tiistaina, marraskuuta 15, 2011

Hetkiä Kööpenhaminassa





  • Yllätin itseni matkalla. Varasin liput ja jo alle viikon päästä olin Kööpenhaminassa.
  • Minulla oli paperille laitettuja suunnitelmia, joista kovin moni ei toteutunut. Ainakaan alkuperäisessä muodossa.
  • Toisen päivän aamuna kävelin eri suuntaan kuin ennen ja ihastuin. Löytyi neuleinspiraatiota ja lankakauppa. Löytyi myös mukavia levykauppoja, kenkäkauppoja, vaatekauppoja ja herkkupuoti, jossa kiinalainen nainen puhui minulle tanskaa ja minä hänelle suomenruotsia (tai sinne päin) ja ymmärsimme toisiamme. Tuli jännä olo.
  • Illum's Bolighusin jouluosasto oli ylitsevuotavainen ja The Royal Cafen LANDGANGSRUGBRØD MED 3 SLAGS PÅLÆG tuoretta ja herkullista. Samassa pöydässä istunut ruotsalaisnainen tosin oli sitä mieltä, että leipä oli 'lite så där'. Silliä saa kotimaasta halvemmalla.
  • Matkan syy ja ydin oli kuitenkin Elbow'n konsertti. Olin haaveillut konserttimatkasta jo aiemmin, mutta kun luin Piilomajan kuvauksen Brüsselin konsertista, mikään ei enää pidätellyt. Kööpenhaminan puitteet eivät varmaan olleet yhtä hienot, tila muistutti lähinnä Helsingin kulttuuritalon salia sekä ulkonäöltään että akustiikaltaan ja äänentoisto-ongelmiakin oli, mutta itse musiikki, tunnelma ja lämpö voittivat maalliset murheet. Ja laulaja Guy Garvey, voi että. En tiedä ketään toista muusikkoa, joka tulisi samalla tavalla lähelle kuuntelijoita ja kaappaisi heidät silkalla avoimella läsnäolollaan osaksi yhteistä kokemusta. Äänikin oli hienossa vedossa. Oli myös ihanan inhimillistä, että kun The River -biisin lähtö meni lörinäksi, Guyta rupesi naurattamaan ihan hillittömästi. Yleisön kovalla tsempillä osui tismalleen kohdalleen heti toisen yrityksen toisessa säkeistössä.
  • Joskus joku kysyy, että millaista se Elbow'n musiikki oikein on. Sehän ei ole varsinaista massojen musiikkia eikä hittikamaa. Juuret ovat mielestäni rock-musiikissa, mutta siitä he ovat edenneet progen hengessä johonkin omanlaiseen ja taiteelliseen, mutta ei akateemiseen, jos sillä tarkoitetaan teoreettista ja vaikeasti lähestyttävää. Jotain tuli mieleen kävellessäni lauantaiaamuun heräävän Kööpenhaminan kaduilla. Voisikohan sanoa, että Elbow'n musiikki on impressionistista?






I walked with the river in kind of a dream

Hand in hand, the all-knowing river and me
To the clammer of rushes and deeply barren trees
A drunk making blossom, the blush to be seen
-
I told him my sorrows and broken-down dreams
Confessed every lie, replayed every scene
He openly wept as he listened to me
And then, with the sun in the west, he showed me the sea

7 kommenttia:

piilomaja kirjoitti...

VOi kiitos tästä. Tiedät kyllä miksi. Lempiaiheesta jaksaa lukea aina ja on niin kiva lukea jonkun toisen fanin kokemuksia kun yleensä kukaan ei joko tunne koko bändiä tai suhtautuu siihen sillain ihan kiva.

Olen samaa mieltä Guy Garveystä. Häntä kuva sanat inhimillinen ja sympaattinen, sydämellinen. Mielikuvista toki on kyse mutta eikö aina, jokaisen kohdalla.
Pidän siitä että tulee vahva tunne siitä että "tunnen tuon tyypin" vaikkei se tietenkään ole totta!

Brysselin keikalla hän sanoi muuten The Riveristä että halusi tehdä hymnin joka ei kuitenkaan ole uskonnollinen. Minusta on onnistunut hienosti.

Tuija kirjoitti...

