perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Italiassa - Garda-järven liepeillä


Sirmionessa järven eteläpäässä. Viehättäviä taloja ja kapeita kujia, mutta vaikutti museolta, meitä turisteja oli kuhisten. Kävimme Sirmionessa pikavisiitillä ennen päivän pääkohdetta eli Gardaland-huvipuistoa. Pyörin pojan kanssa kahdessa pää alaspäin -laitteessa: ensimmäisessä minä jalat jäykkänä roikkuen, henki kurkussa ja silmät kiinni, toisessa rennommin. Inferis-kauhukujalla (K-14) minua vain kikatutti, kun huppupää irvisteli tai heilutti irtonaista "päätä" naamani edessä. Poikaani eivät vaivautuneet pelottelemaan, hän oli reilusti päätä pidempi kuin nämä live-säikyttelijät. Delfiinit olivat hurmaavia.


Majapaikamme oli Riva del Gardassa, joka on tuttu jo aikaisemmilta matkoilta. Niin tuttu, että en osaa enää kuvata siellä. Rivassa solahdan paratiisielämään, jossa muu maailma katoaa ja ympärilläni on vain lämpöä, järvituulta ja vuoria. Välillä kudon muutaman kerroksen ja haukkaan mustatryffelipastaa tai jäätelöä. Edes laktoosi-intoleranssi ei vaivaa - olisiko Valiolla selitystä?


Myös huippufutaajat tietävät, missä kannattaa harjoitella. Kävimme katsomassa yksiä treenejä ja meidän veskaripoika metsästi nimikirjoituksen Turkin maajoukkuepelaajalta.



Arco on viitisen kilometriä Rivasta pohjoiseen ja se on kiipeilijöiden, maastopyöräilijöiden ja herkuttelijoiden paratiisi. Siellä on ihana ravintola (palvelu tosin tökki tällä kertaa) ja parhaista jätskeistä parasta (Il Gelatiere, Piazza 3 Novembre 4). Ja kuten kuvasta näkyy, bongasin kutojan! Enkä mitä tahansa kutojaa, vaan vanhan kansan kutojan, jolla lanka kulki kaulan takaa. Kävelin ihan varta vasten hänen ohitseen tuolla pikku puistossa ja jos olisin osannut italiaa paremmin, olisin mennyt juttelemaan ja ihmettelemään. Nyt tyydyin ottamaan kuvan (punastellen ja omatunto soimaten, vaikka räpsäisin kaukaa ja niin, että ei kai kukaan kyseisiä ihmisiä tuntematon voi heitä tunnistaa, en minä ainakaan). Elättelin kuitenkin toivoa, että kaulan ympärillä oleva lanka näkyisi, mutta eipä näy. Jotenkin näin se kuitenkin meni. Linkissä tekniikkaa kutsutaan portugalilaiseksi, mutta olen mielestäni nähnyt joskus jossakin vanhoja valo- tai piirroskuvia italialaisista kutojista lanka kaulan takana.



Hei hei Garda, ja sitten kohti korkeuksia.

Italiassa - Venetsia



Puolitoista päivää kävelyä ja vaporetto-kyytejä ristiin rastiin. Siltoja, venetsialaista taidetta (Bellini kolahti), modernia taidetta (Magritte kolahti), barokkimusiikkia salakuunneltuna, kosteaa paahdetta, vesipulloja, Hard Rock Cafe ja jo toisen kerran oudon tympeää venetsialaista ruokaa. Vai onko se vain maku- tai tottumuskysymys? Aidosti hyvää oli simpukkakeitto: hurja kulhollinen simpukoita kuorineen herkullisessa liemessä ja päällä taikinakuori. Kaikkia simpukoita en jaksanut syödä, mutta lientä oli nautiskeltava lopuksi kastamalla siihen leipää.

torstaina, heinäkuuta 22, 2010

Kotiinpaluu ja vuorten lumoa




Kesäloma jatkuu, mutta isompi reissu on jo tehty. Tänä vuonna lähdimme Saksaan näyttämään nuoremmalle pojallemme syntymäkaupunkiaan Burghausenia. Matkaan lähti kaksi naista, kaksi miestä ja yhteensä neljä poikaa.

Burghausen Salzach-joen rannalla Itävallan puolelta kuvattuna.

