torstaina, toukokuuta 14, 2009

Vuonna 1996

Asuimme 1990-luvun puolivälissä Britanniassa, kuten on tullut muutamaan kertaan täällä mainittua, joten missasin vuoden 1996 Suomen karsinnat. Englannin karsintoja kuitenkin seurasin ja esiintyjät ja koko tapahtuma tuntui olevan ammattitaidossa valovuosien päässä Suomen menosta. Odotukseni eivät siis olleet Suomen suhteen kauhean korkealla muutenkaan, mutta silti leukani loksahtivat, kun euroviisuiltana kyyhötin pienessä hotellihuoneessa Walesissa - olimme matkalla Irlantiin ja autolautta oli lähdössä aikaisin seuraavana aamuna - ja Suomen edustaja asteli estradille. Kuka? Mistä? Keltaisessa koltussaan.



Kukin tavallaan ja äänellään, epäpuhtaudet ja väärä lähtö sinne tai tänne, vai? Juu ei i detta sammanhang, kuten ruotsalaiset viisuraatilaiset tietävät. Englantilainen tv-kommentaattori sanoi, että well, at least she had fun, ja viimeiseksihän tämä jäi.

No entä se englantilainen laatu sitten? Päätelkää itse (ja varokaa päitänne).



Voiton vei Irlanti, mutta ei siellä mitään suurta juhlintaa näkynyt. Taisi olla viisuvoitto niille niin tavallista kauraa, jo neljäs 90-luvulla.



Kaunishan tuo on ja tekee mieli itsekin huhuilla huiluna, mutta olikohan niillä huonot monitorit, kun kaikki laulajat järjestään vetelivät enemmän tai vähemmän vierestä? Tätä kuunnellessa tulee muuten ikävä vanhoja hyviä aikoja, jolloin slaavilaisdraama tai rummunjytke ei vielä jyllännyt euroviisuissa ja kisan pystyi voittamaan aika eleettömälläkin esityksellä.

2 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Heh heh, Just a Little Bit sopisi "laadun" lisäksi myös kategoriaan lyhyimmät mekot. Tämän vuoden mekkoihin verrattuna tuo helman pituus olisi suorastaan ylipitkä.

Mimi kirjoitti...

Mä en oikeesti muistanut että tuo oli NOIN järkyttävä tuo Jasmine. :D