Vaikkei olisi uskonut, ihan ajoissa talvipakkasille syntyi tämä alpakkapaita, jihuu! Mutta matkassa oli mutkia. Alunperinhän langoista piti tulla Sandnesin ohjevihkosta löytynyt ponchopusero (tämän postauksen viimeisessä kuvassa vilautin alkuvaihetta), mutta kudottuani tekelettä joulunpyhinä helmaresoriin asti kiihkon vallassa ja käteni kipeiksi, totesin että susi on tulossa. Olisi taas pitänyt kuunnella sitä takaraivossa piipittävää ääntä, joka varoitteli palaamasta evoluutiossa taaksepäin: minullahan ON kädet, oikeissa hihoissa ON järkee. Lepuutin sitten itseäni tämän neuleen suhteen helmikuun alkupuolelle saakka ennen kuin olin valmis tarttumaan hommaan uudelleen. Pää kuitenkin raksutti ja putkautti vision saumattomana kudottavasta pitkähköstä palmikkoneuleesta.
Ponchoa lähdettiin ohjeen mukaan neulomaan kauluksesta alaspäin ja niinpä purin ponchonhökötyksen olkapäille saakka kohtaan, josta kuvittelin pystyväni jatkamaan luontevasti hihojen raglanlisäyksiä. Etuosan palmikkokuvion säilytin ennallaan ja raglanmuotoiluihin otin osviittaa yhdestä aikaisemmin neulomastani ylhäältä alas -neuleesta. Sovittelin neuletta ahkerasti kutomisen edetessä ja miehustaosan sivuihin tein matkan varrella muotoilua kaventamalla ja lisäämällä tarpeen mukaan. Myös hihoissa kaventelin tasaisin välein resoreihin saakka.
Lanka on muuten ihanaa. Alpakkafani olen muutenkin, mutta tämä oli eka neuleeni Schachenmayr Nomottan alpakasta. Se on hieman paksumpaa kuin Dropsin versio ja neuloksesta tulee mukavan jämäkkää ja tiivistä, mutta silti se on tosi pehmeää ja muotoutuvaa. Ja kyllä minä tykkään langasta syntyneestä paidastakin. Tykkään palmikoista ja tykkään pehmeydestä, ja kun ehdin jo ulkoiluttaa paitaa risteilyretkellä arktisessa Tukholmassa, lämpimyyskään ei varsinaisesti haitannut. (Ravelryssä)
