sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

Eka kolmiohuivini

Huivikuumetta olen potenut jo pitkään ja kun Saija toi minulle taannoiselta Lontoon matkaltaan Habun ohutta ja kaunista silkkilankaa (olen heikkona Habuihin, jokin niissä karkean askeettisissa, selvästikin tosi epäkäytännöllisissä langoissa houkuttelee), päätin että nyt se tapahtuu. Ohjetta haeskelin muun muassa Nancy Bushin uudehkosta virolaishuivikirjasta, mutta kun näin kauniita toteutuksia kevään IK:ssa olleesta Fountain Pen Shawlista (esim. täällä) ja ohetta mainostettiin helpoksi, päätin yrittää sitä. Olen ihan untuvikko huivineulojana enkä ole ylipäätään tehnyt paljon pitsineuleita, joten halusin jotakin idioottivarmaa.

Aloitin työn Ravelryyn tekemäni merkinnän mukaan 11. huhtikuuta, joten aika pitkään tätä tikuttelin (tosin kudoin samaan aikaan muutakin). Vaikka ohje oli aloittelijallekin helppo, huolimattomuusvirheitä tuli matkan varrella tehtyä ja harmillisin oli yksi, jonka takia jouduin purkamaan työtä noin 10 silmukan leveydeltä kuuden kerroksen verran ennen kuin löysin kohdan, jossa olin tumpeloinut. Mutta tulipahan sitten tutustuttua ohjeeseen perin juurin ja ehkä jopa ymmärsin jotain itselleni uutta kolmiohuivien anatomiasta. Lanka ei myöskään ollut ehkä kaikkein helpointa (silmukat takertuivat toisinaan toisiinsa niin, että kaksi viereistä silmukkaa saattoi kutoa epähuomiossa yhtenä) ja sutjakkainta (täysin joustamatonta), ja pistin terävälä pitsipuikolla etusormeeni reiän ja kun siihen sattui pistämään uudelleen, kylläpä vihlaisi.


Vastoinkäymisistä kuitenkin selvittiin ja viimeiset kerrokset kudoin Turun junassa ja päättelyn tein euroviisuja katsoessani ja jes, eka kolmiohuivini on valmis! Huivi on todella kevyt ja ilmava, ja sopii jos mikä kesäiltojen lämmikkeeksi.



Ohje: Fountain Pen Shawl, suunnittelija Susan Pierce, Interweave Knits, Spring 2009
Lanka: Habu Textiles A-1 2/17 Tsumugi Silk, väri 52, yhteensä 72 g eli 1,5 kartiota
Puikot: Addin pitsipyöröt, 3 mm

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä onkin sitten nätti ja pienet vastoinkäymisethän vain antavat arvoa lisää kummasti ;).

Tuija kirjoitti...

Kiitokset kehuista ja kannustuksesta!

siina kirjoitti...

Oih, tämä on kaunis! :)