Mokkasukat

Villamokan Mokkasukka-lanka on aika kivaa lankaa. Pehmoista ja helposti neuloutuvaa, käteen sopivaa ja kauniita värejäkin on, jos tykkää näistä monivärisistä. Minä en oikeastaan tykkää, mutta yritän unohtaa sen aika ajoin. Ostin lankaa 2 vyyhteä, väri merlot (sopii punaviinin ystävälle) jo aikoja sitten. Aloitin sukat miehelle jo aika kauan sitten, oisko ollut viime kevättalvena. Ja heti tällä viikolla valmistuivat.

Sukkatilaus koski polvisukkia, jotka eivät olisi liian suuret, siis jalkaterästä. Köh. On nähtävästi jonkinlainen taipumus tehdä ylisuuria sukkia. (Äitimme kutoi ylisuuria pipoja. Ehkä taipumus lörtsöttäviin neuleisiin periytyy.)

Malli on omasta päästä ja kärjestä ylös neulottu. Ihan peruskamaa: 1o 1n -neulosta jalan päällä ja varressa, pohkeessa lisäykset muuntuvat palmikoiksi ja varren suuhun 1o 1n neulosta oikea silmukka kiertäen. Perusohjeen kärjestä neulottavaan sukkaan löysin Vogue Knittingin The Ultimate Sock Bookista. Olenko jo kehunut, että siellä on loistavat taulukot eri paksuisille langoille ja eri kokoisille sukille ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Sieltä vaan napsit sopivat silmukkamäärät omalle langallesi ja koollesi.

En tietenkään kutonut sukkia kahdelta kerältä yhtäaikaa, liian vaivalloista ja tunnollista. Kumpikin sukka on omalta kerältään ja ovatkin sitten aika eri väriset.

Jos nyt jotain negatiivista pitäis kertoa, niin puikkojen vaihtumiskohta näkyy aika selvästi. Häiritsee. Toinen juttu on se, että mies tosiaan haluaa sukat itselleen. Ehkä ne eivät mahdu. Vaikka mulle ne toisaalta ovat hiukan isot.

Syyshelmi

Tämä on niitä neuleita, joita varten sain kutoa sydämeni kyllyydestä. Itse ohje oli selkeä (kunhan pari kaaviojuttua selvitettiin), mutta minä olin alkuvalmisteluissa laiskahko eikä hamppulanka näköjään ole laiskan ihmisen lankaa, jos siitä haluaa tehdä muuta kuin tiskirättejä. Tein kyllä muodollisen koetilkun, jonka perusteella 3,0 mm:n puikoilla piti tulla sopivaa jälkeä. Eipä kuitenkaan tullut, joten kaarrokkeen jälkeen purin ja aloitin alusta 3,5 mm:n puikoilla. Tiheys oli ohjeen mukainen 16 s/10 cm ja sovittelin neuletta matkan varrella, ja vielä ennen pingotusta kaikki näytti hyvältä. Mutta mitä? Kastelun ja loputtoman kauan kestäneen pingotuksen jälkeen neule oli kutistunut leveyssuunnassa niin kapeaksi, että sain ihan tosissaan kiskoa, että sain neuleen reunat edestä yhteen. Ja mittaus todisti asian: tiheys oli tihentynyt 18 silmukkaan/10 cm. Hengittelyä, syvää kylkihengittelyä...

Otti siis aika kovasti päähän, mutta koska halusin saada aikaan kivan Helmin kalliista langastani, purin hammasta ja tein jälleen koetilkun. Nelosen puikoilla tiheys oli 14 s/10 cm ja luonnonlakeja uhmaten lähdin kilkuttamaan. Onneksi sentään tajusin kiihkossani, että hamppulanka purkautuu helposti ja kestää kovempaakin käsittelyä, joten rupesin kutomaan uusinta versiota suoraan vanhasta. Ja muutamassa päivässähän se uusi tekele syntyi, kun pistelin menemään. Ainoa harmistuksen aihe oli langan pätkittäisyys, sillä viidestä kerästä neljässä oli ollut solmu. Tällä kertaa tein sitten myös pingotuksen ihan ylihuolelisesti mittanauhan kanssa, jotta ei siitä olisi kiinni. Ja hyvä, että tein, sillä kasteltuna neule oli taas kutistunut ja neule piti varta vasten venyttää siedettäviin mittoihin. Ja kuivuneen neuloksen tiheys oli muuttunut tutun kaavan mukaan 16 silmukkaan/10 cm. Mitä tästä opimme? Kutokaa te muut ennen työn aloittamista elämänne ISOIN koetilkku ja kastelkaa ja pingottakaa se kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Nyt, kun pölyt ovat laskeutuneet ja olen jo ulkoiluttanut Helmiä ihmistenilmoillakin, täytyy sanoa, että this might be the beginning of a beautiful friendship. Helmi näyttää kivalta, sopii monenlaisiin asuihin ja se myös tuntuu tosi mukavalta. Tämä on todellinen pitoneule!

Malli: Mari Muinosen Helmi

Lanka: Allhemp6

ravelryssä

Kesäkukkia

Poikkesin vain kertomaan, että löysin nuo kukat äsken iltalenkillä pellon pientareelta. Ja että puikoilla on Mokkasukkaa. Eipä muuta tällä kertaa.

