Maatiaispitsiä

Naapuruston lapset ovat rakentaneet itselleen lokoisan paikan lähimetsikköön, ja sinne minä kehtasin mennä huivia kuvaamaan. Tunsin itseni tunkeilijaksi, vaikka lapset olivatkin poissa.

Perusraita meets pitsi. Minulla on ollut ristiriitainen suhtautuminen tähän malliin, mutta kesämatkalla Lontoossa nappasin ohjeen hyppysiini Loopista, joka muuten on sellainen lankakauppa, jossa pieni neulojatäti joutuu tunteiden valtaan. Piti ihan istahtaa yläkerrassa olevalle sohvalle muka kirjoja selailemaan, mutta oikeasti hengittelin syvään ja tyynnytin mieleni lammikkoa.

Epäluuloistani huolimatta tätä oli ihana kutoa. Lanka on kainuunharmaksen villaa, joka soljui puikoilla ja tuntui mukavasti rasvaiselta. Neule eteni nopeasti ja raidallisen puoliympyrän syntymistä oli hauska seurata. Ja kun raita alkoi puuduttaa, vuorossa oli pitsiä ja sitäkin sopivasti vain yhden mallikerran verran. Huivin aloitus oli muuten kiinnostava. Ohjeessa suositellaan Judy's Magic Cast On -menetelmää jota hehkutetaan nerokkaaksi, ja taidan liittyä ylistäjien kuoroon. Erikoinen, mutta yksinkertainen. Toimii!

Poikkesin vähän ohjeesta. Pitsin reunassa oleva ripsureuna olisi kuulunut kutoa toisella raidoitusvärillä, mutta tässä huivissa värien välinen kontrasti on niin suuri, että päädyin yksiväriseen pitsiin. Ja tykkään huivista! Se on ihanan kevyt ja ilmava, ja se lämmittää lempeästi.

Malli: Kirsten Kapurin Cladonia

Lanka: HarmIlu, 100 g:n vyyhdit ruskeaa ja luonnonväristä (kumpaakin jäi yli)
Puikot: Addin pyöröt, 4 mm
Ravelryssä

Ihmisten ilmoilla

Elokuun ensimmäisenä lauantaina Ilu järjesti toista kertaa Pukkilan puikkopäivän ja mehän ryntäsimme Saijan kanssa paikalle. Tarjolla Kohisevassa oli lankaa, pitsiä, herkkuja, pitsiä toisesta ja kolmannestakin näkökulmasta, neulojan välineitä ja iloisia ihmisiä. Mukavaa oli, kiitos!

Peikonpojan Päivi järjesti päivän päätteeksi halukkaille retken Mäntsälässä sijaitsevaan pitsitehtaaseen. Isolla kolinalla syntyy kaunista jälkeä, ja minä jäin päivän yltäkylläisen pitsiannin jälkeen miettimään, kykenisinkö ujuttamaan elämääni pitsiä? Mihin kohtaan se mahtuisi teemamuki-ihmisen arjessa? Rinnan pitsikirja on nyt ahkerassa pläräilyssä.

Kesäkäsityöttömyys?

(Täh?! Hyvin tuulee!)

No ei ihan, mutta sukkiin se on jäänyt. Nappast vaan inte. Miksiköhän se tuntuu niin vähäpätöiseltä? Olen suihkinut sukat itselleni, pojalleni ja miehelleni. Vanhempi poika kertoi kohteliaasti, että ei taida tulla villasukkia käytettyä, joten jätin hänet ilman. Nuorempi poika tilasi mustat polvisukat, joiden varren pituuden vaatimus vain kasvoi sukkien edetessä. Tein kuitenkin vain polveen asti pitkät varret. Ne ovat olleet kesällä jo käytössäkin.(Posiolla ei ollut pelkästään lämmin koko ajan.) Mitäs näistä sanois: loin silmukat, kudoin vartta riittävästi, kantapää ja siitä siirtymä jalkaosuuteen, kärkikavennukset ja voilá!

Omatkin sukat ovat ihan perussukat omasta päästä. Varren kirjoneuleen nappasin Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, malli nro 24: Kotka. Kotkan poikii siis. En ole täysin tyytyväinen kuvion väritykseen. Kuvio jää epäselväksi harmaana. Väritys olisi ollut varmaan parempi toisin päin. Vaan eipä mittään, reikä näidenkin sukkien pohjaan aikanaan tulee käytön jäljiltä.

Miehen sukkia en edes kuvannut: perusPERUSsukat, mustat, varsi 2o 2n. Vain pohjassa on juju. Tein jalkapohjaan päkiän kohdalle samaa puoli(ko)patenttia se on, millä tein kantapään (oikealla nostetaan joka toinen silmukka, joka toinen oikein, nurjalla nostetaan ensimmäinen ja loput nurin). Ajattelin, että josko pohja kestäisi paremmin. Aika näyttää, mutta mies tykkää että hyvä on. No silloinhan se on hyvä.