Hidas hidas linja

Slow line on vihdoin valmistunut. Muutaman viikon työkäytön jälkeen voin sanoa, että se on mukava päällä ja kaikin puolin aika onnistunut tekele. Mutta pitkään tässäkin takissa meni. Helman aina-oikein lähestulkoon selätti minut.  

 

 

Juttuhan meni niin, että viime elokuussa kävimme Pukkilan puikkopäivillä, josta mukaan tarttui 10 kerän paketti Lana Gatton New alpaca -lankaa. Lanka lähti mukaani luullen päätyvänsä joksikin Ysoldan malliksi. Mutta toisin kävi. Syksyllä sain veeraherätyksen, tiheys sopi ja siitä sitten vaan. 

 

Takin väri ei ole mitenkään minulle tyypillinen, mutta ostaessani lankaa minulla oli päälläni vihreä mekko ja kuvittelin heti itseni sammalen ja kanervan väreissä. Tuija tosin nyrpisti nenäänsä ja niinhän siinä on käynyt, että takki on päätynyt käyttöön ihan muiden vaatteiden kanssa. Vaikka kyllä mä sitä vihreääkin tämän kanssa vielä kokeilen.

Malli itse on mukavan letkeä. Kaulan seutu tosin on minun makuuni (palelevainen kun olen) hieman liian avonainen, tuppaan nykimään takkia lähemmäs kaulaa. 

Langasta sen verran, että se oli mukavan pehmeää neuloa, ihana päällä mutta voih: tämän parin viikon jälkeen  hihojen alapuoli on jo nyppyyntynyt. Ei siis kovin kulutusta kestävä lanka.

Malli: Slow line100% rain Veera Välimäki
Lanka: Lana Gatto New Alpaca (50% villa, 50% alpakka), väri 5303, lähes kymmenen kerää eli vajaa 500g
Puikot: 3,5 puiset pyöröt
Aika: ehkä lokakuusta helmikuun loppuun 
Muutokset: Ohjetta pidempi helma eli jatkoin aina-oikeaa uhallanikin takapuolen alle. Olisi ehkä voinut tehdä pidennyksen sileän neuleen kohdalla, mutta siinä kohden ei ollut täysin varmaa, riittääkö lanka. Tein myös täyspitkät hihat alkuperäisten vajaamittaisten sijaan. 

Kulutuksen kestosta puheen ollen (käykääpä lukemassa Annikaisen  juttu sukkalangoista; toinenkin osa on tulossa), aloitin viime kesänä neulomaan sukkia Posiolta ostetuista ihanan värisistä keltaisesta ja vihreästä kasvivärjätyistä villalangoista. Ensimmäisen sukan varren tehtyäni tajusin, että puikkoni (nro 3) ovat liian paksut langalle, mutta minähän en pura. Ensimmäisen sukan valmistuttua huomasin myös sen, että sukasta tuli hiukan liian lyhyt, mutta enhän minä vieläkään pura. Noh, syksyllä oli muuta neulottavaa, mutta joululomalla huitaisin sukat valmiiksi ja käytin niitä onnellisena. Käytän villasukkia joka ilta ja yö, sillä varpaatkin palelevat.

Kuukauden käytön jälkeen sukkaparkani näyttivät tältä. Otti pattiin kyllä.

Synttärineuleita

 

Syntymäpäivälahjapajalta iltaa. Muutama pikkuneule täällä vain on valmistunut.

 

 

Rikke-pipohan se täältäkin tulla tupsahti. Pakkohan sitä oli kokeilla, kun niin kehuttiin. Eikä se pöllömpi ollut tehdä ja Cascaden 220 sopi siihen loistavasti (väri 9470). Juuri oikean värinen kukka löytyi Tallinnan reissulta. Pipolle kaveriksi tein toisen kestosuosikin eli Baktuksen. Nämä matkasivat Turkuun ystävälle. 

 

No sitten on tämä isosisko, jolle päätin "huitaista" jotain myös. Haaviston lapasmallit ovat odottaneet puikoille pääsyä jo pitkään. Posiolta viime kesänä ostamani koivulla värjätty keltainen villalanka huuteli Haaviston suuntaan ja sille kaveriksi löytyi omista kätköistä luonnonvalkoinen villalanka, joka luultavasti on Tammelan torilta anopin tuomaa. Yritin muutamaa muutakin lankaa mutta heti kättelyssä kävi selväksi, että Haaviston lapasmallit vaativat todella ohutta lankaa. Viksumpi olisi varmaan tajunnut sen heti siitä, että silmukkamäärät huitelevat 60:stä ylöspäin. Malliksi valikoitui nro 89 Rovaniemi, joka on mielestäni yksi kirjan kauneimmista.

