Villapaitaveska

Olimme ammoin, keväällä 1995 autolomalla Irlannissa ja sieltä ostin parin bodhranin (mitäköhän kuvittelin niillä tekeväni? en ole varsinainen rumpali, tosin yhdellä Englannissa käymälläni syvänkokemisenetnolaulukurssilla olisi ollut niille käyttöä) ja kauniin olkiristin lisäksi tietenkin ehdan irlantilaisen villapaidan. Muodit muuttuvat ja villapaidat nyppyyntyvät, joten heitin paidan jokin aika sitten vain pientä haikeutta tuntien pesukoneeseen, ja tuloksena oli mahtavan paksua mutta silti taipuisaa huopaa. Samoihin aikoihin ahmin erästä japanilaista kirjontakirjaa, jossa oli huikean sievä kirjottu pikku laukkunen, ja siitä sain idean tämän aika paljon isomman ja karskimmaan veskan muotoon. Huopa on todella paksua, joten en edes yrittänyt ommella sitä ompelukoneella, vaan kaikki saumat ja koristeet ompelin käsin villalangalla. Lukkoina on kaksi magneettilukkoa ylimmäisten hylpyräkoristeiden kohdalla, ja nahkainen olkahihna on kiinnitetty suutarissa.

Laukkuun mahtuvat juuri sopivasti kirja, pieni neuletyö ja muut kaupunkiretkelle välttämättömät tilpehöörit.

"No näkyyks se?"

Lisää pyörylöitä

Tunikasta jäi pyörylöitä yli ja tuli niitä virkattua lisääkin. Viime talvena kutomani pipo (Sandnesin alpakkaa) sai parikseen uuden kaulurin ja molemmat kaipasivat koristelua. Ja jotteivat olisi läpeensä matching, valitsin eri värisiä virkkuita limen vihreää lukuun ottamatta.

Saija jo esitteli aikaisemmin omaa puikkolootaansa, jollaiset isämme meille jouluksi nikkaroi, ja tässä on minun versioni - tulipa aikoja sitten hankkimalleni kuumaliimapyssylle pitkästä aikaa käyttöä. Ja pyöröpuikot mahtuvat siihen just eikä melkein - hienoa!

Tuunausta ja vähän uuttakin

Muistelupostauksessani esittelin kaksi Debbie Blissin kietaisutakkia. Tämä limenvihreä on vaivannut mieltäni jo muutaman vuoden. Langasta jo valitinkin, mutta myös koko oli minulle väärä. Kietaisunauha osui väärään kohtaan ja jos kiedoin takin kiinni vyötärön kohdalta, takin etumus roikkui sen yläpuolella rumasti.

Postaukseni jälkeen sain idean. Poistin kietaisunauhat ja jätin takin puoliskot roikkumaan eteen löysinä. Kiinnityksen hoiti tähän hätään tavallinen hakaneula. Jep, toimii noinkin, minun päälläni ehkä jopa paremmin kuin alkuperäinen. Laitoin takin ylleni töihin, mutta se oli virhe. Vaatteeni ja työtuolini olivat angoran peitossa työpäivän päätyttyä. Aion kokeilla väsytystekniikkaa: käytän takkia kotioloissa niin kauan, että viimeinenkin irtonainen angoran haituva on kadonnut.

Muuten kaikki liikenevä aika on kulunut taikatakin kimpussa. Pituutta on jo n. 140 cm. Enää 10 cm ja takin alakappale on valmis. Onneksi telkusta tulee taitoluistelua ;-). Tähän vielä EM-kisojen kunniaksi kaikkien aikojen miesluistelijan Stephane Lambielin taidonnäyte.

Neuletunika! Valmis!

Vihdoinkin se onnistui, sain neulottua tunikan. Aikeita on ollut jo vähintään vuoden ajan, mutta milloin en ole löytänyt sopivaa ohjetta, milloin ei ole aika riittänyt, milloin on mennyt muuten vaan pieleen... Eikä tästäkään tullut sellaista kuin alunperin aioin. Lähtökohtana oli Kirsi Pussisen suunnittelema Pinaattitunika, jonka toteutuksesta löytyy kuva ainakin täältä. Näin mallin alun perin marraskuun alussa Lahdessa Kätevä ja tekevä -messuilla, jonne olin voittanut vapaalipun Peikonpojan Päivin blogista, ja tykästyin niin, että hankin ohjeen.

