Olen ollut eilisen illan ja tämän päivän Valkeakoski-opiston järjestämällä kehruukurssilla Voipaalan kartanon kudontapajassa. Kaksi päivää olen leijunut taivaassa eivätkä jalat vieläkään aivan yletä lattiaan. Villan pehmeys, se tunne kun ymmärtää, kuinka villa muuntuu langaksi, miten sormien pitää toimia, miten jalan polkea: humalluttavaa! Teki mieli itkeä tirauttaa, kun sain ensimmäisen yksinkertaisen langan kerälle. Karstasimme ja kehräsimme pesemätöntä Suomen lampaan villaa. Jokainen sai valmiiksi yhden kerratun vyyhden. Kuvassa kurssilaisten aikaan saannoksia, minun vyyhteni on toinen vasemmalta. Ihan heti en raaski siitä tehdä mitään. Saatan nukkua sen kanssa.
Kunnostettu rukkini toimi loistavasti. Se on noin 100 vuotta vanha, mutta aivan soiva peli ja kevyt polkea. Rukissa on kuitenkin vain yksi rulla ja aika pian kävi selväksi, että lisää tarvitaan, jotta langan kertaaminen onnistuu. Joudun tekemään retken Toikaan Toijalaan lähiaikoina.
Kunnostettu rukkini toimi loistavasti. Se on noin 100 vuotta vanha, mutta aivan soiva peli ja kevyt polkea. Rukissa on kuitenkin vain yksi rulla ja aika pian kävi selväksi, että lisää tarvitaan, jotta langan kertaaminen onnistuu. Joudun tekemään retken Toikaan Toijalaan lähiaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti