torstaina, lokakuuta 04, 2012

Hyväntekeväisyysneulontaa




Sinne se kesä mennä hujahti. Neulerintamalla oli kaamosta: muutaman tiskirätin jaksoin tehdä, vähän virkata harmaata, hiukan kutoa ikuisuusprojektivillatakkia, vähän suunnitella mitä olisi kiva neuloja ja tulostella ohjeita vaan kun nappast inte. No, ei kai sitä aina tarvitse. 

Kesän ja syksyn aikana ainoa tiskirättien lisäksi valmistunut työ on liittynyt vauvoihin, sukkiin ja hyväntekeväisyyteen. Saimme kesäkuussa sähköpostia, jossa pyydettiin kutomaan punaiset sukat. Onnen sukat on tamperelaisten mielenterveys-kuntoutujanuorten itse ideoima hanke, jossa halutaan nostaa esiin se, että mielenterveyden ongelmien kanssa selviytyy. Tarkoituksena on lahjoittaa punaiset sukat jokaiselle TAYSissa syntyvälle vauvalle. Idea lähti liikkeelle alkuvuodesta uutisoiduista murheellisista perhesurmista. Tuumasin, että tähän osallistun mielelläni. Hitaastihan nämä valmistuivat mutta nyt lähettämistä odottaa kaksi pientä sukkaparia Nalle-langasta. Onnen sukat -hankkeesta voi lukea lisää  blogista tai facebookista.
 



Minähän siis tykkään sukkien kutomisesta, joten kun törmäsin toiseenkin sukkahyväntekeväisyys-hankkeeseen, päätin heti lähteä mukaan ja haastaa kaveritkin. Tuija ja pari muuta ovat myös luvanneet kutoa vähintään yhden sukkaparin 100-vuotiaalle. Taustalla on Kelan parin vuoden takainen päätös lopettaa torkkupeittojen antaminen 100-vuotta täyttäneille. Tarmokas Mirka päätti, että tämä ei jää tähän ja pisti liikkeelle lumipallon, joka toivottavasti jatkaa kulkuaan vielä pitkään.

Kun nyt tälle tielle lähdettiin, niin vinkkaan vielä kolmannesta hyväntekeväisyyskohteesta. Vaaka ry aloitti v. 2000 toimittamalla vauvakasseja Karjalaan. Näiden vuosien aikana on Karjalaan ja lähialueille kerätty mm. sukkia ja peittoja; tämän vuoden käsityö on huivi. Vaaka ry:llä on myös joulukeräys, johon tänä vuonna toivotaan lämpimiä talviasusteita. Paketit toimitetaan kotimaahan erityisesti lapsiperheille ja vanhuksille.

Tässä oli pieni otos mahdollisuuksista tehdä hyvää ja samalla puuhata lempiharrastuksensa parissa. Jos tiedät muita hyviä käsityöhyväntekeväisyyshankkeita, vinkkaa muillekin kommenteissa.

Ei kommentteja: