Kulkee mukana

Viime viikonloppuna olin katsomassa Espoon rantamaratonia. Ystävääni tien laidassa seisoskellen odotellessani tikutin samalla menemään pojan rohkelikko-kaulaliinaa. Se on helppo neule, ei tarvitse katsoa käsiin, senkun antaa mennä, aina oikein (lähes metri jo kasassa, tähtään 130 cm:iin). Täytyy vain muistaa vaihtaa väriä 10 cm:n välein. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että juoksijat(kin) katsoivat minua toisenkin kerran. Ehkä se oli hassun näköistä: lankakerät olkalaukussa, pitkän neuleen häntä kainalossa.

Sunnuntaina avasin kirjastosta lainaamani kirjan World Textiles* ja silmiini sattui kuva ranskalaisesta lammaspaimenesta kutomassa ylväänä puujalkojen nokassa. Paimenella on sentään kolmas keppi tukemassa takaapäin eli ihan kahdella kepillä siinä ei seistä, mutta silti. Googlasin asiaa hieman ja löysin parikin vanhaa piirrosta samasta aiheesta. Tämä herra ei siis ehkä ollutkaan mikään marginaali-ilmiö, vaan kutominen paimenessa on saattanut ollut jopa normaalia toimintaa. Ja kuten otsikko kertoo: neule kulkee mukana kaikkialle. Kopio kuvasta koristaa työpistettäni. Tämä mies on idolini!

Lisää neulontaeleganssia. Voisinko saada tuollaisen paidan, kiitos. Pitsitötsän vuoksi ei tarvitse vaivautua.

Kirja on muutenkin varsinainen aarreaitta. Suosittelen inspiraation lähteeksi.

* John Gillow and Bryan Sentance: World Textiles: A visual guide to traditional techniques. Thames & Hudson Ltd. London, 1999.

Pinnanalaista

Neule on pehmeä ja etenee ihan mukavasti, mutta muuten kahlailen kylmissä vesissä. Jalosen kirja oli hieno ja ajatteluttava, vei mukanaan maapallon ympäri, kuljetti olennaisten äärelle ja jätti pohtimaan.

Slummien miljönääri -elokuva suistikin sitten päistikkaa mereen. Musiikki jäi päähän ja siitähän on englanninkielinen hittiversiokin, mutta itse elokuva on kaikkea muuta kuin kevyt. Miten voi olla, että jossain päin maailmaa, jossain alakulttuurissa, lapsella tai ihmisellä muutenkaan ei ole mitään arvoa? Tai on, jos sen voi mitata rahassa. Kotisivuillaan elokuvaa kuvataan mm. sanoilla "The feel-good film of the decade", mitä minä en tajua alkuunkaan. Minulle elokuvan pohjavire oli äärettömän järkyttävä ja surullinen.

Juhannustaikaa

Iltalenkillä koiran kanssa kolusimme tien pientareet kumpikin vaan vähän eri syistä. En ollut uskoa silmiäni: seitsemän sorttia kesäkukkia syyskuun 14. päivä. Ja bonuksena puimurin jättämä. Kyllä kai näillä jo vähintään tulevan sulhasen, ensi vuoden sateet ja paisteet tai neuleonnen ennustaa?

Neuleista puheen ollen. Koska olen lähiviikkoina purkanut luovuuteni salaisiin kilpasukkiin, joudun nyt esittelemään vain keskeneräisiä nysväkkeitä.

Ei tästä housuja tullutkaan, tulee kukkaro. Vuori, vetoketju ja päällisen koristelu, ehkä omaperäisesti napilla, vielä puuttuu.

Pienempi poika haluaa Harry Potter -kaulaliinan. Sandnes Garnin Sisu punaisen ja kullan väreissä on odotellut pussukassaan jo jonkin aikaa. Eilen ryhdyin vihdoin työhön. Vähän jo kaduttaa, että valitsin ohuen langan. Ajattelin, että kaulaliinasta siten tulisi mukavampi käyttää, mutta unohdin, kuinka paljon hitaampi se on kutoa. Huivista tulee putki ja toivottavasti ei ihan kauhean pitkä. Tämä tasaraitainen malli nimittäin on Alisonin Charmed Knits -kirjan mukaan 1. ja 2. luokkalaisten huivi ja poika on jo ekalla...

Eiei!

Tylsää esitellä pieleen menneitä, mutta kun ei muutakaan ole. Vielä en ole purkanut, kun ottaa niiiiiin koville ja aivot yrittävät viime solusillaan keksiä, miten tästä saisi pitokelpoisen. Siis tässähän on pielessä kaikki. Se yrittää olla Norah Gaughanin Loppem, mutta eka ongelma liittyy sihen, etä lanka on alkuperäistä ohuempaa. Kuvittelin pystyväni kompensoimaan sitä käyttämällä isomman koon silmukkamääriä ja venyttämällä etuosan palmikoita, ja kainaloihin asti uskoa riitti, mitä nyt palmikkokuvio ei mennyt tasan muihin systeemeihin nähden. No sitten loin hiha-aukkoja varten ja lähdin kaventelemaan. Tuhahtelin Ravelryn varoituksille rumista kavennuksista ja huonoista ohjeista ja porskutin menemään... havaitakseni, että nyt se palmikko vasta ei tasan menekään, kun pitäisi ruveta tekemään varsinaista kaarroketta. Toinen Ravelry-selaus paljasti, että ei monella muullakaan ole mennyt ja ensin ajattelin olla välittämättä, mutta sisäinen pedanttini iski takavasemmalta ja sai kätöseni kutomaan ja kutomaan aloittamatta kaarrokekavennuksia, ja nyt palmikko menee kiltisti tasan, mutta muuten tulos on ruma. Kaarrokkeen alku on outo ja hihatkin lörpsöttävät. Voi itku!

Painun kaivamaan villalangat esille.