Muutamaksi viimeiseksi päiväksi lähdimme ajelemaan Dolomiiteille. Matkan varrella pysähdyimme Bolzanossa, ja pienen kierroksen aikana osuin sekä lankakauppaan (huivillinen harmaata alpakkaa) että teekauppaan (japanilaista vihreää). Toisella pysähdyksellä olimme jo ladiininkielisellä alueella ja myös kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni ladiinia, tai yhtä ladiinivarianttia. Myöhemmin nimittäin surffasin, että ladiinia on viittä eri tyyppiä. Ladiinin puhujalle tosin me suomea solkottavina olimme vähintään yhtä eksoottisia kuin hän meille.
Korkeuksiin Marmoladalle, Dolomiittien korkeimmalle huipulle (3342 m). Köysiratamatka tehdään kolmessa pätkässä ja aika jännää se oli. Ja hienoa. Ohuen ilman tunsin ylhäällä selvästi. Korkeus ja maisemat pistivät hiljaiseksi.
Minuun iski hulluudenpoikanen pääsystä vielä korkeammalle. Omin jaloin en lähtisi kiipeilemään, mutta köysiradalla pääsee näköjään tännekin. Rupesin haaveilemaan.
2 kommenttia:
Kävin Marmoladalla viime vuonna. Mieleen jäi, upeiden maisemien lisäksi, erityisesti jäätikön sisään I Maailmansodassa kaiverrettu tukikohta, kokonainen kaupunki, joka koostui muistaakseni kymmenestä kilometristä käytäviä. Jään sisään oli kaiverrettu sotilaiden asuintilat, upseerien messi, varastoja jne. Kaupungissa ilmestyi jopa oma lehti. Tykit on raahattu sen aikaisilla menetelmillä tuonne huipulle. Tuolla huipulla on museo, jossa kaikki kerrotaan. Uskomatonta, mihin ihminen pystyy tiukan paikan tullen.
Me ei käyty siinä sotamuseossa, ei vaan jotenkin huvittanut, joten tuo puoli jäi näkemättä/kokematta. Keskityttiin syömään museon vieressä olevassa ravintolassa ja tuijottelemaan maisemia. Näin kyllä ihmisten vaeltavan rinteessä jonnekin "uumeniin".
Lähetä kommentti