Maatiaispitsiä

Naapuruston lapset ovat rakentaneet itselleen lokoisan paikan lähimetsikköön, ja sinne minä kehtasin mennä huivia kuvaamaan. Tunsin itseni tunkeilijaksi, vaikka lapset olivatkin poissa.

Perusraita meets pitsi. Minulla on ollut ristiriitainen suhtautuminen tähän malliin, mutta kesämatkalla Lontoossa nappasin ohjeen hyppysiini Loopista, joka muuten on sellainen lankakauppa, jossa pieni neulojatäti joutuu tunteiden valtaan. Piti ihan istahtaa yläkerrassa olevalle sohvalle muka kirjoja selailemaan, mutta oikeasti hengittelin syvään ja tyynnytin mieleni lammikkoa.

Epäluuloistani huolimatta tätä oli ihana kutoa. Lanka on kainuunharmaksen villaa, joka soljui puikoilla ja tuntui mukavasti rasvaiselta. Neule eteni nopeasti ja raidallisen puoliympyrän syntymistä oli hauska seurata. Ja kun raita alkoi puuduttaa, vuorossa oli pitsiä ja sitäkin sopivasti vain yhden mallikerran verran. Huivin aloitus oli muuten kiinnostava. Ohjeessa suositellaan Judy's Magic Cast On -menetelmää jota hehkutetaan nerokkaaksi, ja taidan liittyä ylistäjien kuoroon. Erikoinen, mutta yksinkertainen. Toimii!

Poikkesin vähän ohjeesta. Pitsin reunassa oleva ripsureuna olisi kuulunut kutoa toisella raidoitusvärillä, mutta tässä huivissa värien välinen kontrasti on niin suuri, että päädyin yksiväriseen pitsiin. Ja tykkään huivista! Se on ihanan kevyt ja ilmava, ja se lämmittää lempeästi.

Malli: Kirsten Kapurin Cladonia

Lanka: HarmIlu, 100 g:n vyyhdit ruskeaa ja luonnonväristä (kumpaakin jäi yli)
Puikot: Addin pyöröt, 4 mm
Ravelryssä

Ihmisten ilmoilla

Elokuun ensimmäisenä lauantaina Ilu järjesti toista kertaa Pukkilan puikkopäivän ja mehän ryntäsimme Saijan kanssa paikalle. Tarjolla Kohisevassa oli lankaa, pitsiä, herkkuja, pitsiä toisesta ja kolmannestakin näkökulmasta, neulojan välineitä ja iloisia ihmisiä. Mukavaa oli, kiitos!

Peikonpojan Päivi järjesti päivän päätteeksi halukkaille retken Mäntsälässä sijaitsevaan pitsitehtaaseen. Isolla kolinalla syntyy kaunista jälkeä, ja minä jäin päivän yltäkylläisen pitsiannin jälkeen miettimään, kykenisinkö ujuttamaan elämääni pitsiä? Mihin kohtaan se mahtuisi teemamuki-ihmisen arjessa? Rinnan pitsikirja on nyt ahkerassa pläräilyssä.

Kesäkäsityöttömyys?

(Täh?! Hyvin tuulee!)

No ei ihan, mutta sukkiin se on jäänyt. Nappast vaan inte. Miksiköhän se tuntuu niin vähäpätöiseltä? Olen suihkinut sukat itselleni, pojalleni ja miehelleni. Vanhempi poika kertoi kohteliaasti, että ei taida tulla villasukkia käytettyä, joten jätin hänet ilman. Nuorempi poika tilasi mustat polvisukat, joiden varren pituuden vaatimus vain kasvoi sukkien edetessä. Tein kuitenkin vain polveen asti pitkät varret. Ne ovat olleet kesällä jo käytössäkin.(Posiolla ei ollut pelkästään lämmin koko ajan.) Mitäs näistä sanois: loin silmukat, kudoin vartta riittävästi, kantapää ja siitä siirtymä jalkaosuuteen, kärkikavennukset ja voilá!

Omatkin sukat ovat ihan perussukat omasta päästä. Varren kirjoneuleen nappasin Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, malli nro 24: Kotka. Kotkan poikii siis. En ole täysin tyytyväinen kuvion väritykseen. Kuvio jää epäselväksi harmaana. Väritys olisi ollut varmaan parempi toisin päin. Vaan eipä mittään, reikä näidenkin sukkien pohjaan aikanaan tulee käytön jäljiltä.

