tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Välipäivä

JESH! No niin, pahin on ohi, 1. semifinaalin tulos on selvillä ja tästä jatketaan huomenna. Iloitsen Suomen jatkopaikan lisäksi erityisesti Islannin Yohannan ja miksen Maltan mahtituutan Chiarankin puolesta.

Pari huomiota vielä eilisillan showsta. Suuret on puitteet ja komiat on lavan taustafilmit, mutta kuka oli se tumpelo, joka ohjasi kuvauksen?!? Aivan järjetöntä toimintaa. Kenelle tulee mieleen kuvata laulajan ihohuokosia (Islannin Yohanna)? Esitykset saatiin tv:ssäkin näyttämään epämääräiseltä haahuilemiselta valtavalla lavalla. Ja entäs sitten se väliaikanumero. Viuuuuuh aikamatka suoraan 1970-luvulle neuvosto(inho)realismiin. Mai gaaad, olikos tämä nyt se uusi moderni Venäjä? No tankki oli pinkki...

Viisutakki eli anopin taikatakki, jota olen jo pariin otteeseen esitellyt, eteni ratkaisevasti illan semifinaalin aikana. Ompelin ala- ja yläosan kappaleet toisiinsa ja pääsin sovittamaan ensimmäistä hihaa paikalleen. Hiha vaikuttaa sopivan mittaiselta, joten viimeistään torstain semifinaalin aikana tikutan toisenkin hihan valmiiksi ja ehkä finaalin aikana sitten valmistuu koko takki. Melkoinen teltta se on enkä oikein ymmärrä takin syvintä olemusta, mutta luulen sen sopivan anopille hyvin.



Vieroitusoireiden tänään välipäivänä uhatessa voi vaikka sukeltaa euroviisuhistoriaan YouTuben avulla ja yhtäkkiä ilta onkin taas pelastettu. Tässä muutamia vinkkejä.

Voittajakappaleet Saijan TOP 10 (järjestys mielivaltainen)

1. Irlanti: Johnny Logan, What's another Year (1980)
2.
Tanska: Olsen Brothers, Fly on the Wings of Love (2000)
3.
Iso-Britannia: Katrina and the Waves, Love Shine a Light (1997)
4. Suomi: Lordi, Hard Rock Hallelujah (2006)
5. Ranska: Marie Myriam, (L'oiseau et l'enfant (1977)
6.
Ruotsi: Carola Häggvist: Fångad av en stormvind (1991)
7. Irlanti: Niamnh Kavanagh, In Your Eyes (1993)
8.
Irlanti: Eimear Quinn, The Voice (1996)
9. Norja: Secret Garden, Nocturne (1995)
10. Irlanti: Johnny Logan, Hold Me Now (1987)

Ja hei, huomasin, että osaan hyräillä lähes kaikki vuoden 1980 euroviisukipaleet tostnoinvaan. Mulla oli ne kasetilla, jota taisin kuunnella ja laulaa aika monta kertaa (päivässä) silloin lapsena. Anteeksi naapurit!

2 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Siitä väliaikanumerosta... Katsoin jonkun ennakko-ohjelman, jossa venäläinen tv-ihminen kertoi heidän päättäneen ironisesti esittää Venäjä muiden maiden ennakkokäsitysten mukaisena...Kasakoita, mustalaisia, tanssivia karhuja. Kaipa se väliaikashow oli osa sitä.

Saija kirjoitti...

Ahaa, kiitos tiedosta. Hyvä, että jossain selitettiin, koska mä en huomannut ironiaa.