja, mutta eihän se minua ole ennenkään kauheasti haitannut.

Nämä ovat Jared Floodin suunnittelemat sormikkaat uusimmasta Designer Knitting -lehdestä (tai amerikkalaisittain Vogue Knitting, Winter 2008/2009), ja ne löytyvät Brooklyntweed-blogista ja Ravelrystä nimellä Almeara Gloves, vaikka ei sitä nimeä ainakaan lehden eurooppalaisessa painoksessa käytetä.

Alkuperäisen mallin ranneosa on mielestäni tosi elegantti: silmukat luodaan tavalla, jota kutsutaan englanniksi nimellä "I-cord cast-on", jolla tavalla reunasta tulee tosi siisti ja jämäkkä. Mutta ranneosa on mallissa myös tosi lyhyt Brooklyntweedin New Yorkiin sopivaan cityhanskatyyliin, mutta kun täällä pohjolan arktisilla perukoilla tarvitaan oikeasti lämmikettä. Ainakin minä tarvitsen, joten käytin kyllä ihan mielenkiinnosta tuota i-cord-luomista, mutta sen jälkeen kudoin ranteen selkäpuolelle viitisen senttiä 2+2-joustinta. Yhdistelmä i-cord (mikä ihme tämä on suomeksi?) ja joustin ei ole paras mahdollinen, oikeastaan niiden ideat suorastaan kumoavat toisensa, mutta silti porskutin menemään ihan uuden asian oppimisen riemusta. Päätin, että jos näyttää tyhmältä, ei haittaa, koska ranneosa on kuitenkin enimmäkseen piilossa hihan sisällä.

(Mitä se haparoi, näkymätöntä pianoako?)

Lanka on ihanaa ja erikoistakin. Muutama vuosi sitten joissakin blogeissa vilauteltiin opossumilankaa, ja sen ihmeellistä pehmeyttä ja lämpöä hehkutettiin siihen tahtiin, että minäkin hurahdin. Lanka on New Zealand Yarnsin merino-opossumisekoitetta (tarkalleen sanottuna Naturally Merino & Fur, 10-säikeinen; 70 % merinoa ja 30 % opossumia), jota myytiin silloin Vihreässä vyyhdissä, ja se oli muistaakseni aika kallista, joten raaskin ostaa vain pari vyyhteä päässäni ajatus, että myssy tai jotain. My So Called Scarf -kaulaliinaa olen tällä langalla aikaisemmin kokeillut, mutta koska se ei toiminut, neulos oli peltiä, lanka on marinoitunut odottamassa sitä oikeaa mallia. Juuri tätä. Ja jos oikein olen tämän langan rakenteen ymmärtänyt, varsinainen lankapohja on merinoa ja opossumia heitetään joukkoon möyhentämättömänä, tai siis karstaamattomana (korjatkoon sisareni tai joku muu asiaa paremmin tunteva, jos käytän termejä väärin) karvana, ja sen olen neuloksesta näkevinäni:

Tuollaista perusväriä tummempaa karvaa sieltä sojottaa, kun tarkasti tihrustaa. Inhorealismia vai ihanuutta? Kukin saa itse valita, mutta lämmintä pitäisi olla, koska opossumin karvat ovat onttoja. Eristävät siis hyvin, joten minulle sopii ihan hyvin, että kylmää kevättalvea riittäisi vielä hetken aikaa.

Ps. Ennen kuin kutoo nämä, kannattaa tarkistaa lehden nettisivuilta erratat, siellä on kolme korjausta.

Taikaa

Taikatakki eteni hiihtolomaviikonloppuna mökin rauhassa. Yläosa on nyt valmis. Hihojen aloittaminen viivästyi yllättävän puikko-ongelman vuoksi: minulta ei löytynytkään 5.5:n sukkapuikkoja ja tasona en halua hihoja tehdä. Koska puikkoja ei löytynyt kotikaupungistakaan, sain vihdoin hyvän tekosyyn käväistä Lankaideassa Tampereella. Sieltä valitsin metalliset Addin sukkapuikot, koska ne olivat pisimmät. Eivät putoa hihasilmukat puikoilta hihan yläpäässäkään. Tarjolla olisi ollut myös mm. ihania puisia KnitPicksin puikkoja. Ja ne langat! Ihan vähän vaan sorruin ostamaan huivilangaksi Manos del Uruguayn silk blendiä. Yhdestä vyyhdestä ajattelin keväthuivin tehdä, kunhan löydän kirjavaan lankaan sopivan mallin. Ja hei, tulevana viikonloppuna on Tampere-talossa Taikasormet-kädentaitomessut. Myös Lankaidea löytyy sieltä.

Reilun viikon päästä lähdemme Lontooseen viikonlopuksi viettämään miehen syntymäpäivää. Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt lähes 13 vuotta ja ylipäänsä edellisestä matkastakin liian kauan. Varsinainen syy juuri Lontooseen lähtöön on Emilíana Torrini (YouTube-linkki), pehmeä-ääninen islantilais-italialainen lauluntekijä. Olen aivan hurahtanut hänen musiikkiinsa. Reissulla yritän käydä myös I Knitissä ja jos mahdollista, jossakin näistä. Vinkkejä hyvistä, rennoista ja edullisista ruokaravintoloista kaivataan.

Jälkiä

Olemme saaneet viestejä siitä, että blogiimme on vaikeaa tai jopa mahdotonta jättää kommenttia. Otimme opiksemme, muutimme asetuksia ja nyt pitäisi onnistua.

Hiihtolomalla kävimme miehen, tyttären ja tyttären kaverin kanssa Tukholmassa tervehtimässä heppoja, ylemmässä kuvassa gotlanninrussi ja alemmassa shettis. Asustelevat Skansenilla. Sitkeästi narskuttelivat puunkuorta ja nilaa, joka varmaan oli se varsinainen herkku.

Matkalla ravintolaan yksi lipesi sivupolulle...

Nysta oli herkullinen lankakauppa pienen kävelymatkan päässä ydinkeskustasta, ja kuka voi vastustaa kun angorakanit hyppäävät syliin? Vielä puoleen hintaan... En minä ainakaan. Vihreä lanka on ruotsalaista pellavaa ja siitä suunnittelen tekeväni kesätunikan. Kirjanen on Cornelia Tuttle Hamiltonin Transitions, ja juuri tuo paita ja nuo sukat saivat minut kirjan hankkimaan. (Kirjan hiplaamista häiritsi vain mies, joka kehtasi soittaa ravintolasta ja kysyä, että mitäköhän sinulle tilataan...)

Katsokaa nyt tätä miten kisunen! Se puhelimen päässä ollut mies tosin miettii, että missäköhän itse kani värjöttelee karvattomana, viluissaan.