Valittuja paloja

Pujoliivin Nasti esitteli vanhoja, ennen blogielämää kutomiaan neuleita ja haastoi muita samaan puuhaan. Hieman niitä jo vilauttelin ihan ensimmäisessä postauksessani, mutta jospa nyt sitten heittäytyisin mannekiiniksi. Sanoin valokuvaajalle, että ottaa sitten laihoja kuvia, mutta... Suklaansyönti ja muukin syönti taisi jäädä joululta eräällä vähän päälle, mutta ei hätää siltä kannalta, että tilaa näissä paidoissa piisaa.

Yllä oleva taitaa olla varhaisin vielä tallessa oleva itse kutomani neulepaita, luultavasti vuodelta 1979. Olin ysiluokkalainen ja neulomisvimma oli kova. Mallin lähtökohta oli jossakin lehdessä, luultavasti Kotiliedessä ollut neuletakin malli, mutta minä halusin paidan. Muutin myös raidoitusta, alkuperäisessä oli muistaakseni raitojen lisäksi jotakin kuviointia. Väritkin mietin ihan uudelleen, mutta päädyin loppujen lopuksi ruskeaa (vaaleaa punaruskeaa suositeltiin) lukuun ottamatta ohjeessa mainittuihin, minkä takia iski aivan yletön kainous, kun kuvaamataidon opettaja pysähtyi koulun käytävällä kehumaan paitani värejä ja kysyi sitten, että valitsitko ne itse. En, vastasin minä, ja vieläkin vähän harmittaa. Höh. Ja jos jatkan yltiörehellisellä linjalla, äiti taisi kutoa kaarrokeosan tai ainakin muokata sitä minun jäljiltäni.

Kotikaupungissamme oli pari kolme sen aikaisesta näkökulmasta herkullista lankakauppaa, joissa myytiin suomalaisten peruslankojen lisäksi norjalaisia ihanuuksia, joita kävimme hypistelemässä äitimme etunenässä. Lankojen kohdalla ei muistini mukaan ollut puhettakaan, etteikö olisi ostettu juuri sitä ihanaa herkkulankaa, jota kulloinkin sattui haluamaan. Onko tuo ruskea herkkulankaa? No siltä tuntui silloin 1980-luvun alkupuolella. Lanka on muistaakseni Fritidsgarnia ja tämäkin ohje lienee peräisin Kotiliedestä.

Tämä on Korsnäsin paita - on on! Ohje ainakin oli Korsnäsin paidalle, mutta kirjovirkkaus hirvitti (ihan turhaan, opin hiljattain) ja värimaailmakin vaihtui aika toisenlaiseksi, joten ihan tuosta vaan ilman turhia koetilkkuja kudoin virkatut osuudet kirjoneuleeksi. Visioni, yhä 1980-luvun alussa, oli käyttää tätä toppaliivin kanssa, ja niin teinkin, mutta sää ei tainnut ikinä olla sopiva sellaiselle yhdistelmälle. Joko palelin tai hikoilin.

Opiskeluaikoina inspiraation lähteenä oli usein Mies. Syntyi liian suurta ja liian pientä, mutta tuo norjalaisneule oli paras ja sopivin. Ohjeen ostin alkuraskauspahoinvoinnin kourissa vuonna 1994 kesälomamatkalta Tromssasta ja kudoin tämän siis norjaksi - ensimmäinen ulkomaankielinen neuleeni! Värit muutin tässäkin tyystin erilaisiksi kuin alkuperäismallissa.

90-luvun puolivälissä sain siivet, kun asuimme vuoden Englannissa. Tiesin kyllä Rowanin ja olin nähnyt lankoja jopa livenä, mutta ensimmäisen kerran pääsin oikeasti käsiksi sekä Rowanin lankoihin että Rowanin ohjeisiin. Kontrasti oli aika musertava rappioitumassa olevaan suomalaistarjontaan verrattuna, ja Englannin vuoden saldona oli tämän lepattimen lisäksi mm. pitkä neuletakki itselle ja useampikin neule hieman ennen muuttoa syntyneelle lapsoselle.

Sainkohan 80- ja 90-luvuilla värimyrkytyksen, kun viime vuosien neuleet (ja muutkin vaatteeni) näyttävät olevan enimmäkseen mustia tai ruskeita? Tämä on noin 1,5 vuoden takaa ja lähtökohtana oli Moda-lehdessä 2/2006 ollut Sanna Vatasen suunnittelema "nuorisoneule". No ikinuori kun olen, en antanut sen haitata, sillä malli oli minusta todella kiva. Alkuperäismallissa miehustaosa on virkattu, mutta en jaksanut vaivautua säätämään virkkauskäsialaani neuleeseen sopivaksi tai yhdistelemään liikoja palasia, vaan jatkoin kainaloista neuloen ja hyvinhän se toimi. Ainoa asia, mikä pikkuriikkisen häiritsee, on kaula-aukon muoto (lähes neliömäinen, näkyy ikävä kyllä kuvassa huonosti), sillä on vaikea löytää neuleen alle paitaa, joka mätsäisi siihen hyvin. Lanka on teeteen ihanaista Primaveraa, jossa on 75 % merinoa ja 25 % silkkiä.

******

Taitaa olla käynyt niin, että ennen blogitouhun aloittamista kudoin isoja neuleita lähes liukuhihnalta, mutta heti aloittamisen jälkeen iski stoppi. Kuluuko hyvä neulomisaika nyt bloginysväykseen vai iskikö ramppikuume? En tiedä, mutta tähän tarvitaan muutos. Edellisessä postauksessani mainitsin tunikan tekeleestä, jonka olen vihdoin erinäisten purku- ja uudelleenorientointioperaatioiden jälkeen saanut toivottavasti oikealle raiteelle, joten ehkä pääsen pian esittelemään jotain ihan uutta myssyä isompaa!