tiistaina, kesäkuuta 08, 2010

Ei mikään kesäneule


...ei saa olla. Kuvatessa tosin tuuli sen verran koleasti, että paksuhko villaneule tuntui yllättävän passelilta.

Tämä on Ranga Lopi-kirjasta nro 29. Lankana on sekä Lett-Lopia (sileän neuleen osuudet) että Alafoss-Lopia (kaikki resorit). Koska Lopi-lankaa ei saa tällä hetkellä Suomesta - ainakaan minun tietääkseni, kertokaa, jos olen väärässä! - tilasin langat Stash Fine Yarns -kaupasta Englannista.

Muokkasin mallia pikkuriikkisen. Lisäsin sekä sivuihin että hihoihin muotoilua, mutta muotoilua olisi voinut tehdä taaksekin pariin kohtaan, vähän liian väljäksi tämä jäi minun makuuni. Kiinnityksen tein napeilla alkuperäisen vetoketjun sijaan: etureunoihin virkkasin ohuemmalla lopilla pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja napinläpipuolelle tein napinlävet hyppäämällä kolmella ketjusilmukalla yhden kiinteän silmukan yli. Kirjoneuleosuuttakin muutin sen verran, että kudoin sen kokonaan sileänä neuleena, alkuperäisessä nimittäin vaaleanharmaat kohdat olisivat olleet nurjaa. En ihan pystynyt uskomaan, että tykkäisin sellaisesta, joten tein perinteiseen tyyliin. Paitsi, että kudoin neuleen tasona enkä pyörönä niin kuin Islannissa tehdään, joten kudoin joka toisen kuviokerroksenkin nurjalla puolella eikä se tuntunut missään. Tajusin kutoessani, että niinhän minä olen nuorena tyttönäkin tehnyt enkä silloin edes tajunnut, että siinä olisi jotain outoa tai "väärin" tai hankalaa.


No tykkäänkös minä tästä? Hmmm, tykkäänhän minä, ainakin kaarrokekuviosta ja itse lopista, mutta ihan vähän vaivaa vähäinen muotoilu, varsinkin edestä katsottuna. Kaarroke on myös ehkä vähän turhan löysä, silmukoita olisi voinut olla yhden mallikerran verran vähemmänkin. Mutta tällä mennään, en pura, en murehdi, ja pahimman lopi-kuumeen tämä nyt sammutti ainakin vähäksi aikaa. (Ravelryssä)




Nuuhh...

9 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

No kuule, siihen aina voi luottaa että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Eli toisinsanoen suurin osa vuodesta on juuri sopivaa aikaa pitää tuota mahtavaa uutta neuletakkiasi!

Minä neuloin myös nuorena tyttönä kirjoneuleita tasona paljonkin, eikä se tosiaankaan ole hankalaa. Huomasin myös kerran, että olin ihan itse nuorena keksinyt jotain, jonka myöhemmin tajusin olevan samaa kuin 'kolmen puikon päättelyn'.

Tuija kirjoitti...

Hehheh, juuri noin, siis vähälumisuudelle yms. Kesäisemmät neuleet vaan jo kutsuvat.

Minusta tuntuu, että minäkin "keksin" nuorena tuon kolmen puikon päättelyn, samoin nurjan neulomisen lanka työn takana (jolla tavalla jotkut kyllä kutovat säännöllisestikin, se on siis ihan perinnetekniikka), kun se jossakin tilanteessa tuntui kätevämmältä.

AnniKainen kirjoitti...

Samaa mieltä Nastin kanssa. Todennäköisesti tuo ihanainen villatakki on korvaamaton viileinä kesäiltoina (ja niitähän sitä piisaa vaikka ois muuten kuinka lämmintä).

Minäkään en ole kokenut kirjoneuleen tekemistä tasona mitenkään hankalana. Aa, olen siis perinneneuloja nurjien suhteen :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa taas kaunista! Onko sinulla joku vakiosysteemi muotoiluihin? Vai teetkö aina sitä mukaa kuin etenee ja kappale näyttää muotoutuvan? Riitta

Tuija kirjoitti...