Joo, kaikki eivät todellakaan kuule heidän musiikkiaan samalla tavalla. Saija-sisar esim. rupeaa kuorsaamaan, kun mainitsenkin. :)

Jos et sattunut kuuntelemaan, Guy kertoo tuolla videolla sen saman hymni-jutun. Minua rupesi sitten kiinnostamaan, että millainen se esikuva on, ja jos oikean biisin löysin (ensin muuten kuulin, että hän sanoo leffan nimeksi June Book eikä Junebug, hehheh, ja etsimisessä meni aikaa), se ei ole yhtään niin harras ja kaunis kuin tämä, joten jostain syvältä omien tunteiden syövereistä tähän tuntuu myös ammennetun.

piilomaja kirjoitti...

En vielä kuunnellut tuota kirjoittaessani, nyt kuuntelin ja tosiaan, tuossahan myös hän puhuu siitä. Tuo aksentti;-) Kivaa korville.

piilomaja kirjoitti...

Piti kysyä vielä että millainen yleisö? Oliko paljon eri ikäisiä kuten täällä tuntui olevan?

Tuija kirjoitti...

Aksenttipa hyvinkin ja oma tottumattomuuteni siihen. Enkä elokuvaakaan tuntenut. Bugger. :) Mutta juu, minäkin tykkään tuosta aksentista tosi paljon. Ja yleensäkin tykkään aksenteista ja murteista, kuuntelen aina korvat höröllä.

Yleisö oli enimmäkseen nuorempaa kuin minä, pari-kolmekymppisiä. Oli joukossa jokunen samanikäinen tai vanhempikin, mutta he olivat miehiä! Vaikka enhän tietenkään nähnyt kaikkia. Ja lippuni ei sittenkään ollut jämälippu, sillä vaikka salissa oli pieni istumaparvi, siellä ei ollut ketään. Kaikki seisoivat alhaalla permannolla ja ihanan sosiaalisesti vielä. Tarkoitan, että kukaan ei änkenyt, liiskannut, kiilannut tai mitään sellaista ja jopa minä lyhyt pätkä näin enimmäkseen tosi hyvin. Olin kyllä tälläytynyt saliin jo aika aikaisin ja asettunut hollille lyhyiden tuntumaan.

piilomaja kirjoitti...

Jatkan täällä tätä kaksinpuhelua kun on niin kiva aihe;-)
Juu siis täällähän ei ollut paikkalippuja ja luulin että kaikki on seisomapaikkoja mutta ehei, vaaaltava sali jossa oli istumapaikkoja monessa eri tasossa ympyrän muodossa ihan sinne katonrajaan asti ja sitten keskellä lattia. Tuoleista oli täynnä n. 95 prosentti ja lattia kans!

Yleisössä oli huomattavan paljon ihan sellaisia 50 + tyyppejä. Pariskuntia. Ja sitten paljon naisia n. 40+. Ja oikeastaan kaiken ikäísiä kun nyt ajattelen. Niitä lapsiakin.
Tämäkin on minusta niin ihanaa että Elbow maistuu niin monentyyppisille. Tai ei, kaikkia yhdisti se että mehän oltiin tosi fiksua porukkaa;-)
Ei tosiaankaan mitqän liiskaamista tai kiilausta.

Tuija kirjoitti...

Mitäs me Elbow-friikit :)

Köpiksessä ei näkynyt lapsia, ja minun 12-vuotias tyttäreni taisi olla viime kesänä Ruisrockissa ainoa lapseksi luettava. Eikä hän jaksa Elbow'ta yhtään, hän ilmeili tylsistyneenä ja katsoi yhtenään kelloa. Mutta silti oli ollut pakko päästä mukaan festareille, tosin jälkikäteen ajattelen, että jos olisin tiennyt, millainen meininki siellä on, en olisi häntä sinne suostunut mukaan ottamaan. Se oli siis minullekin eka kerta Ruisrockissa. 16-vuotias poikanikin oli mukana ja hän kyllä pitää Elbow'sta, mutta meni viime hetken mielijohteesta kuuntelemaan Rubikia ja tykkäsi kovasti. Jos et satu sitä tuntemaan, kantsii ehkä kokeilla. Se on aika mainiota sekameteliprogea, vai miksi sitä sanoisi.