Malli suositellaan neulottavan langasta, jolla syntyy hyvin laskeutuvaa neuletta (kuten bambusta), mutta minä lähdin yrittämään alpakasta. Ohjeen (jossa on vain yksi koko) tiheys ei täsmännyt Dropsin alpakalle suositellun kanssa, mutta kun kudoin hieman paksummilla puikoilla kuin tavallisesti tällä langalla kudon, sain aikaiseksi halutun tiheyden ja samalla tavallista harvemman neuloksen, mikä myös alkoi tuntua houkuttelevalta ajatukselta, alpakka kun on ihan kiitettävän lämmintä. Pystysuuntainen tiheys ei kuitenkaan ollut sama kuin ohjeessa ja ohje on kirjoitettu tyyliin tee kavennukset ännännen kerroksen välein (neuleen mittoja ei siis ilmoiteta), joten vaikka tunikani yläosa mukailee muodoltaan Pinaattitunikan ohjetta, jouduin mukauttamaan muotoilujen paikat tälle langalle ja omiin muotoihini sopiviksi. Minun saamassani ohjeversiossa oli myös joitakin virheitä, mutta olisikohan Kirsi jo korjannut ne?

Vyötäröstä alas päin neule näyttää aika erilaiselta kuin alkuperäinen malli, jossa lisäykset tehdään sekä edessä että takana suunnilleen toisen reiden (kumman vaan, mutta edessä eri reiden kuin takana) kohdalla, jotta hameosaan syntyy epäsymmetriseen kohtaan "harja" tai vekki tai miksi sitä nyt sanoisi. Mutta koska minun versioni neulos on todella kevyttä (mustanharmaata lankaa kului koko neuleeseen vain 4 kokonaista kerää ja vähän viidennestä - neule painaa valmiina vain 230 g!), päätin siirtää lisäykset suosiolla sivuihin. Ensin yritin tehdä ne ohjeen mukaan joka 3. kerros, mutta helma lähti levenemään sellaista vauhtia, että alaosasta olisi syntynyt suorastaan kellohelma (olisihan minun pitänyt tajuta...). Sellaista en kuitenkaan halunnut, vaan purin vyötäröön saakka ja uudella kutomiskierroksella tein lisäykset joka 7. kerros. Vaikka helma kelpaa (lue: mahtuu) noinkin, paras versio olisi ollut kenties joka 4. tai 5. kerros, mutta kun sen havaitsin, kaikki purkamis- ja uudelleenkutomisenergiat olivat kerta kaikkiaan lopussa.

Minusta on viime vuosina kuoriutunut pirtsakka enimmäkseen mustaan ja ruskeaan pukeutuva ihminen, ja sitä kaavaa halusin nyt vähän rikkoa. Kaivoin esille alpakkaiset jämäkerät ja aika pian ilmaantui ajatus eri värisistä ja nimenomaan mahdollisimman monen värisistä virkatuista pyörylöistä tai kukista, joita voisi sommitella neuleen pintaan epäsymmtrisesti. Kokeilin erilaisia versioita lähes koko neuleen korkuisesta kukkasommitelmasta kaula-aukkoa kiertäviin piiperryksiin, mutta liika romanttisuus rupesi ahistamaan. Kun sain uskonvahvistusta eräästä neulekirjasta, jossa raidallisen neuleen pintaan oli kirjottu harvakseltaan pyörylöitä sinne tänne, päädyin alkuperäiseen ideaani nimenomaan epäsymmetrisestä ja "abstraktista" koristelusta.

Ja kas kummaa, sain ommeltua pyörylät melkoisen siististi mahdollisimman litteiksi, kuten halusinkin, ja täytyy sanoa, että tykkään sekä koristeluista että itse tunikasta. Ja hyvin tunikassani tarkenen ja aion sitä myös käyttää!

Sunnuntai Helsingissä

Hidasta elämää

Uusimmassa Glorian Kodissa muotoilija ja sisustusarkkitehti, kaksi nuorta naista ylistävät hidasta elämää. Kuulostaa hyvältä. Tällä hetkellä mikään ei ravitse sielua niin kuin villan karstaaminen takkatulen loimussa. Ja kehrääminen. Tartuin viikko sitten rukkiin ensimmäistä kertaa kehruukurssin jälkeen. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, minkä villan muotoutuminen langaksi minussa herättää. Ja mikä voisi olla hitaampaa? Kaikki kunnia niille naisille, joilla ei ollut vaihtoehtoa. Toisinaan on nautinto vain ottaa hyllystä valmista. Tasalaatuista. Itse kehräten saa nauttia sekä hitaudesta että yllätyksistä.

Muisteluita

Ryhdynpä minäkin astelemaan hetkeksi muistojen tietä.

Tämän ensimmäisen villapaitani tein noin 12-vuotiaana. Tätä ennen olin tehnyt joitakin sukkia ja lapasia. Langat ostin äidin kanssa jonkinlaisesta lankojen varastomyynnistä, joka tapauksessa se oli paikkakunnan halvin kauppa. Minun muistoni erovat Tuijan muistoista sikäli, että en tosiaankaan saanut valita mitä vain lankaa vaan sitä minkä halvalla sai. Löysin kaupasta mieleisen mallin ja langat ja ryhdyin kutomaan ohjetta uskollisesti seuraten. Se oli kirjoitettu muotoon: "Neulo 10 kerrosta resoria, neulo 80 kerrosta sileää" jne. Hienoa muuten, mutta lankani oli varmaan kolme kertaa paksumpaa kuin ohjeen lanka, joten paidasta tuli lähes polvipituinen, hihatkin roikkuivat ties missä. Olin silti ylpeä saavutuksestani ja pidin paitaa tikkiliivin kanssa tai ilman. Elettiin 1980-luvun alkuvuosia.

Seuraava villapaita (jos ei koulussa käsityötunnilla tehtyä lasketa mukaan) oli tämä kai lukion ensimmäisellä kutomani ruskea paita. Tein paidan omasta päästä: suorat kappaleet, nappilista olkapäälle. Lanka jotain norjalaista täysvillaista lampaanhajuista lankaa. Tykkäsin paidasta, mutta muutama vuosi sitten siitä tuli tämä jo aiemmin esittelemäni kassi. Hihoista tuli pohjat kälyn tossuihin täksi jouluksi.

Tämä paita on koulutyö käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta, jota kävin yhden vuoden. Olin juuri tutustunut Kaffe Fassettin töihin ja sen innoittamana lähdin toteuttamaan "hurjaa" kirjoneuletta minulle ominaisin värein. Malli on yhä laatikko. Muutama vuosi sitten tästä paidasta tuli sohvatyyny. Hihat olen näköjään huovuttanut, mutta en ole tainnut jatkojalostaa niitä mitenkään. Yhden löysin kuvaa varten. Tyyny on koiran lempityyny. Lankana on Novitan Florica: siihen maailman aikaan (1990-luvun alku) ihanin tietämäni lanka.

Kilttinä kieltenopiskelijana tehty perusliivi. Paljon pidetty ja yhä käytössä. Väri tummanharmaa, lanka Novitan Nalle, malli omasta päästä tämäkin.

Reippaana uskontotieteilijänä innostuin tekemään minun ja mieheni tupareihin kimaltavan hihattoman topin. Malli taitaa olla Novitan, samoin langat (mohairia ja hopealankaa). Toppi pysyy koossa kaulan ympäri kulkevalla kettingillä. Tämän kanssa käytin, köh, mustia pvc-housuja. Toppia en käyttänyt sen koommin, housuja kylläkin.

