Irlannissa

Palasin juuri kuoromatkalta Irlannista. Tämä oli toinen kertani maassa ja ensimmäisellä kerralla koetut asiat tuntuvat yhä pätevän.

Kun raahaa matkalaukkuaan lentokentältä parkkipaikalla odottavaan bussiin, aurinko paistaa ja navakka tuuli leyhyttää tukkaa. Bussin lähtiessä liikkeelle on jo pilvessä ja samantien ripsahtaa. Onneksi päällä oli jo 15-vuotta palvellut öljykangastakki. Huppuineen.

Ihmiset ovat sydämellisiä. Kaikki on vähän rähjäistä ja kotikutoista, mutta jos joku ei toimi, keinot kyllä keksitään.

Dublin on sydänjuuriaan myöten musiikkikaupunki. Konsertteja, keikkoja ja katumuusikoita riittää joka lähtöön, ja jos ei saa jaksa lähteä liikkeelle, hotellin alakerrassa saattaa olla yksi Irlannin isoimmista pubeista, jossa soi joka yö yhdestätoista neljään. Näin kävi meille. Päätin suhtautua jumputukseen Dublinin tuutulauluna ja se toimi.

Toinen konserteistamme oli Irlannin suurimmassa kirkossa St. Patrickin katedraalissa ja tuntui hienolta laulaa siellä musiikkia, joka on sävelletty soimaan juuri sellaisessa suuressa tilassa.

Irlantilaiset vaalivat historiaansa kivenjärkäle kivenjärkäleeltä.

Dublinin lähellä on Wicklow-vuorten alue, jonka korkeimmat tunturimaiset huiput nousevat yli tuhanteen metriin. Tätä en tiennyt ennestään.

Kaupungilla oli kerjäläisiä, suurin osa irlantilaisia.

Rakkaushuolia potevien apumiehen, Pyhän Valentinuksen pyhäinjäännöksiä säilytetään Dublinin karmeliittakirkossa. Opas esitteli ne minulle henkilökohtaisesti ja ex tempore matkan varrella toimittamaan ihan muuta asiaa, ja kertoi liikuttuneena, kuinka hän on sytyttänyt kynttilöitä arkun luona olleeseen telineeseen.

Pikkulämmikkeitä

Vielä on tilausta merinovillaisille lämmikkeille. Lunta on puoli metriä, ja vaikka mittari saattaa päivisin käydä plussan puolella, minulla ei ole tarvetta veuhottaa kaula paljaana, paljain päin. Käytetty on, alakuvan pölyt ja irtohius sen todistavat. :)

Pipo: Picklesin Natural Winter Kitin piponen (Ravelryssä)

Kauluri: Michele Wangin The Eternity Scarf (jo toinen, eka meni tyttärelle) (Ravelryssä)

Lanka: Malabrigo Rios, väri Zarzamora (863)

Puikot: Addin pyöröt, 4 mm (kai)

Kevätväriä

Olen pienten käsitöiden nainen. Onneksi lähipiirissä on vielä myös pieniä lapsia, joille voi neuloa.

Olen myös sekä lyhytpinnainen että tv-neuloja, joten puikoilta tuppaa tulemaan helppoa ja nopeata. Modassa 1/2011 oli Sanna Vatasen vauvan jämälankatakki. Pelkkää oikeaa, mahdollisimman vähän saumoja: loistavaa!

Keräsin lankakoriini sopivan vahvuiset ja väriset lankakerien jämät ja ryhdyin työhön. Tiheydestä en piitannut ja luulen, että takista tuli hieman suurempi kuin ohjeessa. Raglankavennuksista en pidä vaan halusin kaarrokkeesta pyöreän. Kavensin siis saman verran silmukoita ja samoilla kerrosväleillä kuin raglankavennuksetkin olisi tehty mutta tasaisin välein per kerros. Niin ja itse asiassa tein kavennuksia enemmän kuin ohjeessa, sillä jatkoin kavennuksia niin kauan, että kaula-aukko näytti sopivalta.

