perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Talviunelma


Harmaa neulekausi jatkuu. Tämä työ syntyi kerrankin onnekkaiden tähtien alla: käsissä oli ihana malli, sujuvasti kirjoitettu ohje ja alpakkalanka, joka ponkaisi suosikikseni kokeilemistani ohuista alpakoista.

Tämän tunikan neuloneet tuntuvat kilvan kehuvan ohjetta ja itse mallia, ja minä liityn kuoroon. Tunikassa yhdistyy minusta tosi hienolla tavalla yksinkertainen sileä neule, hauska rakenne, kutojaystävällinen tekotapa ja pienet yksityiskohdat, kuten kauniit raglanlisäykset ja pieni niskahalkio nappeineen. Kaikki loksahtaa kohdalleen.

Lanka on Lang Yarnsin beibialpakkaa, josta tein jo jokin aika sitten yhden pienen huivin. Valitsin tämän, hieman ohjeenmukaista Dropsin alpakkaa ohuemman langan, koska neuletiheyden suositeltiin olevan tiheämpi kuin mitä Dropsin vyötteessä neuvotaan ja minulla on aika löysä käsiala. Jo huivia kutoessa lanka tuntui mukavalta, mutta isoa sileää neuletta tikuttaessa tutustuin lankaan vielä paremmin: se on miellyttävällä tavalla sekä jämäkkää että joustavaa, siitä ei erotu säikeitä, se ei ole kauhean pörröistä mutta on kuitenkin pehmeää ja sokerina pohjalla, yhdessäkään käyttämistäni seitsemästä kerästä ei ollut solmuja. Tuo harmaan sävy on minusta myös tosi kaunis (alakuvassa lähimpänä totuutta). Tämä on alpakkafanin unelmalankaa. Tiheys vaan jostakin syystä kiristyi koetilkusta huolimatta suositeltuakin tiheämmäksi, joten minun versioni taitaa olla hieman tyköistuvampi kuin monella muulla. Ei kuitenkaan haittaa, mahtuu neule päälle sentään.


Niskanappi on monta vuotta sitten Pariisin La Droguerie -kaupasta (valikoiman runsauden aiheuttaman hämmennyksen vallassa) ostamani helmiäisnappi, jonka ompelin paikalleen nurin päin. Ensin olin tyytyväinen, mutta nyt mietin, josko kuitenkin kääntäisin sen oikein päin. Olisi se helmiäisen kiilto sen verran kaunista, hmm...


Ohje: Veera Välimäen Still Light Tunic
Lanka: Lang Yarns Baby Alpaca, väri 719.0005
Puikot & tiheys: Addin pyöröt 2,5 mm, 28 s/10 cm
Ravelryssä

10 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Kaunis tunika ja ihanan harmaa sävy. Minusta tuollainen tyköistuvampi on tosi nätti. Olen itse ehkä enemmän sellaisten ystävä, niin miellyttää silmääni kovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Sullon täsmÄlleen sama sävy kun mulla.
Olen omaani käytänyt ihan kauheasti ja lanka on kyllÄ huippu, ei ole miksikään mennyt.

Mun on tosiaan paljon leveämpi koska tein liian ison koon.
Olen siitä nyt kyllä vaan iloinen koska pidän mekkona (on pidempi kuin sun)
ja silloin en tykkää että on ihan kapea.
Noin housujen kanssa kapea on ihan ehdoton!

Hansu kirjoitti...

Todella kaunis tunika :) Pitää laittaa harkintaan tän ohjeen osto :) Ekana listalla on kyllä alpakasta Alpakkametsä, sen jälkeen sit tämä jos on talvea vielä jäljellä.

Tuija kirjoitti...

Tess: Kiitos. Tein toiseksi pienimmän koon ja siitä olisi "normaalitiheyksenä" tullut sitten varmaan vähän turhan löysä. Yllättävästi tiukentunut käsialani sopivasti kompensoi sitä.

Piilomaja: Teitkö sinäkin Lang Yarnsin alpakasta? Tai voihan eri merkeillä tietty olla about samoja tai läheisiä sävyjä ja kaunis se on (yläkuvissa tosin ihan pielessä, kuvausolosuhteet eivät olleet kovin hyvät). Minä en aio suin surminkaan pitää tätä mekkona, hiihtelen sen kanssa farkuissa tai farkkulegginsseissä. :)

Hansu: Kiitoksia, kiitoksia. Suosittelen tätä ohjetta, tosi selkeästi kirjoitettu ja tunika oli minusta myös älyttömän mukava kutoa, vaikka 2,5 mm:n puikoilla nyhersin. Pienet minimalistiset yksityiskohdat tuovat kutomiseen hohtoa, jopa raglanlisäysten linjat ovat kauniit. Nam.

Riikka kirjoitti...

Onpa ihana! Todella tyylikäs ja harmaa on mun lempparivärejä! Pitääpä tutustua tuohon ohjeeseen, tällaselle olis käyttöä..=)

helena kirjoitti...

Kaunis! Täytyy tutustua joskus tuohon lankaan, kuulostaa oikein hyvältä. Tunikasi valmistui juuri sopivasti näille pakkaskeleille :)

Tuija kirjoitti...

Riikka: Kiitos ja tutustu ihmeessa!

Helena: Kiitoksia sinullekin. Lämmin on muuten, mutta hihoihin kaipaan pituutta näillä pakkasila. Lähiajan tekolistalla onkin jatkohihat samasta langasta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuten siis olekaan samaa!
Sävy vaan...

Ja kyllä, hihoihin pituutta kaipaan nyt. Oon tehnyt rannekkeet samasta langasta.

Epa kirjoitti...

Upea, tahdon samanlaisen!

Tuija kirjoitti...

Piilomaja: Jatkohiharojekti lähtee käyntiin tänään! Jes.

Epa: Kiitti. :)