Vihdoinkin peitto!

27. maaliskuuta näin tämän ja päätin yrittää virkatun peiton tekoa. Olin kai virkannut jo muutaman neliön ja kokeillut muutamaa mallia, mutta tuolloin todella tein päätöksen. Sunnuntaina 15.8. virkkasin reunuksen ja julistin peittoni valmiiksi. Olen äärettömän onnellinen!





Neliön malli on Willow (nro 189) Jan Eatonin kirjasta 200 crochet blocks for blankets, throws and afghans. Tykkään virkatuista neliöistä, jotka alkavat ympyröinä. Tämä malli oli myös jollain lailla herkkä ja kepeä. Tein neliöitä sarjatyönä: ensin virkkasin useamman keskusympyrän. Sitten tein väliosia ja lopuksi kaikkiin harmaat reunakerrokset. Näin malli pysyi hyvin mielessä tarvitsematta opetella koko neliötä kerralla ulkoa ja pystyin kuljettamaan mukana vain muutamaa väriä kerralla.

Yhden neliön koko on noin 14 x 14 cm. Neliöitä on 70 ja peiton koko n. 97 x 143 cm. Langat ovat alunperin omista varastoistani: harmaata nallea ja 7 veljestä, ohutta Pirkka-lankaa, Wetterhoffin Sivillaa (maailman paras virkkauslanka!!), alpakkaa... Tumman harmaata 7 veljestä neliöiden reunaosiin jouduin ostamaan 3 kerää, sillä sitä oli alun perinkin vain vähän. Kolmannesta kerästä jäi yli puolet jäljelle. Peitto painaa noin kilon. Peiton ompelin kokoon tumman harmaalla Nalle-langalla yliluottelu pistoilla nurjalta puolelta. Lopuksi virkkasin Nallella yhden kerroksen kiinteitä silmukoita ympäri peiton.

Purppuratunika

Vihdoinkin valmis neule! Aloitin tämän juhannuksena Adrift-angstin laimennukseksi. Jossain määrin lääke tepsikin, mutta kyllä tämänkin neuleen parissa onnistuin pientä sievää ahistusta potemaan. Lähtökohta oli Rowanin Parsnip Tunic -malli, jonka ohje löytyy suomeksi ja ilmaiseksi Coats Craftin sivuilta.

Ohjeen mukaan tunika tehdään palasina, mutta minä lähdin helmasta ylöspäin pyörönä. Vaikka pidän alkuperäisestä mallista ihan sellaisenaankin, alusta asti tuntui siltä, että pääntiestä tulee toisenlainen. Hihat kudoin pyörönä erikseen ja liitin työhön islantilaispaidan tapaan, ja siinä samalla kirkastui, että haluan kaula-aukon reunaan samantapaisia vekkejä kuin hihoissa. Silmukkamäärää en jaksanut optimoida, joten säädin sitten vekkejä: vasta kolmas yritys onnistui. Hihoissa vekit ovat 2 x (4 + 4) silmukan systeemejä (tämä oli varmasti mahdollisimman epäselvästi sanottu, mutta ohjeessa asia selitetään), kaula-aukossa niissä on 2 x (3 + 3) silmukkaa, ja muutamat ylimääräiset silmukat kaventelin olemattomiin. Rinnukseen virkkasin kukan uudesta Gifted-kirjasta löytyvän ohjeen mukaan - linkki ilmaisohjeeseen tupsahti sähköpostiin kuin tilauksesta.

Lanka on Rowanin kierrätyslankaa, jossa on silkkiä, puuvillaa ja viskoosia, eikä se itse asiassa ole hullumpaa tällaiseen neuleeseen. Hieman säikeistä se on ja ekonäkökulmasta mietityttää, kuinka rankat käsittelyt kierrätyskuiduille pitää tehdä, jotta langat saa värjättyä tasalaatuisesti, mutta valmiin neuloksen tuntu on yllättävän mukava. Taidan tykätä tästä.

Ravelryssä

Italiassa - Dolomiitit

Muutamaksi viimeiseksi päiväksi lähdimme ajelemaan Dolomiiteille. Matkan varrella pysähdyimme Bolzanossa, ja pienen kierroksen aikana osuin sekä lankakauppaan (huivillinen harmaata alpakkaa) että teekauppaan (japanilaista vihreää). Toisella pysähdyksellä olimme jo ladiininkielisellä alueella ja myös kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni ladiinia, tai yhtä ladiinivarianttia. Myöhemmin nimittäin surffasin, että ladiinia on viittä eri tyyppiä. Ladiinin puhujalle tosin me suomea solkottavina olimme vähintään yhtä eksoottisia kuin hän meille.

Korkeuksiin Marmoladalle, Dolomiittien korkeimmalle huipulle (3342 m). Köysiratamatka tehdään kolmessa pätkässä ja aika jännää se oli. Ja hienoa. Ohuen ilman tunsin ylhäällä selvästi. Korkeus ja maisemat pistivät hiljaiseksi.

Minuun iski hulluudenpoikanen pääsystä vielä korkeammalle. Omin jaloin en lähtisi kiipeilemään, mutta köysiradalla pääsee näköjään tännekin. Rupesin haaveilemaan.