sunnuntaina, kesäkuuta 06, 2010

Kesäloma




Lapsilla alkoi kesäloma. Toisella se on ensimmäinen pitkä koulun kesäloma, toisella peruskoulu päättyi ja odotellaan tietoa jatkokoulutuspaikasta. Juhlan kunniaksi tein valkosuklaakakun terästettynä yhden limen mehulla ja täytyy sanoa drontti Edvardia* mukaellen, että jotkut kohdat eivät olleet suorastaan pahoja ;-).

Viime yönä nukuimme kellon ympäri. Kymmenen jälkeen jääkarhukoira herätti meidät aamulenkille. Auringon paiste ja kesän lämpö houkuttelivat juomaan aamukahvit ulkona. Aamukahvittelupaikan edessä on kukkapenkkini, joka on tänä vuonna roihahtanut kasvuun. Päivänkakkarat ovat vallanneet lähes koko penkin, mutta vielä unikot, liljat ja vuohenjuuret (tuo keltainen) sinnittelevät. Syksyllä taitaa olla edessä päivänkakkaroiden perkaus.


Pari viikkoa sitten kukkapenkissä kukkivat vain vuohenjuuret.




Nyt mukaan ovat tulleet myös sireenit, päivänkakkarat ja liljat. Sireenit siirsin nykyiselle paikalleen monta vuotta sitten, mutta nyt vasta ne ovat alkaneet kukkia. Tuolla paikalla oli korkeat sireenipensaat alunperin, tänne muuttessamme, mutta rakennusaikana jouduimme hävittämään ne. Iloitsen siitä, että piha on taas toipunut vähän lisää rakentamisen aiheuttamista muutoksista.



Eniten silti iloitsen siitä, että alppikärhöni, joita on kaksi, kukkivat tänä vuonna. Toinen kukkii niin ikään ensimmäistä kertaa, vaikka se on ollut minulla jo monta vuotta. Tämä kärhö muutti meille viime vuonna Virosta ja on selvästi viihtynyt, kuten myös ensimmäisen kuvan valkoiset sireenit.



* Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Ei kommentteja: