perjantaina, toukokuuta 04, 2012

Riikinkukkosukat







Tuija pohti taannoin erään neuleohjeen pkok-lyhenteen mahdollista suomennosta (pkok = over 3 stitches, with right needle pick up 3rd stitch on left needle and pass over stitches 1 and 2, with 2 stitches remaining, k1, yo, k1). Lyhenne esiintyi Jocelyn Blairin Peacock Rib Socksien ohjeessa. Olin sattumoisin saanut joululahjaksi ystävältäni aika lailla samanlaisella mallikerralla tehdyt sukat, mutta muistelin ohjeen olevan Novitan lehdestä. Siinä yksi ilta sitten kännykät lauloivat, kun ystäväni napsi kuvia lehdestä ja minä lähetin niitä Tuijalle. Lehdestä ei löytynyt suomennosta lyhenteelle ja mallikertakin, vaikkakin oli aivan samannäköinen, oli tehty peilikuvana Jocelynin ohjeeseen verrattuna. 


Siinä tekstaillessani Jocelynin ohje alkoi tuntua erittäin kivalta. Olen hyvin kranttu sukkamallien suhteen ja niinpä yleensä vain neulon tavalliset perussukat, koska jokin aina häiritsee: liikaa väriä, liian paljon tekstuuria, liian vähän tekstuuria, liian palmikkoiset, liian yksinkertaiset, liian sitä ja tätä. Mutta tällä kertaa ohjeen kutsuun alkoi sekoittua suloista laulua lankalaatikostani, jossa olin näitäkin ihanaisia sukkalankoja jo muutaman vuoden hillonnut. Yhdessä ne muodostivat vastustamattoman seireenien kutsun ja niin taas kerran eräänä myöhäisenä iltana kerin langat, loin silmukat ja aloin napsuttaa menemään. 




En osaa sanoa, kauanko meni aikaa, varmasti jokunen viikko, sillä välissä oli päiviä, etten ehtinyt lainkaan kutoa. Lanka, Lorna's Laces Shepherd Sock oli ensiluokkaista neulottavaa. Saapi nähdä miten kestää käytössä. Mallikerta oli helppo oppia, joten ilman ohjettakin pärjäsi aika pian. Kärki tehtiin ompelemalla viimeiset 20 silmukkaa puikoilta kiinni (= kitchener stitch. Ohje sen tekoon löytyi Vogue Knittingin The Ultimate Sock Bookista.). En oikein tiedä, pidänkö kärjen muodosta, mutta erottuvatpahan joukosta, siis omien sukkieni joukosta. Hassuinta on, että vasta äsken, nähdessäni tämän poptaidesuotimella otetun kuvan tajusin, että sukkani ovat raidalliset!


Malli: Peacock Rib Socks (kelaa sivua alaspäin) by Jocelyn Blair (Ohje löytyy myös Raverlystä)
Lanka: Lorna's Laces Shepherd Sock (80% Superwash wool, 20% Nylon), väri 7ns Cedar (Kiitos langoista, Tuija!)
Puikot: 2,5 puiset

PS. Jaahas. Bloggerin uusi kätevä tekstinkäsittely päätti näköjään ihan itse jättää iiiisoja rivivälejä sinne tänne. En saa niitä pois, joten nauttikaa tilan tunnusta.

3 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Hienot sukat! Se on kiva tunne, kun saa yhdistettyä oikean mallin ja materiaalin, ja erityisesti silloin, kun saa kauan säilötyn langan tai kankaan käytettyä.

AnniKainen kirjoitti...

Nuo englantilaiset neulelyhenteet ovat toimivia, mutta niiden suomentaminen onkin sitten toinen juttu. Minä henkilökohtaisesti liputan ruutukaavio-ohjeiden puolesta. Eli eläköön symbolit!

Tosi kauniit sukat muuten. Tunnistan itsessäni samoja piirteitä kuin sinussa sukkamallien suhteen. Mulla on tuolla puikoilla mustat ohuet sukat ja voi pöh, kun niihin ei kannattas tehdä mitään erityistä mallia, sinne hukkuu pimeyteen kaikki.

Saija kirjoitti...

Mia, näin on. Nyt osui nappiin.

Annikainen, mulla ei ole selkeää suosikkia ruutukaavio versus sanallinen ohje. Luulen, että opin paremmin hokemalla sanallista ohjetta kuin tuijottamalla ruutukaaviota. Vaikea sanoa. Voih mustille sukille.