lauantaina, tammikuuta 21, 2012

Tarpeellisia lämmikkeitä I

Loppusyksy meni niin tiiviisti töiden kimpussa, että minulla ei riittänyt aikaa eikä energiaa tarttua isoihin neuleprojekteihin. Tein kuitenkin itselleni listan tarpeellisista pikkuneuleista, joita voisi tikutella sopivina hetkinä.


Intohimoni hämärä kohde, pitkät, ohuehkot sukat tai säärystimet joiden varsi pilkistää saappaasta rennon tyylikkäästi, odottaa yhä sitä juuri oikeaa mallia/ideaa/lankaa/inspiraation hetkeä, mutta jotain sentään on valmistunut.


Rikkehän se. Näitä näkee nyt melkein joka neuleblogissa eikä ihme, sillä malli on kaikkien ylistysten arvoinen: hauska ja helppo tehdä, ja päässä pitäessä jämäkkyyttä ja joustavuutta on juuri sopivassa suhteessa. Ihan lemppari! Nämä perusharmaat versiot - kuvissa on siis kaksi eri pipoa - ovat perusharmaa syyspipo (päässä) ja perusharmaa talvipipo (harjan varressa), kumpikin tehty harmaasta pitävän perustarpeisiin, mutta mallia voi tietysti varioida makunsa mukaan. Jaana esimerkiksi on tehnyt hiljattain tosi kauniita jämälankaversioita.


Tyttären kaveri pyysi minua kutomaan hänelle kaulurin, ja malliksi valikoitui jälleen kerran Michele Wangin Eternity Scarf. Näitä onkin tullut tehtyä jo neljä kappaletta. Lanka on Grignascon Flavia Baby -merinolankaa kaksinkertaisena. (Ravelryssä)


16-vuotiaan poikani ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän avasi erään lahjapussin jouluaattona: "Et kai sä kuvittele, että MÄ  itse kutoisin näistä jotain?" Pussissa oli siis lankavyyhtejä enkä todellakaan ollut kaavaillut pojalle moista piinaa, vaan koska idea lahjakaulaliinasta oli tullut viime tipassa ja olin hankkinut langat kinkunhakureissulla, päätin sitten kuitenkin armahtaa itseäni yöneulonnasta ja antaa vyyhdit au naturel. Alkuperäinen tarkoitus oli kutoa Stephen Westin Meadowbrook ihan pilkuntarkasti, mutta jo lankaa ostaessa tapahtui ensimmäiset lipsahdukset. Valinnan varaa ei ollut siihen hätään kovin paljon ja ensimmäisenä karsiutui punainen väri. No ei se mitään, otetaan sitten nättiä harmaata (vaikka onkin eri laatua kuin muut). Metrimääriä mallaisessani päädyin leventämään valkoisia raitoja, sillä muuten valkoista olisi tullut ostettua "liikaa" ja mustaa puolestaan olisi tarvittu ylimääräinen vyyhti. No ei sekään niin haittaa, ajattelin. Kun sitten rupesin joulupäivänä kutomishommiin, selvisi, että lanka on paksumpaa kuin vyötteessä annettiin ymmärtää ja silmukkamäärää piti pienentää. Ja siitähän seurasi, että alkuperäisen mallin palmikkokuvio ei enää toiminut. Joku neulojien suojelusenkeli ympärilläni kuitenkin taisi liihotella, koska aivan pienellä selauksella löysin The Harmony Guides -sarjan palmikkokirjasta mallikerran, joka sopi hatusta vetämääni silmukkamäärään (Wandering Paths sivulla 157, jos jotakuta kiinnostaa). Sitten oli enää jännitettävänä lankojen riittävyys... Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuten näkyy, ja kiitokset vaan Stephen Westille tyylikkäästä kaulaliinaideasta. Ehkä vielä teen sen alkuperäisenkin, sillä tytär on ruvennut havittelemaan samantapaista. (Ravelryssä)

6 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Voi nyt mun alkoi tehdä mieli hillityn tyylikästä graffitinharmaata Rikkeä. ja punainen räsymattoversiokin on vielä tekemättä. Miten monta Rikkeä yksi ihminen voi omistaa..?
Tosi hienoja neuleita täällä jälleen :)

helena kirjoitti...

Minä (ja mieheni) kuulun niihin, jotka piristävät mustaa/harmaata syys/talvi/mitä vaan -takkia mustalla, harmaalla tai mustanharmaankirjavalla pipolla, kaulurilla, huivilla yms. joten tämä on postaus ja esitellyt neuleet ovat jälleen kerran minun makuuni. Just muuten sain Stephen Westin pipon ja kaulurin miehelleni valmiiksi, harmaat tietenkin. Kuvat vain ravelryssä kun ei ole postauskelposia. Pitänee tutustua tuon kaulaliinan malliinkin tarkemmin :)

AnniKainen kirjoitti...

No pitäisköhän minunkin kokeilla tuota Rikkeä, on se vaan niin kivan näköinen. Samoin tuo huivi.

Hauska idea tuo lankojen laitto pakettiin (ja mikä kommentti :). Minulla on tapana pakata neulelahjat tyhjiin suklaa- tai joihinkin muihin laatikoihin. Toissa jouluna pojalle menevä pipo oli jossain naisten kosmetiikkalaatikossa ja kun se paljastui lahjapaperin alta, pojan ensimmäinen repliikki oli huolestunut: äiti, nämä on naisten juttuja.

Tuija kirjoitti...

Jaana: Rikkejä ei voi olla liikaa :) Minä tarvitsen vielä niitä värikkäitä ja ehkä alpakkaisen harmaan ja jonkun oikein kauniin semisoldin harmaan. Ja mustan.

helena: Hehheh, harmasssakin riittää sävyjä ja jopa mustassa, kun tarkkaan tihrustaa. Huomasinkin Ravelrystä miehesi pipon ja kaulurin ja tyylikkäiltä näyttivät.

AnniKainen: Täh, eikö sinulla vielä ole Rikkeä? Aijai. ;) Poikia on kiva pikkuisen pelästytellä, mutta ei liikaa sentään. Tänään armas poikani tuli muuten oikein tuohtuneena valittamaan siitä, että en ole vieläkään kutonut hänelle uusia sukkia. Pitää kuulemma olla paksut ja pehmeät. Jippii!

AnniKainen kirjoitti...

Meidän poika pyysi itselleen semmosta hailuotolaista villapaitaa jo vuosi sitten. No nyt vasta olen saanut sen aluilleen, joten kyllä kai se viimeistään ens jouluun valmistuu, ehkä. On se niin hellyyttävää kun poijat tai lapset ylipäätään pyytää äideiltään neuleita, oikein sydäntä lämmittää :)

Tuija kirjoitti...

Juuri niin, sydäntä lämmittää, että jälkikasvu pyytää neuleita. Hailuotolainen kuulostaa mahtavalta, tee äkkiä!