 

Muuten lapasista tuli sopivat, mutta peukalot ovat hieman ahtaat. En oikein uskaltanut venyttää niitä märkinäkään, jotteivat ne olisi levähtäneet. Neulejälki olisi voinut olla tasaisempaakin. Pitää vissiin harjoitella enemmän kirjoneuleen tekemistä. Mielessä kutkuttaa, miltähän tämmöinen näyttäisi jotakin Haaviston perinnemallia käyttäen. 

 

Iglu

No nyt meni heti ihan överiksi kuvien koon ja määrän kanssa. Mutta kun tämä on niin ihana!

Lähtökohta oli se tyypillinen: ostetaan alesta neljä vyyhtiä kivaa lankaa ilman mitään tarkkaa loppusijoitussuunnitelmaa. No ainahan jotain mielessä on ja ne kaikkein epämääräisemmätkin ideanpoikaset kelpaavat langanoston tekosyyksi. Sitten löytyi kiva ohje, jonka rohmusin heti, mutta jätin odottelemaan parempia aikoja. Kevätkin oli alkamassa. Seuraavana syksynä selailin Ravelryssä ja törmäsin taas tähän malliin. Johan iski! Saisi se talvi jo tulla! Sitten muistin ne neljä vyyhtiä - kävisiköhän lanka siihen malliin? Jippii, tiheys täsmää, mutta kääk, lankaa on liian vähän. Ryntäsin lankakauppaan eräänä torstaina juuri ennen sen sulkeutumista (ja juuri ennen kuoroharkkojen alkua), sydän pamppaillen, varmana hukkareissusta, mutta mitä ihmettä? Poistomyyntikorista löytyi vielä kaksi oikean väristä vyyhtiä, SAMAA VÄRIERÄÄ. Uskomatonta.

Tammikuussa aloin kutoa vimmaisesti, yhä pieni pelko päällä, sillä lankaa oli nippa nappa XS-koon verran. Onneksi helman pituudesta voi vähän nipistää, koska olen lyhyt, ja kauluksen kudoin aluksi vain juuri ja juuri riittävän kokoiseksi ja jätin silmukat odottamaan. Sitten siirryin hihoihin. Olin valmistautunut lyhyihin hihoihin, puolipitkiinkin ja purkamiseen ja nysväämiseen, mutta ai että, siitä puolestatoista vyyhdistä, joka siinä vaiheessa oli jäljellä, riitti loistavasti pitkiin hihoihin ja kauluksenkin pääsin kasvattamaan mieleisekseni. Jäljelle jäi nöttönen.

Kyllä on kelvannut paukkupakkasilla untuvatakki päällä ja iglu alla. Ja lusikkasydänkoru tuntuu nyt juuri hyvältä lämpimänharmaan neuleen kanssa (koru on Päivin puodista).

Malli: Heidi Kirrmaierin Igloo
Lanka: Heaven's Hand Wool Classic, 6 vyyhtiä
Puikot: Addin alumiinipyöröt 4,5 mm ja 4 mm
Ravelryssä

Tarpeellisia lämmikkeitä II

Tyttären syyspipo valmistui jo syksyllä, sentään. Kuvat on otettu Linnanmäen valokarnevaaleissa. Koska kuvat ovat, mitä ovat, olen yrittänyt ottaa uusia monta kertaa tuon session jälkeen, mutta tulokset eivät ole olleet yhtään parempia. Tytär ei todellakaan ole linssilude, jos on kyse blogikuvista.

Langat ovat BC Garnin Semilla DK:ta, kumpaakin meni vajaa kerällinen. (Ravelryssä)

 

No sitten kävimme tikkitakkimarkkinoilla. Joulua kohti mentiin, mutta vettä satoi kaatamalla. Markkinat oli kuitenkin mukavat, ja tytär nappasi itselleen Titityyn pöydästä sukkalangat. Hieman kakistelin, kun hän ilmoitti haluavansa eriparisukat ja niihin vielä glitteriä. Sitten muistin, kuinka itse kudoin 18-vuotiaana eripariraitasukat ihan vain sen takia, että oli tylsä tehdä kaksi samanlaista sukkaa - lienemme samaa sukua.