Annikainen: Joo, joskus kyselin täällä, Ravelryssä ja livenä, kuinka moni kutoo nurjat milläkin tavalla ja missä päin asuvat tai mistä päin ovat oppinsa saaneet. Ajatuksenani oli, että kenties erilaisilla nurja-tavoilla olisi jonkinlainen maantieteellinen jakauma. Vastauksia tuli sen verran vähän (muistaakseni n. 50) eikä niitä ollut mitenkään tasaisesti ympäri maata, että mitään kovin selkeää käsitystä asiasta ei saanut, mutta ihan vähän näytti siltä, että norjalainen tapa eli lanka neuleen takana dominoisi Pohjois-Suomessa voimakkaammin kuin Etelä-Suomessa. Tässä linkki "tutkimukseeni": http://mustikkajatyrni.blogspot.com/search/label/nurja

Riitta: Kiitoksia! Ei minulla mitään absoluuttista, kaikkeen sopivaa muotoilusysteemiä ole, mutta perusidea on, että lisään tai kavennan yhdellä kerroksella 2 silmukkaa/sivu ja teen sen niin, että kavennuskerroksilla silmukat "nojaavat" keskilinjaan päin, eli esim. 1. kavennus ylivetokavennus ja 2. kavennus kaksi oikein yhteen. Lisäykset teen yleensä nostamalla silmukoiden välissä olevan langan ja kutomalla sen kiertäen, ja teen lisäykset keskilinjan ulkopuolelle eli väliin jää vähintään kaksi silmukkaa. Kavennussilmukat voivat olla vierekkäisiä tai niiden väliin voi jättää muutaman silmukan, ja muotoiluja teen neuleeseen sopivin kerrosvälein ja tätä voi joutua vähän testailemaan. - Huhhuh, ei ollut ihan helppo selittää, toivottavasti sait jotain selkoa. Eikä mitään yhtä totuutta edes ole, joku muu voi tehdä ihan toisella tavalla. :).

Tess kirjoitti...

Ihana neule! Melkein voisi vannoa, että tuolle neuleelle on tarvetta kesälläkin...Jos nyt sattuisi niin onnellisesti käymään, että ei tarvitse kesällä, niin syksyllä sitten ainakin :)

Mie oon neulonut kirjoneuletta sekä tasona että suljettuna neuleena. Ei mua sen kummemmin haittaa kirjoneuleen neulominen nurjalla. Se vain käy itselläni ärsyttävän hitaaksi, jos on sellainen mallikuvio, jossa tulee pitkiä langanjuoksuja, joita joutuu sitomaan nurjan puolen kerroksella.

Mie oon pohjosesta ja oon oppinut neulomaan nurjan lanka työn takana. Aikuisena sitten opettelin neulomaan lanka työn edessä ihan sen takia, että sain nurjat silmukat sillä tavoin kireämmiksi. Lisäksi opettelin vielä koukkaamaan langan puikolle etusormella. Olen kuullut kommentteja, että se olisi ihan mahdottoman vaivalloista. Ei musta vaan :D Paljon vaivalloisemmalta tuntuu se lapsena oppimani tapa...

Tuija kirjoitti...

Tess: Kiitoksia vaan kehuista. Suomen suvessa on varmaan tänäkin vuonna on käyttöä lämpimälle neuleelle, mutta on hyvä elää toivossa, että sitten vasta syksyllä tuota tarvitsisin :).

Miten lanka koukataan puikolle etusormella? Olen kyllä katsellut netistä monenmoisia nurjavideoita ja jonkinlaisen koukkaamisen olen nähnyt, mutta lieneeköhän sama kuin sinulla. Olisi kiinnostavaa nähdä!

Maila kirjoitti...

Ihana takki. Kyllä sitä kesälläki tarvii villaista. Muutama vuosi sitten meillä oli juhannuksena nuorisoa pihan täydeltä ja aamu-yöllä neljän aikaan oli vain 4astetta plussan puolella. Saatiin siinä etsiä kaikki maholliset lämpimät neuleet ja takit että tarkenivat valvoa. Pikkunen grilli kun ei paljon lämmittänyt.

Tuija kirjoitti...

Kiitoksia Maila. Takille on jo ollutkin käyttöä. :)