Hankikanto. Koira on ihmeissään mutta ihmiselle se tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia talviliikuntaan.
Miehellä metsäsukset ovat olleet kovassa käytössä jo monta vuotta. Minä pääsin kokeilemaan tätä metsäsuksihiihdon jaloa lajia ensimmäisen kerran tänä viikonloppuna. Hankikanto ei enää ollut ihan niin hyvä kuin viikko sitten, jolloin ylimmäinen kuva on otettu, mutta vielä suksilla pääsi eteenpäin. Vedenpitävät pitkävartiset vaelluskengät sentään tarvittiin, sillä heti jos suksen otti jalasta ja astui lumeen, upposi jalka yli polven syvyydeltä hankeen. Kolme tuntia hiihtelimme kotimaisemissa ja täytyy sanoa, että jalat olivat kuin lyijyä sen jälkeen. Ei ihan kevyt laji vesikelissä kumminkaan. Mutta nähtiinpä ilveksen jälkiä, ketun kolo ja upean vihreitä sammalia lumen alla.
Viikko sitten aurinko paistoi ja innostuin juomaan kupposen kahvia kuistilla ja kuvaamaan talven virkkaussatoa eli Lumberjack-hattuni Sanna Vatasen kirjasta Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta.
Hattu oli alunperin tarkoitettu pienemmälle pojalle kylmien kelien hatuksi, mutta eipä se sitten kelvannutkaan vaan jäi minulle. Tykkään mallista tosi paljon ja mielestäni onnistuin lankojen yhdistelyssä kohtuu hyvin. Yhtään lankaa en tätä hattua varten ostanut, karvalankaosuudenkin tein itse solmimalla lenkkejä ohueen valkoiseen villalankaan ja yhdistämällä sen paksumpaan valkosiniseen lankaan. Muuten sitten en oikein tiedä. Hattu on hieman tönkkö eikä kumminkaan niin lämmin kuin antaa ymmärtää.
Myös rohkelikkokaulaliina on jäänyt minun käyttööni ja se sopiikin punaisen talvitakkini kanssa oikein hyvin. Seuraksi piti saada pipo ja luppakorvamalli on näköjään tämän talven suosikkini. Ideoita pipon toteutukseen poimin netistä sieltä täältä, rastikoristelu jostain talven Suuresta Käsityölehdestä (Kun se vielä oli lehti eikä pelkkä Suuri Käsityö. Saako pieniä käsitöitä enää tehdäkään? Toisinaan nimien muuttamisen innossa ei ajatella loppuun saakka...). Luonnossa kaulaliinan ja pipon värit eivät ole ihan noin kaukana toisistaan. Pipossa lankana muuten Novitan 7-veljestä isoveli, joka ei ollutkaan hullumpi lanka. Lapsellekin syntyi luppakorvapipo valkoisesta isovelistä (hän halusi näyttää kloonisotilaalta) mutta ette ikinä arvaa: käyttämättä on jäänyt.
Seuraava yritys on vauvan peitto. Ystäväperhe sai toisen lapsen ja jotain täytyi keksiä. Kaivoin esiin valkoisen jo aikaa sitten tehdyn vauvan peiton aihion ja ryhdyin tekemään reunusta Ysoldan Hap Blanketin ohjeen mukaan. Epäilen tosin pahasti, että peitosta tulee susi. Alkuperäinen peittoni ei nimittäin ollut neliö mutta jostain kumman syystä onnistuin poimimaan saman verran silmukoita lyhyeltä ja pitkältä sivulta. Tämähän ei voi onnistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti