tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Eleanor ja Tingel zum Tangel


Syysloma on meidän perheeltä ohi. Mökillä satoi lunta ja lehtiä oli enemmän maassa kuin puissa. Mukaan mökille lämmittämään lähti söpö pieni kauluri Eleanor, ohje Knittystä.



Langaksi valitsin varastossani jo kauan hautuneen Garnstudion Silke-Tweedin (52% silkkiä, 48% lampaanvillaa), väri groungra 4 (noin vyötteessä lukee, mutta pitäisikö olla groungrå?). Lankaa kului vajaa 50g. Silke-Tweed oli mielestäni oivallinen valinta: se ei kutita, on lämmin ja pitsikuvio tulee esiin todella kauniisti. Lanka on myös miellyttävää kutoa, vaikka vähän vierastan sitä, että lanka ei lainkaan veny. Toinen kerä sitä vielä olisi johonkin pieneen.

Kauluri kudotaan kolmen kokoisilla puikoilla. Loin silmukat 3,5 puikoilla, kudoin puikoilla nro 3 ja sitten homma lähtikin menemään pieleen.

Ohjeen mukaan viimeinen mallikerta yläreunasta kudotaan pienimmillä puikoilla, jotta kauluri painautuu kauniisti kaulaa vasten eikä lörpsötä. Katsokaa vaikka Knittystä. Minun tapauksessani olisi pitänyt siis käyttää puikkoja 2,5. Mutta minähän epäilin, että kauluri ei mahtuisi päästäni läpi enkä vaihtanut pienempiin vaan paukutin menemään kolmosen puikoilla loppuun asti.


No sehän tietysti lörpsöttää.

Mutta koska inhoan eniten purkamista ja vanhan toistoa, annan olla ja vedän takin kauluksen ylös asti kiinni.


Sitten siihen Tingel zum Tangeliin.


Lomalla tuli muun ohessa askarreltua miehen kanssa. Lampun raato on jo muutaman vuoden odottanut inspiraatiota. Yhtäkkiä totesimme, että kristallin kimallus keittiössä ei haittaisi. Lampusta on aikoinaan irrotettu kristalleja kolmen kristallikruunun entisöimistä varten. Irrotin jäljelle jääneet, lajittelin koon mukaan ja katsoin, mitä niistä saisi aikaiseksi. Totesimme, että mukaan tarvittaisin myös sekä kummitädiltä saadut että hiihtokilpailuissa voitetut lusikat, joille ei ole ollut koskaan muuta käyttöä. Mies porasi reiät ja auttoi ripustelussa ja muisti kannustaa ja kehua :-).



Väriä tuovat itse tekemäni lasihelmet. Nekin ovat jo vuosia odottaneet loppusijoituspaikkaa. Köh, vakuutan, että ne eivät ole kaksisia mutta värikkäitä sentään. Tyyliltään
lamppu eroaa melkoisesti muusta huushollista, mutta juuri siksi se saa toimia syksyn piristäjänä. Kolme halogeenilamppua on riittänyt toistaiseksi antamaan yleisvalon keittiöön, tilaa olisi 9:lle.



(Tiedättekö muuten, kuinka vaikea on kuvata aika yksinkertaisella kameralla valaisinta, jossa on kirkas valo, kristalleja, messinkiä ja värikkäitä helmiä? Mikä on ettei suksi luista, mikä kun ei taidot riitä.)

1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Kaunis tuo lamppu, varmasti piristää pimenevää syksyä!!