Oli uskomattoman ihana tunne mennä ulkomaille mutta samalla palata kotiin. Pelkäsin laman vaikuttaneen Burghausenissakin, mutta turhaan. Kaupunki oli entistä ehompi, kaikki lempikauppani olivat tallella ja elämänmeno yhtä leppoisaa kuin 7 vuotta sitten sieltä lähtiessämme. Vierailusta jäi hyvä mieli.

Tämä talo, siis koko talo ja sen puutarha, oli "kämppämme" Burghausenin vierailun ajan. Seinällä oli vaakuna, jossa vuosiluku 1580.

Kaupungin ylpeys on Euroopan pisin linna (1043m), jonka kuudella linnanpihalla vietettiin vierailumme aikaan historiallisia linnanjuhlia, kuten joka vuosi heinäkuussa. Burghausenissa todistimme myös Saksan päätymistä pronssiotteluun jalkapallon MM-kilpailuissa. Ja nautimme uimisesta, vanhasta kaupungista, kävelystä Itävallan puolella joenrantapolulla ja erinomaisesta baijerilaisesta ruuasta.




Burghausenista lähdimme vielä viideksi päiväksi Baijerin eteläosiin Berchtesgadenin alueelle. Sieltä löytyvät mm. Königsee järvistä ja vuorista tykkääville, Kehlsteinhaus ("pahan sedän talo") historiasta kiinnostuneille ja toimiva suolakaivos mikäli auringon paahde väsyttää. Salzburgkin on vain kivenheiton päässä. Ja ruoka on yhä hyvää ja sitä on paaaaljon. Itse en pidä oluesta, mutta pyöräilijöiden juoma Radler (olutta ja spritea) sen sijaan maistuu kuumana kesäpäivänä. Siideriä on turha ruokalistasta hakea. Gasthausimme ravintola oli varsin kelvollinen, mutta matkan parhaat ruuat saimme Hotel-Gasthof Hindenburglindessä Ramsaun kylässä ja Hotel Postissa (vanha kantapaikkamme) Burghausenissa. Suosittelen lämpimästi! (Tämä ei ole matkailumainos, mutta hyvät vinkit kannattaa aina jakaa.)

Königsee on jopa suomalaiselle järviin tottuneelle elämys. Vuoret nousevat suoraan järvestä. Vesi on aina jääkylmää, koska se tulee jäätiköiltä. Veden väri vaihtelee vihreästä turkoosiin: kaunista! Pienempi poika ui onnellisena kerrankin luvan kanssa vaatteet päällä. Äkkiä kuivuivat helteessä.

Rauhallinen sunnuntai-iltapäivä Berchtesgadenissa.

En pysty sanoin kuvaamaan matkaamme. Olen ollut äärettömän väsynyt palattuamme mutta myös onnellinen siitä, että pääsin uudelleen kokemaan Baijerin kauneuden. Rakastan vuoria yli kaiken. Tällä reissulla toteutin haaveeni ja kuljin ystäväni kanssa vuorivaelluksen, huipulta alas. Untersbergille Salzburgin kupeessa nousimme kabiinilla ja sieltä kävelimme merkittyä polkua Saksan puolelle Aschaun kylään. Linnuntietä matkaa kertyi kymmenisen kilometriä, todellisuudessa paljon enemmän. Reitille mahtui huikeita näkymiä, pelottavankin kapeita polkuja jyrkänteen reunalla, hetkittäisiä eksymisiä ja lopulta onnistumisen riemua.





Tämä on ehkä klisee, mutta todella tunsin itseni pieneksi mahtavan vuorijonon edessä. Kun tajusimme eksyneemme, ei itku ollut kaukana. Mutta rouvat pitivät kumpikin mölyt sisällään ja päät kylminä. Palasimme samaa reittiä takaisin kunnes oikea polku löytyi.