Villatakki: Sanna Vatasen ohje Moda 1/2011 koko 2/3v, josta tuli löysä takki vajaa 2-vuotiaalle. Sopinee vielä ensi syksynäkin.
Puikot: 3,5 puiset pyöröt.
Langat: Nallea, 7-veljestä, alpakkaa, silkkivillaa, puhdasta villaa jne. sopivissa väreissä.
Napit: puuta, Stockmannilta.

Hurraati hurraa!

Tämä neule kuuluu siihen sarjaan, jossa suunnitellaan yhtä, tehdään toista ja lopuksi joku yllätysmomentti loksauttaa koko keitoksen kohdalleen. Viime syksynä ihastuin Wanhan sataman Kädentaitomessuilla Cascade 220:n sävyihin ja erityisesti tähän tummanturkoosiin Heather-sävyyn, ja ostin itselleni kauppiaan hyllystä löytyneet kolme viimeistä vyyhteä. Väri yhdistyi mielessäni heti Sylviin ja lähdin selvittämään, josko samaa väriä olisi saatavissa paksummasta Cascade-laadusta. Eipä ollut, joten testailin, saisinko aikaiseksi oikean tiheyden kaksinkertaisesta langasta, ja kun se ihme kyllä onnistui suurinpiirtein, matkaan lähti tilaus isosta säkillisestä tätä ohuempaa versiota. Mutta neulojan mieli on joustava tai ailahtelevainen, miten sen haluaakaan tulkita. Kun olin saanut lankasäkkini turvallisesti kotiin, ilmestyi 100% rain -blogin Veeralta Hoorayn ohje, ja kun tiheys tuntui täsmäävän, heivasin kaksinkertaisen langan tiheys- ja tuntumaihmettelyt ja päätin iskeä sikana limppuun.

No eipä kutominen tietenkään ihan suoraviivaisesti sujunut, pitäähän neule-elämässä edes pientä jännitystä olla. Liekö käsialani oikeasti kiristynyt, mutta jossain vaiheessa huomasin, että neulos on tiheämpää kun samoilla puikoilla kutomassani koetilkussa (sama ilmiö muuten tapahtui Still Light -tunikaa kutoessani, joten täytynee tutkailla asiaa). Siitä sitten seurasi, että ensimmäinen hiha, jota olin siinä vaiheessa ehtinyt kutoa yli puoleen väliin, oli aivan liian kireä. Hiha oli siis pakko purkaa ja päädyin sitten kutomaan hihat ilman mitään kavennuksia. Niin ja kudoin niistä täysipitkät, mutta se oli suunnitelmissa jo alunperin. Ja koska neulos oli suunniteltua tiheämpää, koko neulekin oli sitten tietysti aiottua kapeampi, ja sitä yritin paikata pingottamalla neuleen niin leveäksi kuin kykenin. No kyllä se nyt mahtuu hyvin päälle, mutta pingotus taisi vaikuttaa samalla jo valmiiksi ohjettä isompaan korkeussuuntaiseen tiheyteen, joten vähän lyhythän tästä tuli. Hetken mietitytti, mutta äh, en jaksa välittää, tykkään tästä neuleesta kyllä tosi paljon. Malli on kiva, lankaa oli mukava kutoa ja neule tuntuu tosi miellyttävältä päällä. Piste iin päällä ovat kauniit ruskeat napit, joiden olemassaolon muistin viime tipassa nappiasiaa pohtiessani. Serkkuni teki pari vuotta sitten maailmanympärysmatkan ja lähetti napit joulukortin mukana jostakin päin Etelä-Amerikkaa. En tiedä, ovatko napit puuta vai kookosta vai mitä, mutta pidän todella paljon niiden käsin tehdystä, yksinkertaisesta ulkonäöstä. Ja niitä oli juuri oikea määrä tähän neuleeseen.



Nyt on enää mietittävänä, miten käytän loput 11,2 vyyhtiä tätä samaa värierää + ne kolme ensiksi ostamaani. Neulepaita + villahousut + pipo + kauluri + lapaset ja jämistä verhot kenties? Tai matto. Näin voi käydä. Tulee mieleen nuorena lukemani Ephrain Kishonin kirja (Hullu perhe?), jossa paikkamaalataan hanaa tms. hopeanvärisellä maalilla, sitten maalia roiskahtaa muualle ja sekin kohta pitää maalata. Pian löytyy joku muu kulunut kohta ja ihan hyvinhän sekin voi olla hopeanvärinen ja loppujen lopuksi koko koti on jotakuinkin hopeamaalin peitossa. Niin, että jos näette yltä päältä petroolinväristen neuleiden peitossa olevan tädin tallustelemassa jossakin, suhtautukaa ymmärtäväisesti. :)




Malli: Veera Välimäen Hooray Cardigan
Lanka: Cascade 220 Heathers, väri 9546 (100 % perulainen Highland-villa), vajaat 5 vyyhteä
Puikot: Addin pyöröt 3,0 ja 3,5 mm
Ravelryssä

Kaikki pois

No niin, hoidetaanpas talven käsityöt alta pois kerralla.

Joululahjoiksi syntyi kaksi satsia Stephen Westin Windschief pipo-kauluri -settiä. Kuvassa oikeassa yläkulmassa on ruskea pienemmän pojan setti. Vanhemmalle pojalle tein mustan. Molemmat setit on tehty Cascade 220:sta, joka on kyllä ihan loistava lanka. Neuleiden käyttö: vähäinen. Minä olen käyttänyt ruskeaa kauluria ja erittäin hyväksi havainnut. Pojat eivät jostain syystä ole niihin koskeneet. Pipo on kuulemma liian ohut, kauluri nähtävästi liian paksu verrattuna kankaisiin Buffiin. Mutta tekijä itse tykkää.

Virkattu isoäidinneliöpeitto syntyi mannerten välisenä yhteistyönä Knitternutterin Lotan kanssa yhteisen ystävämme 50-vuotislahjaksi. Homma sujui kuin rasvattu: ehdotin peiton tekoa syksyllä. Lotalla olikin jemmassa vino pino tilkkuja noin 7-veljeksen paksuisesta langasta vain odottamassa inspiraatiota. Totesimme niiden olevan sopivan värisiä juhlakalun mieltymyksiä ajatellen. Vakoilin tilkkujen värisävyjä ja kerrosten määrää Raverlyssä ja ryhdyin tekemään tilkkuja minäkin. Joulun alla sain paketin Amerikasta ja totesin omien tilkkujeni olevan hiukan pienempiä kuin Lotan tilkut. Sommittelin Lotan tilkut keskelle, tein pari riviä keskitilkkujen kokoisia tilkkuja itse lisää ja virkkasin aiemmin tekemiini tilkkuihin kuhunkin kerroksen lisää (joulun välipäivät menivät siivillä). Ne sijoitin peiton reunakerrokseksi. Ainoana johtolankana pidin punaista väriä: keskitilkuissa ei ole punaista lainkaan, vain reunalla olevissa tilkuissa. Valmiin peiton koko on n. 80cm X 130 cm. Peitto luovutettiin tammikuun puolessa välissä. Käyttö: olen kuullut, että siitä tykkää sekä lahjan saaja että ihanainen mäyräkoiraneito Viivi.

Vasemmassa alakulmassa on helmikuun juhlakalun tämän vuotinen syntymäpäivälahja: Annikaisen Siiri-sukat Nallesta. Ohjetta muutin sen verran, että loin vain 48 silmukkaa 64 sijaan ja käytin puikkoja 3. Sukat sopivat ja värisävy miellytti saajaa. Käyttö: olivat tarpeen ainakin itse synttärikemuissa koko päivän ulkoilun jälkeen.