Sukkalanka on Louhittaren riittoisaa Väinämöinen-lankaa ja glitteri Anchorin Artiste Metallic -virkkauslankaa. (Ravelryssä)

Lopuksi ikuisuusneule. Rupesin kutomaan huivia keväällä, kun kävin pikavisiitillä pohjoisessa, ja niin tästä muotoutui matkaneule, jota on tuuletettu sen jälkeen myös Lontoossa ja Tallinnassa. Malli on Baktus, tuo übersuosittu ja kiistojenkin kohteena ollut viaton ja vaatimaton huivimalli, joka taipuu moneen kuosiin. Tupsuisaksikin. Se ei vain minulle ole selvinnyt, miksi huivin nimi on Baktus, siis suomennettuna Paa Thorbjørn Egnerin hauskasta Satu hammaspeikoista -kirjasta (juu, molemmat norjalaisia, mutta silti?). Sitä luettiinkin meillä lapsille lähes yhtä ahkerasti kuin Hyppelihiiri Myökkipyökkimetsässä -kirjaa, joka on ihan hykerryttävän ja silmät kostuttavan riemastuttava. Lauluineen päivineen.

Lanka on Malabrigon sukkalankaa ja väri on Abril. (Ravelryssä)

Ps. Minä olen kuvassa kuin kauhuleffasta, mutta vakuutan että silmien kiihkeys johtuu vain keskittymisestä, kun kuvaan itseäni painavalla kameralla ja pohdin, osuuko kuvaan muuta kuin nenä.

Tarpeellisia lämmikkeitä I

Loppusyksy meni niin tiiviisti töiden kimpussa, että minulla ei riittänyt aikaa eikä energiaa tarttua isoihin neuleprojekteihin. Tein kuitenkin itselleni listan tarpeellisista pikkuneuleista, joita voisi tikutella sopivina hetkinä.

Intohimoni hämärä kohde, pitkät, ohuehkot sukat tai säärystimet joiden varsi pilkistää saappaasta rennon tyylikkäästi, odottaa yhä sitä juuri oikeaa mallia/ideaa/lankaa/inspiraation hetkeä, mutta jotain sentään on valmistunut.

Rikkehän se. Näitä näkee nyt melkein joka neuleblogissa eikä ihme, sillä malli on kaikkien ylistysten arvoinen: hauska ja helppo tehdä, ja päässä pitäessä jämäkkyyttä ja joustavuutta on juuri sopivassa suhteessa. Ihan lemppari! Nämä perusharmaat versiot - kuvissa on siis kaksi eri pipoa - ovat perusharmaa syyspipo (päässä) ja perusharmaa talvipipo (harjan varressa), kumpikin tehty harmaasta pitävän perustarpeisiin, mutta mallia voi tietysti varioida makunsa mukaan. Jaana esimerkiksi on tehnyt hiljattain tosi kauniita jämälankaversioita.

Tyttären kaveri pyysi minua kutomaan hänelle kaulurin, ja malliksi valikoitui jälleen kerran Michele Wangin Eternity Scarf. Näitä onkin tullut tehtyä jo neljä kappaletta. Lanka on Grignascon Flavia Baby -merinolankaa kaksinkertaisena. (Ravelryssä)