Tuo harmaa riekale on jonkinlainen keeppi. Taisin väsätä sen Interweave Knitsistä jokunen vuosi sitten. Lanka oli joku mohair, joka sattui korista löytymään. Aika mitätön vaate: ei lämmitä eikä ole edes kivan näköinen.

Sitten eletään jo 2000-lukua. Tämä paita on neulottu Saksassa toisen lapsen syntymän jälkeen koti-ikävässä Novitan langasta (en muista nimeä) ja mallista. Kaveri sai tehtäväksi postittaa langat Suomesta. Kylmien kelien lempipaita.

Kohtaamiseni Debbie Blissin kanssa. Tuloksena kaksi kietaisutakkia. Tumman vihreä Dropsin Alpacaa, lehmuksen vihreä Blissin omaa Cotton angoraa. Ensimmäistä olen käyttänyt, vaikka se on liian lyhyt. Jälkimmäinen on ihanan pehmeä ja mallikin ok, mutta se roikkuu päällä (nähtävästi tein liian suuren koon) ja lanka pöllyää. Kuidut tarttuvat vaatteisiin, tuoleihin ja leijuvat nenän ympärillä inhottavasti. Käytön jälkeen muut päällä olleet vaatteet on pakko käsitellä teippitelalla. Täysin käyttökelvoton sen takia. Jos teillä on vinkkejä, miten angoran kuidut saa pysymään neuleessa, kertokaa!

Viimeisenä esittelen viime vuodelta IK:n Tomaton Rowanin All seasons cottonista. Kiva malli, ihana lanka, ihana vaate. (Vaikka teinkin taas ehkä hiukan liian ison koon.) Käytän tätä pitkähihaisen trikoopaidan päällä. Tykkään.

Lopuksi talviset terveiset "Ismolta" ja "Terolta".

Valittuja paloja

Pujoliivin Nasti esitteli vanhoja, ennen blogielämää kutomiaan neuleita ja haastoi muita samaan puuhaan. Hieman niitä jo vilauttelin ihan ensimmäisessä postauksessani, mutta jospa nyt sitten heittäytyisin mannekiiniksi. Sanoin valokuvaajalle, että ottaa sitten laihoja kuvia, mutta... Suklaansyönti ja muukin syönti taisi jäädä joululta eräällä vähän päälle, mutta ei hätää siltä kannalta, että tilaa näissä paidoissa piisaa.

Yllä oleva taitaa olla varhaisin vielä tallessa oleva itse kutomani neulepaita, luultavasti vuodelta 1979. Olin ysiluokkalainen ja neulomisvimma oli kova. Mallin lähtökohta oli jossakin lehdessä, luultavasti Kotiliedessä ollut neuletakin malli, mutta minä halusin paidan. Muutin myös raidoitusta, alkuperäisessä oli muistaakseni raitojen lisäksi jotakin kuviointia. Väritkin mietin ihan uudelleen, mutta päädyin loppujen lopuksi ruskeaa (vaaleaa punaruskeaa suositeltiin) lukuun ottamatta ohjeessa mainittuihin, minkä takia iski aivan yletön kainous, kun kuvaamataidon opettaja pysähtyi koulun käytävällä kehumaan paitani värejä ja kysyi sitten, että valitsitko ne itse. En, vastasin minä, ja vieläkin vähän harmittaa. Höh. Ja jos jatkan yltiörehellisellä linjalla, äiti taisi kutoa kaarrokeosan tai ainakin muokata sitä minun jäljiltäni.

Kotikaupungissamme oli pari kolme sen aikaisesta näkökulmasta herkullista lankakauppaa, joissa myytiin suomalaisten peruslankojen lisäksi norjalaisia ihanuuksia, joita kävimme hypistelemässä äitimme etunenässä. Lankojen kohdalla ei muistini mukaan ollut puhettakaan, etteikö olisi ostettu juuri sitä ihanaa herkkulankaa, jota kulloinkin sattui haluamaan. Onko tuo ruskea herkkulankaa? No siltä tuntui silloin 1980-luvun alkupuolella. Lanka on muistaakseni Fritidsgarnia ja tämäkin ohje lienee peräisin Kotiliedestä.

