perjantaina, huhtikuuta 29, 2011

Turkoosia, osa 2

Olen palannut päiväjärjestykseen eli turkoosin Cascaden kimppuun. Sitähän tuli siis tilattua vähän isompaa neuletta varten, mutta sitten mieli muuttui ja kudoin ensin neuletakin. Päivittelin postauksessani jäljelle jääneen langan määrää ja kommenteissa Tytti ehdotti jumpsuitin kutomista. Hihhih, raihnaiset konitkin naurais, joten pysyin mallin suhteen turvallisella uralla ja valitsin Veeran neuleen, kuinkas muuten. Tämä oli nyt laskujeni mukaan neljäs sitä laatua, joten pitäisiköhän vaihtaa levyä? Onko minulla Veera-addiktio ja tarvitsenko vieroitusta? Olisiko aika yrittää liikauttaa omaa aivosoluaan? Puolustukseksi sanon, että kun ne veerat vaan ovat niin kivoja. Ja käyttökelpoisia ja neulojaystävällisiä ja jotenkin vaan niin oman tuntuisia.


Pieniä huomioita:

Kaulusta olisi kuulunut muotoilla lyhennetyillä kerroksilla, mutta en saanut poimittua langankiertoja kauniisti nurjalla kerroksella. Tuli niin monella yrityksellä sutta ja reikää, että loppujen lopuksi skippasin koko muotoilut.

Tähtäsin vähän pidempään versioon + pitkiin hihoihin. Ravelryssä joku varoitteli neuleen venymisestä märkänä, joten jätin hihat tarkoituksella himpun liian lyhyiksi, jotta olisi sitten venymisvaraa. No kyllä neule sitten tosiaan venähtikin, mutta minä viisaana tyttönä kurtistin hihat mittausteni perusteella sopivaan mittaan, joka nyt sitten olikin himpun liian lyhyt. Jos jaksan, kastelen hihat uudelleen ja venytän niitä hieman

Jätin taskun tekemättä ja nyt ihan vähän harmittaa.



Mutta en minä vakavasti harmittele, sillä kyllä tämä nyt taas on kivoine kauluksineen, istuvine muotoineen ja vinoine palmikoineen ihan lempineule!



Malli: Veera Välimäen Graystone Harmaasta kirjasta
Lanka: Cascade Yarns 220, vähän vajaat 5 vyyhteä
Puikot: Addin pyöröt, 4 mm
Ravelryssä

10 kommenttia:

- Virpi - kirjoitti...

Tosi kaunis ja onnistunut neule. Jatka vain Veeran neuleiden tekemistä ei tarvitse vaihtaa levyä :) Mukavaa kevään jatkoa ja iloista wappua!

ColibriDreams kirjoitti...

oi, ihana neule! Sekä malli että väri ovat upeita!

Anonyymi kirjoitti...

Kertakaikkiaan upea! Hihat, ja koko neule, istuvat kuin valettu.

Elli ja Aura kirjoitti...

Aivan ihana! Olen tainnut aiemminkin mainita että olen vasta ehtinyt kuolata Veeran neuleita. Pakko saada kohta puikoille (kunhan saisi nuo edelliset pois...)!
Elli

AnniKainen kirjoitti...

No on kyllä niin kaunis ja istuva neule etten ihmettele yhtään veera uskollisuuttasi. Minäkin pidän tuollaisista tyylikkään yksinkertaisista malleista. Ja väri ON hyvä :)

Tuija kirjoitti...

Virpi: Kiitokset! Pahoin pelkään, että sama levy tosiaan jatkuu. Veera julkaisee koko ajan niin kivoja malleja, että olen ihan koukussa. Yritän kuitenkin saada edes jotain muuta pientä livautettua väliin.

ColibriDreams: Kiitos sinullekin! Lanka on toisiaan ihanaa minustakin ja väri todelisuudessa vielä kauniimpi kuin näissä kuvissa, vähän tummempi ja syvempi.

Käsityönopettaja: Tattis! Hyvä malli, parempi mieli. :)

Elli: Kipinkapin veerojen kimppuun! Olisi hauska nähdä sinunkin toteutuksiasi.

AnniKainen: Kiitos! Koukussa ollaan, tukevasti. :)

Tui kirjoitti...

Tää on ihana. Veera on niin lahjakas. Ja sä kanssa! <3

Tuija kirjoitti...

Tui: Kiitos! Veera on lahjakas, mutta siihen toiseen hihhelihöh. :)

riikka kirjoitti...

Tosi kaunis! Värikin on oikein tyylikäs =)

Tuija kirjoitti...

Kiitoksia Riikka!