tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Islanti-teemalla mennään

Viime aikoina olen kokeillut issikkaratsastusta Pohjois-Savossa, tähystellyt, josko taivaalla näkyisi tuhkapilviä, ja puikoilla on ollut islantilaista Lopia.


Juuri kun innostuin Lopi-villasta, sain tietää, että sen maahantuonti lopetetaan. Suurimman osan tämän neuleen langoista pelastin viime kesänä Porvoon lankatalosta Lopi-poistomyynnistä ja siitä saakka on ollut etsinnässä Se Oikea Ohje kallisarvoisille nöttösilleni. Briteistä tilaamistani Istexin vihkoista en sitä löytänyt, mutta vihdoin muutama viikko sitten silmiin osui tämä kaunis neule ja se kolahti. Olin törmännyt malliin aikaisemminkin, mutta tuo ja monet muut ravelrystä löytämäni versiot herättivät sen henkiin. Siinä yhdistyy monta asiaa, joista pidän: saumattomuus, istuvuus ja helppo muokattavuus.


Takin pääväri on Berry Heather (9429) ja alunperin aloin kutoa kaarroketta sopivan paksuisesta Noro-langasta, kuten monet ovat tehneet, mutta vaikka langan sävyt näyttivät keriä vertaamalla sopivan pääväriin, kudottuna värisekoitus leveähköine viininpunaisine ja myrkynvihreine raitoineen oli niin karmaiseva, että en kyennyt jatkamaan. Niinpä kaivoin esille kaikki eriväriset Lopi-keräni ja mallailin niistä neljän sävyn cocktailin. Kudoin kahden kerroksen raitoja ja valitsin oikeaksi puoleksi ns. nurjan puolen, koska sillä puolella värit sekoittuivat mielestäni kauniimmin toisiinsa kuin oikealla puolella, jonne syntyi liian jyrkkiä raitoja. Mutta mutta, jos joku havittelee monivärisen kaarrokkeen tekemistä, suosittelen kaikesta huolimatta käyttämään jotakin sopivaa pätkävärjättyä lankaa, sillä langanpäiden päättely ei ollut ihan ongelmatonta. Olisin halunnut piilottaa langanpäät kutoessani, mutta ei onnistunut, lankoja oli liikaa. Päättelin ne sitten kiltisti jälkikäteen ja onnistuin mm. ompelemaan yhden napinläven umpeen (ja eiku purkamaan). Päättely onnistui säätämisen jälkeen ihan siistin näköisesti (oikealta puolelta katsottuna), mutta koska kaikki langat on pujoteltu samalle puolelle kaarroketta, se puoli on nyt selvästi paksumpi ja jäykempi kuin toinen, ja se vähän harmittaa.



Ihan pikkuisen mietitytti aluksi myös neuleen pituus, joka taitaa olla yli alkuperäisen. Minulle kävi nimittäin niin, että olin ihan varma, että pääväriä kuluu kaikki kahdeksan kerää, jotka minulla sitä oli, ja posotin sitten vaan menemään vyötärömuotoilujen jälkeen. Onneksi tuli kuitenkin sovitettua takkia seitsemännen kerän loppupuolella, sillä silloin olinkin jo ainaoikeinreunusta vaille tuossa pituudessa. Joten summa summarum: vaikka pidän tästä takista tosi paljon ja pidän väreistä ja pidän Lopista - se muuten pehmenee kastelun jälkeen säyseäksi eikä ainakaan puuvillapaidan läpi kutita yhtään - ja varmasti tulen takkia käyttämään, ehkä tämä on harjoituskappale. Uusi yritys kutkuttaa mielessä.

Malli: Garter Yoke Cardi (helppo ja kiva malli kutoa, jos en vielä tarpeeksi mainostanut)
Lanka: Istexin Lett-Lopi, tiheys 18 s/10 cm, kaarrokkeen sävyjen värikoodit näpyttelin ravelryyn, jos jotakuta kiinnostaa. Ja hei, mikäs lankamaahantuoja ottaisi taas Lopin valikoimiinsa? Uskon, että tälle langalle olisi monenmoisten trendilankojen seassa tilausta. Värit ovat hienot ja villan laatu omanlaistaan, vähän erilaista. Neulos mm. kuulemma hylkii vettä (sen huomasi neuletta kastellessaankin, kun neule ei meinannut millään kastua läpikotaisin) ja se huopuu todella kauniisti.
(ravelryssä)




Ps. Kiltit issikat hyvin ansaitulla lounaalla parin tunnin lenkin jälkeen. Minä ratsastin oikeanpuoleisella kaunottarella. Tai "ratsastin", siis keikuin selässä, kun en osaa oikeasti ratsastaa. Issikat ovat kuitenkin siitä kivoja heppoja, että sietävät tumpelompaakin tyyppiä selässään.

13 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Kaunis ja nätin värinen neule!

ColibriDreams kirjoitti...

Ihana neule! Tuo pääväri on ihan syötävän ihana.

Tytti kirjoitti...

Tosi kaunis neule. Värisävyt sopivat sinulle mielettömän hyvin.

anpali kirjoitti...

Näyttää todella hyvältä! Paremmalta kuin ohjeessa oleva malli.

Tuija kirjoitti...

Kiitokset teille Tess, ColibriDreams, Tytti ja anpali! Tykkään takista itsekin kovasti ja eilen se lämmitti juuri sopivasti tietsikan ääressä työskennellessä, kun ei sisu antanut periksi lisätä lämmitystä. Taidan kiskaista sen nytkin päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas syötävän suloinen neule. Pidän väreistä. Missä kävitte ratsastamassa? Minäkin olen käynyt muutamia kertoja täällä kotipaikkakunnalla (siis myös Pohjois-Karjalassa) ja tykkään touhusta. Riitta

Tuija kirjoitti...

Riitta: Ja heti jäin kiinni... Olimme Tahkolla Nilsiässä ja koko päivän olen miettinyt, korjatako vai ei. No nyt on korjattu, siis Pohjois-SAVOssa. Sori.

Kiitokset kehuista.

Eila kirjoitti...

Tosi nätti villatakki!
Minäkin kävin Tahkolla ratsastamassa viime syksynä issikoilla, tykkäsin!

Tuija kirjoitti...

Eila: Kiitoksia! Tämä oli minulle toka kerta issikan selässä ja olin jälleen suorastaan hurmaantunut. Ratsastusta harrastavalla tytärellä oli kyllä yhtä ja toista sanottavaa "taidoistani", mutta selässä ainakin pysyin eikä heppa eksynyt omille teilleen.

helena kirjoitti...

Oih, ihanat värit neuleessa ja kaunis muutenkin!

Ja sitten sille hölinäosastolle: Kiitos onnitteluista! En ole siinä naiskuorossa, vaan sekakuorossa ja kilpailimme siten eri sarjoissa. Kultaa tuli meillekin ja johtajamme (nainen hänkin) sai myös erityismaininnan, kuten sinunkin kuorosi johtaja. Yritän pikkuhiljaa laskeutua tästä takaisin arkeen ja maan pinnalle...

Tuija kirjoitti...

Kaunis kiitos!

Hölinöistä: Ok ja kiva juttu, että teilläkin meni kisa hienosti!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kiva nähdä ettÄ sinäkin olet saanut mieluisan takin tehtyä!
Eikö olekin nerokas ohje!

Tuija kirjoitti...

No nyt vasta huomasin, että oli tullut vielä kommentti. Jees Piilomaja, ohje on tosi hyvä. Kutoo suorastaan itse itsensä. Sinä olet ilmeisesti tehtaillut näitä neuleita enemmänkin? Minuakin rupesi heti himottamaan uudet versiot erilaisista langoista ja vähän erilaisilla väri-ideoilla.