Tämä on Korsnäsin paita - on on! Ohje ainakin oli Korsnäsin paidalle, mutta kirjovirkkaus hirvitti (ihan turhaan, opin hiljattain) ja värimaailmakin vaihtui aika toisenlaiseksi, joten ihan tuosta vaan ilman turhia koetilkkuja kudoin virkatut osuudet kirjoneuleeksi. Visioni, yhä 1980-luvun alussa, oli käyttää tätä toppaliivin kanssa, ja niin teinkin, mutta sää ei tainnut ikinä olla sopiva sellaiselle yhdistelmälle. Joko palelin tai hikoilin.

Opiskeluaikoina inspiraation lähteenä oli usein Mies. Syntyi liian suurta ja liian pientä, mutta tuo norjalaisneule oli paras ja sopivin. Ohjeen ostin alkuraskauspahoinvoinnin kourissa vuonna 1994 kesälomamatkalta Tromssasta ja kudoin tämän siis norjaksi - ensimmäinen ulkomaankielinen neuleeni! Värit muutin tässäkin tyystin erilaisiksi kuin alkuperäismallissa.

90-luvun puolivälissä sain siivet, kun asuimme vuoden Englannissa. Tiesin kyllä Rowanin ja olin nähnyt lankoja jopa livenä, mutta ensimmäisen kerran pääsin oikeasti käsiksi sekä Rowanin lankoihin että Rowanin ohjeisiin. Kontrasti oli aika musertava rappioitumassa olevaan suomalaistarjontaan verrattuna, ja Englannin vuoden saldona oli tämän lepattimen lisäksi mm. pitkä neuletakki itselle ja useampikin neule hieman ennen muuttoa syntyneelle lapsoselle.

Sainkohan 80- ja 90-luvuilla värimyrkytyksen, kun viime vuosien neuleet (ja muutkin vaatteeni) näyttävät olevan enimmäkseen mustia tai ruskeita? Tämä on noin 1,5 vuoden takaa ja lähtökohtana oli Moda-lehdessä 2/2006 ollut Sanna Vatasen suunnittelema "nuorisoneule". No ikinuori kun olen, en antanut sen haitata, sillä malli oli minusta todella kiva. Alkuperäismallissa miehustaosa on virkattu, mutta en jaksanut vaivautua säätämään virkkauskäsialaani neuleeseen sopivaksi tai yhdistelemään liikoja palasia, vaan jatkoin kainaloista neuloen ja hyvinhän se toimi. Ainoa asia, mikä pikkuriikkisen häiritsee, on kaula-aukon muoto (lähes neliömäinen, näkyy ikävä kyllä kuvassa huonosti), sillä on vaikea löytää neuleen alle paitaa, joka mätsäisi siihen hyvin. Lanka on teeteen ihanaista Primaveraa, jossa on 75 % merinoa ja 25 % silkkiä.

******

Taitaa olla käynyt niin, että ennen blogitouhun aloittamista kudoin isoja neuleita lähes liukuhihnalta, mutta heti aloittamisen jälkeen iski stoppi. Kuluuko hyvä neulomisaika nyt bloginysväykseen vai iskikö ramppikuume? En tiedä, mutta tähän tarvitaan muutos. Edellisessä postauksessani mainitsin tunikan tekeleestä, jonka olen vihdoin erinäisten purku- ja uudelleenorientointioperaatioiden jälkeen saanut toivottavasti oikealle raiteelle, joten ehkä pääsen pian esittelemään jotain ihan uutta myssyä isompaa!

Vuosi alkaa järjestyksellä

Tuija tilasi isältä puikkolaatikon ja minä perässä. Se on tehty vanerista ja on juuri sopiva sukkapuikoille. Omani käsittelin kuultovalkealla maalilla ja töpöttelin tekstin kanteen itse tehdyn sablonan avulla. Samaan syssyyn järjestin virkkuukoukkuni vähän pienempään vanerilaatikkoon, pitkät puikot pystyyn purkkiin ja pyöröpuikot tylsään muovilaatikkoon pöytälaatikon sisään.