maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Tilaustyö






Tytteli halusi neulehupparin, mutta mallina olo on ihan tyhmää... Toiveena oli harmaa palmikollinen, kengurutaskuinen huppari. Palmikoiden piti olla "niitä tavallisia", mallikuvankin hän oikein piirsi, mutta se on valitettavasti kadonnut kodin syövereihin. Siitä sitten lähdin kehittelemään. Kaivoin taas erilaisia malleja lehdistä, kirjoista, ravelrystä ja muualta netistä, mutta juuri oikeanlaista ei löytynyt. Vihdoin muistin muinaisessa Knitscene-lehdessä olleen Central Park -hupparin, jonka palmikot osuivat mukavasti yksiin tytön suunnitelman kanssa ja taskullekin löytyi luonteva paikka. Tytär tosin vähän epäröi, oli ilmeisesti vaikea kuvitella, miltä sovellushässäkkä näyttäisi ja varsinkin uskoa, että äiti tajuaa ja osaa, mutta ei auttanut muu kuin tytön luottaa vanhaan mammaansa.

Kudoin hupparin suljettuna neuleena ja tasku on tehty kiinteästi neuleeseen. Hihojen piti olla alun perin pitkät, mutta varaamani lankamäärä (900 metriä) ei yllättäen riittänytkään. Samaa värierää tosin löytyi kaupasta vielä yksi vyyhti ja tilaukseen pistettiin pari vyyhtiä lisää, mutta kun neule oli hihoja vaille valmis, tytär sanoi, että hän haluaakin hihattoman. Tarjosin lyhyitä hihoja, niihin lanka olisi riittänyt reilusti, mutta ei kelvannut, joten neuloin aukkoihin vain resorit. Käyttöön neule meni sitten niin sukkelaan, että jäi pingottamatta. Ja samasta langasta on vielä tilauksessa ainakin pipo, lapaset ja sukat, joten lisävyyhdeillekin tulee käyttöä.


On tytär sentään joskus paikallaankin.


Malli: kengurutaskullinen, hihaton muunnos Central Park -hupparista, Knitscene Fall 2006
Lanka: Lucca Tweed (BC Garn), 100 % merino
Tiheys: n. 20 s./10 cm
Puikot: Addin metalliset pyöröt 4 mm & 3,5 mm

8 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kaunis!

Tiina kirjoitti...

Kiva neule, voisin huolia itsellenikin =o)

Tytti kirjoitti...

Tosi kivan näköinen. Kelpaisi tännekin :)

Tuija kirjoitti...

Kiitokset! Tytär on melkein minun pituiseni ja sovittelin neuletta itsellenikin, mutta jostain syystä se näyttää paremmalta hänellä kuin minulla. Johtuu äidin paksuudesta, sanoo tytär.

Eila kirjoitti...

Tosi kiva!

outi kirjoitti...

Great adaptation! I am inspired to do the same.
I have always liked CPH but prefer pull overs to cardigans.Loysin sinun hauskan blogin Pujoliivin kautta,
Outi

Tuija kirjoitti...

Eila & Outi: Kiitokset - many thanks!

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä nätti!