sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Mustahuppuinen


Tytär toivoi mustaa, isohuppuista neuletta ja mieleinen malli löytyi vampyyrikirjasta. Tyttärelle oli erityisen tärkeää, että huppu on laaja lörtsykkä, jonka reunat aaltoilevat ja että hupun voi halutessaan vetää vaikka naaman eteen (ei ehkä kannata kysyä, miksi). No saamansa piti. Ohjeen mukainen huppu ei tosin meidän neidille kelvannut, vasta toisella yrityksellä, lukuisien ylimääräisten lisäysten jälkeen päästiin oikeisiin leveyslukemiin. Hupun huippua piti myös muuttaa, kirjan ohjeella sinne syntyi kummallinen piikki. Muitakin muutoksia tein: täysipitkät, muotoillut hihat vajaamittaisten sijaan, koko neuleen kutominen yhtenä kappaleena (minun näkökulmastani turhien ja tylsien) päättelyiden, silmukanpoimisien ja ompeluiden sijaan, erilaiset kaarrokekavennukset ja muuta pientä.




Toivon neuleen olevan tytölle niin mieleinen, että se pääsee kunnon käyttöön, kunhan sääolosuhteet sallivat. Jos neule kuitenkin päätyy nurkkaan, toimiihan se myös moppina. Voittaa mikrokuitulelut mennen tullen.




  • Ohje: Lore Hoodie Vampire Knits -kirjasta

  • Lanka: Cascade Yarns 128 Chunky, 9 vyyhteä

  • Puikot: Addin pyöröt, pitsiosuus 7 mm, sileä neule 6 mm

  • Ravelryssä

8 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Ihana takki/huppari! Saattaisi kelvata meidänkin neidille...
Aurinkoista sunnuntaita!

AnniKainen kirjoitti...

Eikö olekkin mukava kun lapset pyytää/toivoo jotain neuletta äidiltä. Minä ainakin olet heti ihan myyty, niinkuin tässä alkutalvesta kun poika (joka on jo aikapoika) pyysi hailuotolaista villapaitaa. Saamansa pitää mutta ei ollut puhetta minä vuonna :)

Varmaan tulee käytettyä noin mukavan näköistä neuletta. Sopii tyttärellesi mainiosti ja näyttää paremmalta tuollaisena pitkähihaisena versiona.

Hansu kirjoitti...

Kivan näköinen neuletakki! :) Kelpais kyllä mullekin, mutta huputtomana. En näe mitään hyötyä niille hupuille paidoissa.

Tuija kirjoitti...

Mammutti: Kiitoksia!

AnniKainen: Joo, minustakin oli mukavaa, että tytär varta vasten pyysi neuletta, mutta hän on sellaisessa känkkäränkkäiässä (11-vuotias murkku, apua), että mieli muuttuu koko ajan ja yhtenä hetkenä mieleinen neule saattaa seuraavaksi todella lentää nurkkaan. Mutta hih, noissa kuvissa poseeraan lumessa horjahdellen minä, täti-ihminen. Tytär olisi halunnut itse kuviin, periaatteessa, mutta viikon maaniteltuani ja sitä oikeaa mielentilaa odoteltuani asetuin sitten itse malliksi, koska en enää jaksanut hautoa valmista neuletta. Ja nyt se tytär sitten on minulle vihainen... Lupasin, että otetaan hänestäkin kuvat ja jos se todella onnistuu, pistän ainakin Ravelryyn.

Hansu: Kiitos. Luulen, että huppuasia oli tyttärelle eniten visuaalinen juttu, ei niinkään käytännöllinen. Se herättää hänelle mielikuvan jostain, jota en tarkkaan tiedä. Vähän kuin roolipukeutumista tai sinne päin.

AnniKainen kirjoitti...

No minä jo katoin, että niin on äiti ja tytär kuin samasta puusta :)
Voi minäkin muistan nuo känkkäränkät, kuopus oli aika lyhyt syttönen jossain vaiheessa. Yhentoista vanhana makas lattialla, sätki, potki ja kiukutteli kun ei saanut lupaa ottaa nenäkorua. Nyt tuolle muistolle nauretaan molemmat, eikähän se sitä nenäkorua ole hommannut vieläkään vaikka sanoin että täysikäisenä saa itse päättää :)

Käsityönopettaja kirjoitti...

Ihana, että teit tuon hupputakin tyttärellesi. Vaikka se saattaakin "lentää nurkkaan" välillä, uskon että neuleen tekeminen merkitsee hänelle paljon. Kertoohan se, että kuuntelit hänen toiveitaan tarkkaan ja kannustit pukeutumaan niinkuin itse haluaa.

Murkkujen mielen muuttuminen on tuttua. Oppilaiden kanssa se välillä meinaa masentaa, kun valmis työ ei enää kiinnostakaan. Mutta se kuuluu siihen ikään. Nuorena täytyy "sovittaa" erilaisia vatteita ja identiteettejä, että löytää sen omansa :)

Tuija kirjoitti...

AnniKainen: Minäkin aina sanon, että täysi-ikäisenä sitten, kun tytär haluaa jotain nenäkorun tapaista. Juuri sitä ei kuitenkaan ole vielä hinkunut.

Käsityönopettaja: Minäkin uskon, että silmillä roikkuvan tukkansa alla tytär on iloinen takista, enkä aio harrastaa mitään dramaattisia loukkaantumiskohtauksia, vaikka takki lentäisikin välillä nurkkaan. Kunhan tyttö sitten nostaa takin nurkasta pölyyntymästä ja laittaa edes tuolille tai kaapin perukoille. Ja kun se kerran mahtuu minullekin, voinhan itsekin sitä pitää. Se taitaa muuten olla varmin keino saada tyttö käyttämään sitä itse. :)

Sara kirjoitti...

Hurjaa! Ehtaa vamppyyri-meininkiä noissa kuvissa. Hieno neule :)