Miehen sukkia en edes kuvannut: perusPERUSsukat, mustat, varsi 2o 2n. Vain pohjassa on juju. Tein jalkapohjaan päkiän kohdalle samaa puoli(ko)patenttia se on, millä tein kantapään (oikealla nostetaan joka toinen silmukka, joka toinen oikein, nurjalla nostetaan ensimmäinen ja loput nurin). Ajattelin, että josko pohja kestäisi paremmin. Aika näyttää, mutta mies tykkää että hyvä on. No silloinhan se on hyvä.

Kesäkäsityökirous?

Äitini kutomat myssyt olivat aikoinaan järjestään liian isoja. Minä puolestani olen heinäkuun alusta asti yrittänyt kutoa pellavalangasta jotakin, jota voitaisiin käsityölehdessä kuvailla ilmavaksi ja kesätuulen raikkaaksi, mutta ei onnistu niin millään. Olen kokeillut tunikaa omasta päästä, tunikaa valmiista ohjeesta soveltaen ja paitaa valmista ohjetta kirjaimellisesti noudattaen, mutta tiheydet elävät omaa elämäänsä ja saattaa olla myös, että minä olen ohjetta muka kätevämmäksi soveltaessani luonut vain puolet tarkoitetusta silmukkamäärästä ja tajunnut sen vasta neuleen ollessa melkein valmis. Eikös tämä ole ollut kuumin kesä vuosikymmeniin? Siinäkö selitys pään pehmeydelle? Mahtui se päälle, mutta ei näyttänyt ihan siltä miltä piti. Toissapäivänä vaihdoin strategiaa: nyt on hyppysissä Rowanin Milk Cotton ja nenän edessä uusi ohje - riittääköhän se kirouksen murtamiseen? Vielä on kesää jäljellä ja minä kudon varpaatkin ristissä.

Paahteinen

Kiva malli ja ihanasti soljuva lanka. Mitä muuta kesämielellä oleva neuloja kaipaa? Heippa, pörräilen juhannuksen viettoon!

Malli: Veera Välimäen Okra
Lanka: Madelinetosh, Tosh Merino Light (100 % superwash merino)
Puikot: Addin pyöröt 3,5 mm
Ravelryssä

***

Travel in Music -blogi on minulle uusi ja ilahduttava tuttavuus. Muusikot Eva ja Manu, suomalainen ja ranskalainen, matkustavat ympäri Eurooppa tekemässä töitä eri maatiloilla ja musiikkiakin syntyy. Suurin osa biiseistä taitaa olla heidän omiaan, kuten uuden Still Traveling -EP:n kappaleet. Italiassa he sattuivat Toscanaan Stingin maatilan lähistölle ja sen inspiroimana syntyi tämä.

Lähiruokaa

Piipahdin tänään lähiruokamarkkinoilla. Mukaan tarttui kuhafileitä, mansikoita, herneitä, ihanaa Armas kyytönmaitojuustoa ja järjettömän hyvää sitruunahunajaa (mitä laitoin paahtoleivälle ennen tätä?!?) sekä pikkuisen Suomen lampaan lankaa. Tori kiertää kesän ja syksyn Pirkanmaalla pientuottajien tiloilla. Valitettavasti minulla ei ole kuvia, mutta kurkatkaa täältä tulevien tuottajatorien päivät ja paikat sekä tilojen esittelyt. Hieno konsepti. Toivottavasti hanke menestyy ja tuottajat saavat siitä muutakin kuin kokemusta.

Lahden tuolla puolen

Sää helli ja vanhassa kaupungissa on kaunista, mutta joku minua Tallinnassa häiritsee. Kenties villin lännen meininki, joka välittyy heti ensimmäisen kuvan silhuetista. Ja se sama meininki tuntuu ulottuvan monille tasoille tallinnalaisten elämässä ja työssä, puhumattakaan siitä, että osa suomalaisturisteista solahtaa länkkärirooliin yhä aivan liian sujuvasti.

***

Minun oli tarkoitus käydä Karnaluksissa, mutta kun muka muistin missä se on enkä tarkastanut, tallustelin harhaan. Ja sitten pitikin jo tehdä jotain tyttärelle kiinnostavaa. Kirjakaupasta mukaan tarttui kuitenkin Aino Praaklin hieno ja perusteellinen lapaskirja Eesti labakindad ilma laande laiali. Virolaisilla on nyt värikuvateoksena se opus, jonka suomalainen sisko eli Eeva Haaviston 100 kansanomaista kuviokudinmallia on jämähtänyt mustavalkoaikaan. Painoskin on jotakuinkin lopussa. Tapiolan Akateemisessa niitä tosin oli keväällä kolme kappaletta, joista kahmin yhden Saijalle ja toisen itselleni.