Tarvitaankin isompi

Saattaa tämä joskus valmistua.

Vihdoinkin peitto!

27. maaliskuuta näin tämän ja päätin yrittää virkatun peiton tekoa. Olin kai virkannut jo muutaman neliön ja kokeillut muutamaa mallia, mutta tuolloin todella tein päätöksen. Sunnuntaina 15.8. virkkasin reunuksen ja julistin peittoni valmiiksi. Olen äärettömän onnellinen!





Neliön malli on Willow (nro 189) Jan Eatonin kirjasta 200 crochet blocks for blankets, throws and afghans. Tykkään virkatuista neliöistä, jotka alkavat ympyröinä. Tämä malli oli myös jollain lailla herkkä ja kepeä. Tein neliöitä sarjatyönä: ensin virkkasin useamman keskusympyrän. Sitten tein väliosia ja lopuksi kaikkiin harmaat reunakerrokset. Näin malli pysyi hyvin mielessä tarvitsematta opetella koko neliötä kerralla ulkoa ja pystyin kuljettamaan mukana vain muutamaa väriä kerralla.

Yhden neliön koko on noin 14 x 14 cm. Neliöitä on 70 ja peiton koko n. 97 x 143 cm. Langat ovat alunperin omista varastoistani: harmaata nallea ja 7 veljestä, ohutta Pirkka-lankaa, Wetterhoffin Sivillaa (maailman paras virkkauslanka!!), alpakkaa... Tumman harmaata 7 veljestä neliöiden reunaosiin jouduin ostamaan 3 kerää, sillä sitä oli alun perinkin vain vähän. Kolmannesta kerästä jäi yli puolet jäljelle. Peitto painaa noin kilon. Peiton ompelin kokoon tumman harmaalla Nalle-langalla yliluottelu pistoilla nurjalta puolelta. Lopuksi virkkasin Nallella yhden kerroksen kiinteitä silmukoita ympäri peiton.

Purppuratunika

Vihdoinkin valmis neule! Aloitin tämän juhannuksena Adrift-angstin laimennukseksi. Jossain määrin lääke tepsikin, mutta kyllä tämänkin neuleen parissa onnistuin pientä sievää ahistusta potemaan. Lähtökohta oli Rowanin Parsnip Tunic -malli, jonka ohje löytyy suomeksi ja ilmaiseksi Coats Craftin sivuilta.

Ohjeen mukaan tunika tehdään palasina, mutta minä lähdin helmasta ylöspäin pyörönä. Vaikka pidän alkuperäisestä mallista ihan sellaisenaankin, alusta asti tuntui siltä, että pääntiestä tulee toisenlainen. Hihat kudoin pyörönä erikseen ja liitin työhön islantilaispaidan tapaan, ja siinä samalla kirkastui, että haluan kaula-aukon reunaan samantapaisia vekkejä kuin hihoissa. Silmukkamäärää en jaksanut optimoida, joten säädin sitten vekkejä: vasta kolmas yritys onnistui. Hihoissa vekit ovat 2 x (4 + 4) silmukan systeemejä (tämä oli varmasti mahdollisimman epäselvästi sanottu, mutta ohjeessa asia selitetään), kaula-aukossa niissä on 2 x (3 + 3) silmukkaa, ja muutamat ylimääräiset silmukat kaventelin olemattomiin. Rinnukseen virkkasin kukan uudesta Gifted-kirjasta löytyvän ohjeen mukaan - linkki ilmaisohjeeseen tupsahti sähköpostiin kuin tilauksesta.

Lanka on Rowanin kierrätyslankaa, jossa on silkkiä, puuvillaa ja viskoosia, eikä se itse asiassa ole hullumpaa tällaiseen neuleeseen. Hieman säikeistä se on ja ekonäkökulmasta mietityttää, kuinka rankat käsittelyt kierrätyskuiduille pitää tehdä, jotta langat saa värjättyä tasalaatuisesti, mutta valmiin neuloksen tuntu on yllättävän mukava. Taidan tykätä tästä.

Ravelryssä

Italiassa - Dolomiitit

Muutamaksi viimeiseksi päiväksi lähdimme ajelemaan Dolomiiteille. Matkan varrella pysähdyimme Bolzanossa, ja pienen kierroksen aikana osuin sekä lankakauppaan (huivillinen harmaata alpakkaa) että teekauppaan (japanilaista vihreää). Toisella pysähdyksellä olimme jo ladiininkielisellä alueella ja myös kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni ladiinia, tai yhtä ladiinivarianttia. Myöhemmin nimittäin surffasin, että ladiinia on viittä eri tyyppiä. Ladiinin puhujalle tosin me suomea solkottavina olimme vähintään yhtä eksoottisia kuin hän meille.

Korkeuksiin Marmoladalle, Dolomiittien korkeimmalle huipulle (3342 m). Köysiratamatka tehdään kolmessa pätkässä ja aika jännää se oli. Ja hienoa. Ohuen ilman tunsin ylhäällä selvästi. Korkeus ja maisemat pistivät hiljaiseksi.

Minuun iski hulluudenpoikanen pääsystä vielä korkeammalle. Omin jaloin en lähtisi kiipeilemään, mutta köysiradalla pääsee näköjään tännekin. Rupesin haaveilemaan.