16-vuotiaan poikani ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän avasi erään lahjapussin jouluaattona: "Et kai sä kuvittele, että MÄ  itse kutoisin näistä jotain?" Pussissa oli siis lankavyyhtejä enkä todellakaan ollut kaavaillut pojalle moista piinaa, vaan koska idea lahjakaulaliinasta oli tullut viime tipassa ja olin hankkinut langat kinkunhakureissulla, päätin sitten kuitenkin armahtaa itseäni yöneulonnasta ja antaa vyyhdit au naturel. Alkuperäinen tarkoitus oli kutoa Stephen Westin Meadowbrook ihan pilkuntarkasti, mutta jo lankaa ostaessa tapahtui ensimmäiset lipsahdukset. Valinnan varaa ei ollut siihen hätään kovin paljon ja ensimmäisenä karsiutui punainen väri. No ei se mitään, otetaan sitten nättiä harmaata (vaikka onkin eri laatua kuin muut). Metrimääriä mallaisessani päädyin leventämään valkoisia raitoja, sillä muuten valkoista olisi tullut ostettua "liikaa" ja mustaa puolestaan olisi tarvittu ylimääräinen vyyhti. No ei sekään niin haittaa, ajattelin. Kun sitten rupesin joulupäivänä kutomishommiin, selvisi, että lanka on paksumpaa kuin vyötteessä annettiin ymmärtää ja silmukkamäärää piti pienentää. Ja siitähän seurasi, että alkuperäisen mallin palmikkokuvio ei enää toiminut. Joku neulojien suojelusenkeli ympärilläni kuitenkin taisi liihotella, koska aivan pienellä selauksella löysin The Harmony Guides -sarjan palmikkokirjasta mallikerran, joka sopi hatusta vetämääni silmukkamäärään (Wandering Paths sivulla 157, jos jotakuta kiinnostaa). Sitten oli enää jännitettävänä lankojen riittävyys... Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuten näkyy, ja kiitokset vaan Stephen Westille tyylikkäästä kaulaliinaideasta. Ehkä vielä teen sen alkuperäisenkin, sillä tytär on ruvennut havittelemaan samantapaista. (Ravelryssä)

Monitaitureita, mekö?

Villapuvuissa 1970

Saimme Lepopuikon Mialta tunnustuksen, kiitos! Emme nimeä 15 palkinnonsaajaa sen kummemmin, mutta päivitimme blogilinkkilistamme ja siinähän niitä lemppareita on. Paljon on ihania blogeja, kiva että jaksatte väkertää ja raportoida.

Tuija ja Nalle 1972

Seitsemän satunnaista asiaa Tuijasta Saijan silmin:

1. Tuija on tarkka ja perusteellinen. Kun hän innostuu, hän hurahtaa täysin ja uppoutuu tutkimaan asian kuin asian perin pohjin.
2. Pienenä Tuija halusi taitoluistelijaksi. Pompimme molemmat valssihyppyjä ja teimme vaakoja olohuoneen lattialla. Unkarilaiset jäätanssijat (ei tule nimi mieleen) olivat suosikkejamme ennen Torvill & Deania.  
3. Tuija tulee ylivilkkaaksi, jos erehtyy juomaan kupinkin kahvia.
4. Tuijalla on ollut lemmikkinä sauvasirkka. Se asusti lasipurkissa ja talvehti kellarissa.
5. Tuija sauvakävelee. 
6. Tuijalla on kaunis sopraanoääni.
7. Tuijalla on tarkka maku vaatteiden ja sisustuksen suhteen.

Saija mummulan nurmikolla 1975

Seitsemän totuutta Saijasta Tuijan silmin:

1. Saijalla on ollut marsu, jonka nimi oli Töyhtö.
2. Saija oli kympin tyttö.
3. Saija on opiskellut käsityöalaa ja ranskaa. Ja sitten sitä, mikä siitä tuli isona. Paitsi, että ei se sillä alalla ole. ;-)
4. Kesällä -86 teimme pyöräretken Ahvenanmaalle ja Saija kirjoitti matkapäiväkirjaansa mm. näin:

5. Saija on vieraillut Oscar-palkitun näyttelijän kodissa New Yorkissa.
6. Saijalla oli lukiossa valinnaisaineena tekstiilityö ja hän taituroi itselleen Tuuterin kansallispuvun. Kirjoi rekon ja kaikkea. Se oli tosi hieno. Myöhemmin puvulle kävi köpelösti, kun isämme heitti sen vahingossa muun kaman mukana roskiin. Nyyyyyh.
7. Saijan huumorintaju pelastaa monesta.

Mummulassa 1972

Korkeasaaressa 1973

Tukholmassa tammikuussa

Teimme joululoman päättäjäisiksi tyttären ja hänen kaverinsa kanssa ex tempore -risteilymatkan Tukholmaan. Näimme ja koimme:

• auringonpaistetta ja räntäsadetta
• laumoittain venäläisiä
• ihanan teehuoneen ja uunituoreet skonssit vanhassa kaupungissa
• hurmaavan Nygårds Anna -liikken, johon hurahdin
• elämämme ensimmäisen drag-show'n, joka yllätti positiivisesti ärhäkällä huumorillaan