torstaina, marraskuuta 13, 2008

4 hyvät uutiset ja yhdet huonot



1. Gudrun Sjödenin joulukuvasto saapui eilen. Rakastan Gudrunin kuvastoja! Aikaisempina vuosina kuvat ovat tihkuneet pohjoismaista talviromantiikkaa: jäätä, lunta, viileitä lumikuningattaria ja ihanaa joulunpunaista. Tämän vuotinen ei ollut aivan niin jouluinen ja ihana kuin aikaisemmat, mutta ei se silti ollut hullumpi. Tykkäsin eniten mekoista ja kodintekstiileistä.



2. Tällä viikolla onnistuin vihdoin ratkaisemaan jo pitkään muhineen heijastinongelman.


Ruskea neliö on Novitan Huopasesta viime vuonna tehdyn piparkakkutalon jämiä. Heijastinosa on lähes vuosi sitten messuilta ostetusta heijastinnauhalangasta virkattu kukka. Huono uutinen on se, että heijastinnauhan virkkaaminen oli raivostuttavaa puuhaa. Nauha on jäykkää ja erittäin liukasta. Se putoaa koukulta juuri kun luulet saavasi nauhan silmukan läpi. Kaksi iltaa kului tuota onnetonta 5-6 cm:n kokoista kukkaa väkertäessä! Ja mies kyseli vieressä pienet pirun sarvet pystyssä, että miksi tuota täytyy tehdä, jos se kerran ei ole hauskaa. (Tässä kohtaa Marge Simpson tyytyisi sanomaan: "Mrrrr".)

3. Kohta pääsee taas messuille! Ainakin hankin pojalle uudet maailman parhaat pororukkaset Tikkurituotteelta. Suosittelen lämpimästi.

4. Ennen kuin ehdin messuille, pääsen viettämään tyttöjen viikonloppua pääkaupunkiseudulle. Tiedossa on erittäin hyvää seuraa, hyvää ruokaa, viiniä ja Bo Kaspers Orkester!! Hyvää viikonloppua minun puolestani.

4 kommenttia:

Matroskin kirjoitti...

Nuo katalogit ovat nättejä, mutta vaatteiden mallit ovat vähän outoja. Tilasin sieltä mekko ja tunikoita yhdessä vaiheessa, ja ne näyttivät minun päälläni ihan navettatakilta, joten myin ne.

Kiitos heijastinlankatietoudesta, olen harkinnut sitä. Virkkaan äidille jouluksi pesukinnasta 100 prosentin pellavalangasta ja vähän samat on kokemukset.

Tuija kirjoitti...

Minäkin pidän yleensä Gudrunin kuvastoista, mutta alkuhäikäisyn jälkeen olen todennut muutamaa kertaa lukuun ottamatta, että eipä nyt kuitenkaan. Mitoitus ei sovi minullekaan alkuunkaan, vaatteet on suunniteltu selvästi pidemmille kuin minä ja ihan eri muotoisille. Yhden kerran haksahdin tilaamaan puolipellavaisen housut + jakku -yhdistelmän, varmaankin kuvassa taustalla olleen hienon talon hurmaamana, mutta kääk, housut olivat kumpparivyötäröiset jättisuuret hökötykset eikä jakku ollut yhtään parempi, joten paluupostissa palasivat sinne, mistä olivat tulleetkin. Mutta kivat piparimuotit tuosta kuvastosta eivät kai voi mennä ihan kauhean pieleen?

Saija kirjoitti...

Mulla on pari kivaa Gudrunin tunikaa ja yksi jakku-hame -yhdistelmä, joka on ok, mutta ne on kaikki ostettu Tukholmasta liikkeestä. Postimyynnistä tilasin kerran housut, joiden väri on sellainen, jolle ei ole nimeä (tämä ei ollut positiivinen asia) ja joiden lahkeiden pituus sijoittuu minulla jämäpalalla jonnekin "heh, tuon housut ovat kutistuneet pesussa liian lyhyiksi" ja "tuon shortsin lahkeet ovat vähän venähtäneet" välille. Ja nyt mää meen. Heippa!

Tytti kirjoitti...

Gudrunin kuvastot ovat ihania vaikken omistakaan yhtään Gudrunin vaatetta. Missähän muuten minun kuvastoni viipyy,onkohan Gudrun unhoittanut minut...