***

Palatakseni blogin varsinaiseen aiheeseen: virkattu peittokin edistyi matkan aikana kiitettävästi. Päädyin tekemään peittoon 70 palaa, kun nyt uudemman kerran pääsin vauhtiin. Kaikki palat on tehty siihen vaiheeseen, josta harmaa kolmen kerroksen reunus alkaa. Kuvia kumminkin vasta sitten kun peitto on valmis. Matkan ehdottomia kohokohtia oli se, kun ystävien 9-vuotias poika kirjaimellisesti liimautui kylkeeni aina kun otin virkkuun esiin. Kysymyksiä riitti, hän kun halusi tietää kaiken isoäidin neliöistäni.


torstaina, heinäkuuta 15, 2010

Pieniä kesäkässyjä


Jostakin lehdestä olen nähnyt, että joku firma valmistaa tämäntapaisia ihan tosimielellä, mutta tässä minun versioni. Arabian lautaset kirppareilta, kahvalliset kynttiläpesät Tampereelta kivasta kaupasta (valmistaja) ja valkoinen Ikeasta. Haaveilen vaaleanharmaista kynttilöistä, joita poltetaan hämärinä iltoina helteiden loputtua.



Vähänks on luksuspussukka. On iPod-taskua, kuulokesäilytystä ja kaksi taskua pikkurahalle tai korttirahalle. Inspiraatio on löydetty virolaisblogista, lanka on Ecolution-hamppulankaa, nappi on Peikonpojan taannoisen lähetyksen yllärikoriste ja kangas kangaslootan uumenista.

iPodissa soi mm. One Republic.

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Adrift


Keväällä metsästin tämäntapaista neuletta kaupoista, mutta hyvät näyttivät menneen parempiin kasseihin ennen kuin minä ehdin paikalle. Satuin sitten kurkkaamaan Stolen Stiches -blogiin juuri, kun blogin pitäjä mainosti julkaisevansa pian liehukeneuleen ohjeen, joten jäin hollille kyttäämään ja klikkasin ohjeen itselleni heti kun mahdollista. Ohjeen mukaista lankaakin minulla oli olemassa vihreänä, mutta mikä lie sininen hullaannus ajoi hakemaan tuoreet vyyhdit. Haaveena oli kevyt, liehuvainen neule viileisiin kesäiltoihin ja sellainenhan tämä juuri on, mutta valitettavasti tästä ei tullut ns. täydellistä.



Lanka on käsin värjättyä eikä varsinaisia värieriä ole olemassakaan. Kovasti yritin valkata kaksi riittävän samanlaista vyyhtiä ja tajusin kyllä, että viisas kutoisi varmuuden vuoksi kahdelta kerältä, mutta enhän minä viitsinyt, tuntui vaivalloiselta. Laiskuuden palkka on nyt sitten tässä.


Vyyhdit olivat sittenkin tosi erilaiset. Havaitsin sen jo neuloessani ja yritin purkaa tekeleen aloittaakseni alusta, mutta tätä lankaa näyttää olevan käytännössä mahdotonta purkaa. Lanka on tosi ohutta, tämähän on huivilankaa, ja kuidut takertuvat jo kutoessa toisiinsa niin, että neule samantien melkein huovuttuu, joten jätin purkamishomman sikseen ja otin vaihteeksi aikalisän (vähän turhan tuttua minulle) ja kudoin välillä muuta. Muutaman päivän päästä päädyin siihen, että en halua heittää aika kallista ja kaunista lankaa hukkaan, tuli neuleesta minkä näköinen tahansa, joten poimin silmukat takaisin puikolle ja jatkoin hommaa. Vähän silti harmittaa. Neule tuntuu mukavalta, mutta kehtaako tätä pitää kodin ulkopuolella? Pitäisikö selkään esim. kiinnittää kauniisti kirjailtu lappunen, jossa lukee: olen käsin värjätty, värivaihtelut ovat luonnollinen osa minua. Vai voisikohan tämän värjätä? Pesukonetta ja kuumia lämpötiloja neule ei kyllä siedä, joten epätoivoiselta tuntuu. Todennäköisesti opettelen siis elämään tämän kanssa ihan tällaisenaan ja yritän takoa päähäni, että jos haluaa ihan ehdoin tahdoin tehdä siistin ison neuleen käsin värjätystä langasta, homma pitää hoitaa alusta asti taiteen sääntöjen mukaan.


Malli: Adrift by Stolen Stiches
Lanka: Malabrigo Lace (100% Baby Merino wool), väri Tuareg, 2 vyyhteä
Puikot: Addin pyöröt, 3 mm
Ps. Pystysuuntaista neuletiheyttäni en ole mitannut, mutta se on luultavasti vähän tiheämpi kuin suositeltu. Hartia- ja hihaosan tein tismalleen ohjeen mukaan ja se on vähän kittana. Helmaan kudoin pituutta lisää.