Kuvassa keskellä oleva oranssi pipo on miehelle joululahjaksi aiottu tekele omasta päästä. Taisin ennen joulua uhkailla miestä oranssilla pipolla ja päätinkin sitten toteuttaa uhkaukseni. Lankana Cascade 220. Puukuviot otin Melanie Falickin Handknit holidays -kirjan pussukasta. Kavennukset tein omasta päästä ja kyllä näkyy. En ole tyytyväinen, mutta silti käyttö: runsas.

Ja sitten päästäänkin jo YP:hen eli ystävänpäivään. YP:n jälkeisenä ensimmäisenä tiistaina nuorempi poika inspiroitui pilalle menneestä kääretorttulevystä (leivinjauhe loppui kesken, ei oikein kohonnut), sulatteli mustikat, vatkasi kerman ja vaati suklaakuorrutetta päälle. Syntyi aika mielenkiintoinen kakku. Makuyhdistelmä suoraan 8-vuotiaan käsikirjasta. Mutta mun tarttee sanoa, että mustikat suklaapohjaisen kakun ja suklaakuorrutteen kanssa oli mielenkiintoinen eikä ollenkaan ikävä tuttavuus. Käyttö: syöty loppuun.

Tässä on sitten uusin lempparini tentenknitsin 5th Avenue Infinity Scarf. Lankana Malabrigon merino worsted väri 118 tortuga 2 vyyhteä, puikot nro 5. Tästä piti tulla joululahja, mutta en ehtinyt edes aloittaa tekemistä ennen joulua. Purevat pakkaset saivat minut sitten toisiin ajatuksiin: tämä tuli minulle todella tarpeeseen.

En ole pingottanut kauluriani lainkaan. Nyt kun katson tentenknitsin kuvaa samasta huivista ymmärrän, miksi se kannattaisi tehdä. Ehkä sitten kevväämmällä. Langasta voin sanoa, että se on suloisen pehmeää ja väri on kaunis harmaan-violetti. Tässä työssä ei haittaa, vaikka kudoin vyyhdit peräkanaa, en siis vuorotellen kahdelta kerältä. Näiden kahden kerän värjäyksessä on kuitenkin todella suuri ero, joten jos tästä langasta jotain isompaa aikoo tehdä, kannattaa tosiaankin kutoa kahdelta kerältä vuorokerroksin.

Onnittelut kaikille maratonpostauksen loppuun asti jaksaneille!

Vihellellen

Kohta se tulee, Elbow'n uusi levy! Olen odottanut hartaasti ja Manchesterin herkkä mies näsäviisaine penskoineen lupailee nannaa.

Taas se on virkannut

Yksi isompi neuleprojekti etenee pikkuhiljaa, mutta väliin lepattelee lintua, palloa ja muutakin.

Tyttären ystävät halusivat omat vihaiset linnut + munan, joten pitihän minun sitten. Ohjetta näihin ei ollut, sovelsin myyntipehmoeläinkuvien perusteella.

Sitten piti väkertää myytävää kuoron Runeberg-markkinoille. Syntyi avaimenperiä ja pannunalusia, joista itse pidän, kai, mutta yksikään ei mennyt kaupaksi. Ehkä hinta oli liian kova, ehkä kohderyhmä oli väärä tai tekeleeni muuten vaan outoja, mutta tulipa tehtyä.

Pannunaluset on tehty Jäbron paksusta lovikkalangasta ja mallikuvion nappasin Mary Oljen vuonna 1968 julkaisemasta kirjasta Virkattuja peitteitä ja hartiahuiveja. Mary Olki puolestaan sanoo ottaneensa mallin 1900-luvun alkupuolella virkatusta "keinutuolituukista", jossa tuollaisia kukkia oli liitetty yhteen pitkänomaiseksi liinaksi. Pampula-avaimenperät sovelsin Frida Ponténin Virkkauksen ilo -kirjassa olleen ohjeen pohjalta. Mainio jämälankaprojekti avaimenperän tarpeessa olevalle.